sunnuntai 1. elokuuta 2021

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset, 2016

Tämä tuberkuloosin historiaan liittyvä kirja kertoo vähän tunnetusta osasta Suomen historiaa, ja auttaa myös ymmärtämään, miten vaarallinen tauti ja yhteiskunnallisesti merkitsevä ongelma tuberkuloosi oli ennen rokotuksia ja tehokasta lääkehoitoa. Tämän on toki huomannut jo vanhoja kirjoja ja varsinkin elämäkertoja lukiessa, koska niissä tulee hyvin usein vastaan joku tuberkuloosiin eli keuhkotautiin kuollut ihminen (kirjallisuuden ystäville tuttu on esimerkiksi Saima Harmaja), mutta sairastuminen vaikutti ihmisten elämään monella muullakin tavalla. Tauti saattoi esimerkiksi uusiutua muodossa tai toisessa, jolloin parantolajaksot vaihtelivat normaalin elämän kanssa (aika hurja kuvaus kirjailija Anna Huvisen elämästä taudin kanssa tässä). Vielä 1930-luvulla keuhkotautiin sairastuneita oli maassa 45 000. Tautiin kuoli vuosittain    6 500 ihmistä, 16-50-vuotiaiden kuolemista 40 prosenttia aiheutui tuberkuloosista. (26) Tauti tappoi Suomessa 1800-luvun lopulla yhden ihmisen tunnissa (27). Vaikka tuberkuloosia ei Suomessa enää ole kovin paljon (ainakaan aktiivisena muotona), se on edelleen joissakin muissa osissa maailmaa ongelmallinen tauti.

Tuberkuloosista johtui myös se, että vastasyntyneet lapset saatettiin Suomessa ottaa pois äidiltä heti synnytyksen jälkeen ja viedä Joulumerkkikotiin hoitoon enimmillään jopa kolmeksi vuodeksi ilman että äiti oli saanut edes koskea lapseen; vanhemmat saivat käydä katsomassa lastaan vain lasin takaa. (Yhdestä tällaisesta tapauksesta kertoo kätilö Anna Luoto kirjassaan.) Käytäntö tuntuu rajulta, mutta näin tehtiin sen takia, että kun keuhkotautiin sairastuneiden ennuste oli yleensäkin huono, pikkulapsilla tauti merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Vuoren kirja kertoo näistä lapsista, heidän perheistään, Joulumerkkikodeista (nimi tuli siitä, että toiminnan rahoittamiseksi mm. myytiin jouluisin postimerkkejä) ja jonkin verran myös tuberkuloosiparantoloista ja tuberkuloosin hoidosta yleensä. Kirja ei ole synkkä, vaikka aihe onkin vakava - vastasyntyneiden Joulumerkkikotihoidon tarkoituksena oli kuitenkin pelastaa lasten henget, ja joskus kirjassa on myös hauskoja yksityiskohtia.

Kirjan alussa on hyvä tietopaketti tuberkuloosista ennen ja nykyään. Vuori kuljettaa tekstin lomassa haastattelemiensa Joulumerkkikodeissa olleiden ihmisten tarinoita, mikä lisää tekstin kiinnostavuutta. Nyt aikuiset lapset pohtivat tämän kokemuksen vaikutusta elämäänsä, ja ajatukset siitä ovat hyvin erilaisia - jotkut pitävät Joulumerkkikodissa oloa hyvänä asiana, jotkut taas katsovat sen vaikuttaneen elämäänsä negatiivisesti. Lukijana tuli kuitenkin mieleen, että lasten elämään vaikuttivat Joulumerkkikodissa olon lisäksi paljon myös perheiden suhtautuminen asiaan ja perheolot muutenkin; joidenkin lasten perheissä oli esimerkiksi alkoholismia. Hoito Joulumerkkikodeissa vaikuttaa olleen ajan hoitokäsitysten mukaan hyvää ja hoitajat tuntuvat välittäneen lapsista aidosti.

Kirjan teksti on sujuvaa, ja alussa kirja tuntui oikein mielenkiintoiselta, mutta sitä olisi näin vain yleisesti asiasta kiinnostuneen lukijan kannalta voinut mielestäni lyhentää puolella. Koska asiasta ei kuitenkaan ole paljon tietoa tai tutkimuksia, on hyvä, että Vuori on käsitellyt aihettaan monipuolisesti, perinpohjaisesti ja laajasti ja näin avannut uuden näkökulman Suomen historiaan. Kirjassa on runsaasti kuvia.

Muita kirjoituksia täällä: Kirjavinkit, Evarian kirjahylly ja Tuhat elämää. Ilta-Sanomissa on laaja artikkeli kirjasta ja yleensä tuberkuloosista. Aiemmin lukemani Tracy Kidderin kirja Mountains Beyond Mountains kertoo tuberkuloosista ja lääkäri Paul Farmerin työstä pääasiassa Haitissa, ja äskettäin lukemassani Malala Yousafzain kirjassa Meidän oli paettava (bloggaus seuraavana) yksi kirjan tytöistä käy läpi rankan tuberkuloosin lääkehoidon.


Carl Michael Bellman (1740-1795): Sarkastas juo (ote)

Sarkastas juo, kas, kalma hioo kalpaa,
kynnyksen luo hän jäi ja odottaa.
Pois pelko, hän vain nostaa haudan salpaa,
sulkee sen taas, ehkä vuodenkin taa.
Movitz, sinä kuolet, keuhkotauti voittaa!
                        Koetappa soittaa;
elämäsi kevättä kiitä ihanaa.

Keltaiset kasvot, ruusut poskipäissä,
lyttyynlyöty rinta, lavat latteat.
Anna käsi tänne! Kaikki suonet näissä
paisuksissa aivan, kylvynkosteat!
Suoni on jäykkä, käsi märkä hiestä!
                      Oleppas nyt miestä,
soita ja laula, kun sarkan kallistat.

Kuolethan! Taivas! - pelkään tuota yskää;
kolkosti soi, koko sisus kumajaa.
Valkea on kieli, säikky sydän jyskää!
Ytimet ja jänteet kuin sientä huokoisaa!
Hengitäppäs! Hiivatti tuota tomumajaa.
                        Sarkkani on vajaa.
Kippis! Hei! Ylistäppä viinin jumalaa.

Suomennos Aale Tynnin (kirjassa Tuhat laulujen vuotta, 1957, s. 239. Näin korona-aikana tartuntariski tuossa tilanteessa tuntuu hurjalta.)


Sarkka-sanan selitys täältä:

a) Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen Sanakirja sarkka 'pikari, ryyppylasi', rinnakkaismuoto sarkku 'pikari, pieni mitta-astia' ven. Čárka `pikari, ryyppylasi; pieni mitta´, inkerin karjalassa tšarkka 'ryyppylasi, pikari', virossa sarka 'viinapikari, (viina)mitta'.

b) Nykysuomen sanakirja, sarkka, vars. ylät. tuoppi, kannu, haarikka. Hopeainen, lasinen, puinen s. S. viiniä, olutta. Yhdyssanoissa juomas.; hopea-, puus.; olut-, viinis.

Edit 2.8.21, 22.8.21, 12.9.21 (lisätty Bellmanin runo), 14.9.21.

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset, 2016. Like. 248 sivua.

2 kommenttia:

  1. Tuberkuloosia on nykyään niin vähän, että rokotuksiaki tehdään vaan ihmisille, jotka ovat riskissä saada se. Googletin vasta ku luin, että Lahdessa on ollu isompi tuberkuloosialtistus. Eipä tommosesta taudista tiiä mitään, ku kirjoista nykyajan ihminen monissakaan paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tiedä. Joissakin maissa se on kuitenkin vieläkin hankala tauti.

      Poista