Tässä kirjassa hän kertoo noin 2-5 sivun pituisissa luvuissa työuransa aikana sattuneista erikoisemmista tapauksista. Nykylukijalle kirja on hätkähdyttävää luettavaa: perhekoot olivat suuria, ja monet Luodon asiakkaista olivat nykynäkökulmasta todella köyhiä ja elivät joskus tiettömien taipaleiden takana ilman sähköä ja juoksevaa vettä pikku tölleissä (Luodolla itselläänkin oli kotona nuorena työtätekevänä äitinä vesi vain kaivossa ja puusee pihalla). Synnytykset hoidettiin yleensä kotona ja vain riskiryhmään kuuluvat äidit lähetettiin sairaalaan. Nämä saattoivat kuitenkin kieltäytyä tästä siksi, että taksikyyti olisi tehnyt niin suuren loven perheen rahavaroihin.
Kätilöllä oli suuri vastuu synnyttävistä äideistä, koska hän oli useimmiten ainoa terveydenhoitoalan edustaja, joka oli mukana synnytyksessä. Köyhissä taloissa olot eivät useinkaan olleet mitenkään hygieeniset, vaikka Luoto olikin todella tarkka välineittensä desinfioinnista. Myös neuvolatyö, jota Luoto sanoo suomalaisen äitiys- ja pikkulastenhuollon kivijalaksi, oli kätilön vastuulla. Kaikki äidit eivät olleet kiinnostuneita neuvolakäynnistä, ja odottavia äitejä houkuteltiin äitiysavustuksella, joka annettiin (sääntöjen mukaan) vain niille äideille, jotka olivat käyneet neuvolassa neljän ensimmäisen raskauskuukauden aikana. Ehkä sodanjälkeiset suuret ikäluokat eivät olleet suuria vain suuren syntyvyyden vaan myös pienemmän lapsikuolleisuuden takia.
Oli vaikea saada äidit ymmärtämään neuvoloiden tärkeys. Olihan täällä ennenkin pärjätty. Matkat olivat pitkiä eikä kulkuneuvoja pitäjänperukoilta kirkolle ollut. Lapsi tulee rokotuksesta kipeäksi, arveltiin.
Perustimme joka kylälle sivuneuvoloita. Aluksi kuljimme polkupyörillä, mittalaudat ja vaa'at tavaratelineellä. Myöhemmin kunta kustansi taksikyydin neuvolavastaanotolle, kotikäynnit saatiin edelleen kitkutella polkupyörillä. ...
Työmme tulokset näkyivät selvästi. Vanha haudankaivaja ihmetteli, miten lastenarkkuja ei näy hautausmaan portilla hetikään joka vuosi. Ennen niitä oli viisikin joka pyhä haudattavana. ...
Myöhemmin asiat muuttuivat: Kansanterveyslaki toi tullessaan äitiys- ja sairauspäivärahat ja sairaalamatkojen korvaukset. Se oli saavutus, jollaisesta emme osanneet edes uneksia. Neuvolatyö oli jo siihen mennessä kehittynyt suuresti, mutta nyt se rupesi kehittymään niin pitkin harppauksin, ettemme tahtoneet perässä pysyä. Kätilöt pikakoulutettiin terveydenhoitajiksi. Kunnankätilöiden aika oli loppunut. (220-221)
Kätilön työssä työajoilla ei ollut merkitystä - jos synnytyksiä oli monta peräkkäin, Luoto saattoi valvoa yöt viikonkin ajan. Kätilö piti äideistä todella hyvää huolta - Luoto saattoi jäädä synnyttäneen äidin kotiin nukkumaan seuraavaksi yöksi, jos tämä oli huonossa kunnossa, ja antoi lapselle hätäkasteen, jos tämän pelättiin kuolevan. Hän myös hautasi kuolleena syntyneet keskoset (196). Esimerkkinä huolenpidosta on heikko tuberkuloottinen äiti, jota ei oltu huolittu sairaalaan: hän jäi synnytyksen jälkeen terveystalolle viikoksi toipumaan, Luoto vei vastasyntyneen lapsen sadan kilometrin päähän Joulumerkkikotiin hoitoon ja otti vuoden päästä lapsen itselleen viikoksi hoidettavaksi kierreltyään sitä ennen terveyssisaren kanssa kylällä pakkasella kyselemässä talosta taloon, voisiko joku hoitaa sitä äidin sairauden takia, ja etsi kuolevan äidin tytölle myöhemmin kodin.
Lapsen syntymää juhlittiin varpajaiskahveilla, ja Luoto puhuu kauniisti siitä, miten paljon köyhissäkin perheissä yleensä iloittiin lapsen syntymästä ja rakastettiin lapsia. Lapsen isä oli tuohon aikaan ilmeisesti täysin rutiininomaisesti mukana synnytyksessä, vaikka myöhemmin 1980-luvulla isän ottamista mukaan synnytykseen pidettiin uutena ja radikaalina asiana.
Luoto oli hyvin topakka, luotti ammattitaitoonsa ja sanoi tarvittaessa vastaan tylyille isille. Joskus hän tuntuu raskaassa työssään venyneen ihan uskomattomiin suorituksiin, mutta hän ihailee vanhoja kunnankätilöitä, joiden elämä oli vielä paljon rankempaa ja köyhempää kuin hänellä (214-215).
Jonkin ajan kuluttua rupesin odottamaan toista lasta. Jouduin
tekemään kotikäynnit polkupyörällä, mieheni ajoi pitäjän ainoaa taksia.
Rakensimme omaa taloa, leipä oli meilläkin lujassa, eikä auto joutanut
minun käyttööni. Vielä lokakuussa ajoin kolmenkymmenen kilometrin päähän
kotikäynnille. Pyörämatkaa kertyi sinä räntäsateisena päivänä
seitsemänkymmenen kilometrin paikkeille. Marraskuun neljäntenä päivänä
syntyi toinen poikani. (172) Kolmannen lapsensa syntyessä hän hoiti synnytystä vielä samana päivänä kun hänen omakin lapsensa syntyi.
Kirja on sujuvasti, asiallisesti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Jos on kiinnostunut 1950-luvun ja jonkin verran myöhemmästä elämästä suomalaisella maaseudulla, kirja kannattaa lukea - usein tuntui siltä, että lukisi kertomusta jostain eri maasta, koska ihmiset sinnittelivät suuremmin valittamatta niin köyhissä ja vaikeissa oloissa; hyvinvointi ja varakkuus on noista ajoista lisääntynyt valtavasti. Kirjassa näkyy myös asenteiden ja synnytysten hoitokäytäntöjen muutos.
Silloin ei vielä byrokratia pelannut niin kuin nykyaikana. Moneen virkaan minäkin jouduin ja kelpasin: olin pappina ja lukkarina, kastoin lapsia ja valvoin kuolevan vieressä, laitoin ruumiita arkkuun, annoin ensiapua sairaille. Työni kattoi miltei elämän koko kaaren.
Se oli täyteläistä elämää. (213)
Helmet-haaste 2020: 30. Kirjassa pelastetaan ihminen. Luoto estää kirjassa ainakin yhden äidin kuolemisen verenvuotoon.
Lisäys 16.2.21, 7.3.21.
Anna Luoto: Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi. Kunnankätilö muistelee, 1991. Tammi. Kannen tekijää ei kerrottu. 231 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti