Samantha Ellis: How to Be a Heroine (Or, what I've learned from reading too much), 2015

On oikeastaan hassua, että tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi, koska se käsittelee sellaisia kirjoja, jotka monet ovat lukeneet tai joista he ovat ainakin kuulleet, joten uskoisin, että monet kirjojen ystävät löytäisivät tästä kosketuspintaa. (Ruotsiksi kirja on käännetty nimellä Mina hjältinnor.) Tämä on eräänlainen kirjallinen elämäkerta, jossa kirjan julkaisun aikaan 40-vuotias englantilainen näytelmäkirjailija Samantha Ellis kertoo elämänsä aikana lukemistaan kirjoista ja niiden sankarittarista sekä näiden vaikutuksesta identiteettiinsä, minäkuvaansa ja toimintaansa.

Äh, tämä on niitä hetkiä, jolloin tuntuu, etten pysty ollenkaan välittämään kirjan lumoa omassa postauksessani. Kuulostaako äskeinen kuvaus tylsältä? No, kirja ei kuitenkaan ole tylsä, vaan se on hauska, lempeä, lämminhenkinen ja älykäs kuvaus siitä, miten tärkeitä kirjat ovat, miten peilaamme itseämme kulttuurisiin malleihin ja etsimme niistä lohtua, vahvistusta, esikuvia ja hyviä keinoja toimia maailmassa, miten tämä etsintä saattaa mennä joskus pieleen, miten ajatuksemme muuttuvat elämän kuluessa. Siitä, miten omaksumme kirjoista ja niiden sankarittarista eri aikana eri asioita sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsemme.

Samantha Ellis on irakinjuutalaisten pakolaisten tytär. 1940-luvun alussa kolmannes(!) Bagdadin asukkaista oli juutalaisia (s. 30), mutta 1920-luvulta alkaneiden koko ajan lisääntyneiden sortotoimien takia juutalaisten määrä Irakissa on nykyään lähellä nollaa. Kirja on siis myös maahanmuuttajakuvaus, ja Ellis kertoo mm. siitä, millaista oli kasvaa Englannissa meluisassa, dramaattisessa ja värikkäässä irakinjuutalaisessa perheessä, jossa tärkein asia, jota tytöltä odotettiin, oli mennä nuorena naimisiin mukavan juutalaispojan kanssa, ja miten Ellis pystyi kirjojen avulla vastustamaan näitä odotuksia, lähtemään opiskelemaan toiseen kaupunkiin, valitsemaan elämänuransa, vahvistamaan ammatillista identiteettiään ja olemaan menemättä naimisiin vain naimisiinmenon vuoksi.

Minulla suuri osa kirjan viehätyksestä johtui siitä, että olen lukenut monet kirjassa kuvatuista kirjoista, ja monet niistä (eivät kaikki) ovat minulle tärkeitä: Kotiopettajattaren romaani ja Humiseva harju, joista kirja sai alkunsa, Lucy M. Montgomeryn iki-ihana Anna-sarja, Tuulen viemää, Hans Christian Andersenin Pikku merenneito, Katyn toimet, Ylpeys ja ennakkoluulo, Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessa, osa Tuhannen ja yhden yön tarinoista... Pystyin lukiessani siis vertailemaan Ellisin kokemuksia ja tuntemuksia omiin ajatuksiini näistä kirjoista.

Kirjassa puhutaan kuitenkin myös monista sellaisista kirjoista, joita en ole lukenut - esimerkiksi Shirley Conranin Pitsiä, Sylvia Plathin Lasikellon alla, J. D. Salingerin Franny ja Zooey, Jacqueline Susannin Nukkelaakso, Sylvia Townsendin Lolly Willowes ja Virginia Woolfin Majakka ovat tällaisia kirjoja - mutta tämä ei haitannut, koska Ellis kirjoittaa niin elävästi ja kiinnostavasti ja hänen kirjamakunsa on mukavan monipuolinen. Kirjat kietoutuvat yhteen hänen elämäntarinansa kanssa ja hän avaa uusia näkökulmia tuttuihin ja tuntemattomiin kirjoihin. Osaisinpa kirjoittaa kirjoista yhtä kiehtovasti kuin hän!

Uskoisin tämän sopivan hyvin monille kirjojen ystäville. Miehistä en ole varma, koska kirjassa käsitellyt kirjat ovat enemmän naisten kuin miesten lukemia kirjoja, mutta itse pidin kyllä myös niistä jaksoista, joissa käsiteltiin kirjoja, joita en itse ole lukenut.

Samantha Ellis: How to Be a Heroine (Or, what I've learned from reading too much), 2015. Vintage Books. 246 tekstisivua.