Varo huijareita!

Nelisen vuotta sitten kirjoitin huijausyrityksestä, jossa Microsoftin työntekijäksi esittäytynyt soittaja halusi minun toimivan tietokoneellani hänen ohjeidensa mukaan. Siitä asti olen saanut onneksi olla lähes rauhassa huijareilta, mutta viime aikoina huijausyrityksiä on ollut enemmänkin - minulla puhelimitse, vaikka huijarit toimivatkin varmaan usein netissä tai somessa.

- Olen saanut kaksi aidon näköistä tekstiviestiä "Club Rustasta", joissa pyydettiin esimerkiksi viimeistelemään rekisteröintini kaupan jäsenetuklubiin. Viestit oli helppo tunnistaa huijauksiksi, koska en ole koskaan käynyt Rustassa (entisessä Hong Kongissa), mutta jos olisin kaupan asiakas, olisin saattanut epähuomiossa klikatakin linkkejä. Linkkien osoite on muuten aika epäilyttävä, ja myöhemmässä viestissä on eri osoite kuin aikaisemmassa.

- "Efrain Rojas" soitti minulle pakistanilaisesta puhelinnumerosta pari häläriä ja lähetti minulle sitten englanninkielisen WhatsApp-viestin, jossa sanoi olevansa "Loura" "from Talent Place International Recruitment Agency, Finland". Hän kertoi viestissään firmallaan olevan kaikenlaisia työmahdollisuuksia ympäri Suomen ja kysyi, voiko hän lähettää minulle lähempiä tietoja työstä ja muistutti asiasta, kun en vastannut puoleen tuntiin. Sanoin ettei minulla ole aikaa lisätyölle, jolloin hän sanoi, että työtä voi tehdä kotona netissä osa-aikaisena silloin kun haluaa ja kysyi uudestaan, voiko hän lähettää minulle yksityiskohtaisen listan eri töistä ja niiden palkoista, jolloin sanoin etten ole itse kiinnostunut mutta voisin kysyä joltain muulta. Hän vastasi, että työ on suunnattu juuri minulle ja hän on vain työntekijä, ja kysyi kolmannen kerran voiko hän lähettää yksityiskohtaiset tiedot töistä. Kun kieltäydyin kolmannen kerran, viestittely loppui.
          Tämä ei vaikuttanut tyypilliseltä huijaukselta, koska siinä ei pyydetty klikkaamaan mitään linkkiä eikä kysytty mitään tilitunnustietoja. En ollut myöskään ennen kuullut siitä, että ihmisiä olisi huijattu työtarjouksilla, mutta tällaisesta uutisoitiinkin jo vuosi sitten (ja aiemminkin): ihmiset huijataan tekemään helppoa klikkaustyötä, josta saatetaan maksaa aluksi avokätisesti, mutta sitten aletaan lypsää uhrilta hänen omia rahojaan tai pyydetään "työsuhteen" alussa pankkitunnustietoja.
          Jälkeenpäin ajateltuna tässä oli selviä huijauksen tunnusmerkkejä: tuo pakistanilainen numero ja eri nimi eri kohdissa tietysti, kiireen tuntu ja itsepintaisuus sekä työtarjouksen epämääräisyys. "Loura" muuten kysyi aluksi, haluanko keskustella suomeksi vai englanniksi - käännösohjelmat toimivat nykyään niin hyvin, että viestittely suomeksikin olisi ollut mahdollista.

- Lisäksi olen saanut lyhyitä, yhden tai kahden hälytyksen soittoja esimerkiksi "Noreen Khafagilta" Sambiasta tai muista kaukaisista paikoista. Näiden hälärien tarkoituksena on ilmeisesti saada vastaanottaja soittamaan takaisin soittajalle, ja puhelu saattaa sitten maksaa paljon.

Ottaessani asiasta selvää löysin muita huijausmuotoja, tässä pari minulle uutta:

- Quishing eli sen neliömäisen puhelimella skannattavan QR-koodin käyttö huijauksiin. Vääriä QR-koodeja saatetaan levittää netissä tai somessa, tai rikolliset saattavat jopa liimata omia paperisia koodejaan vaikkapa puhelinpylväisiin tai esimerkiksi kahvilassa yrityksen oikean koodin päälle.

- Vanhempaa voidaan yrittää huijata tekstiviestillä tai WhatsApp-viestillä lapsen nimissä. Nyt tekoälyn kehittyminen on mahdollistanut uuden, todella alhaisen huijaustavan ainakin rapakon takana: netistä saatua lapsen ääntä käytetään soittoon vanhemmalle ja pyydetään rahaa. (Joulukuussa Suomen elokuvateattereihin tuleva komedia Thelma kertoo tällaisen huijauksen uhriksi joutuvasta 93-vuotiaasta isoäidistä, joka päättää kuitenkin hankkia rahansa takaisin.)

Huijaukset ovat ärsyttäviä, inhottavia ja alhaisia, koska ne syövät ihmisten luottamusta muita kohtaan. Olisi kiva voida vastata puheluun tai tekstariin tuntemattomasta numerosta ilman että pitää miettiä soittajan tai viestin lähettäjän tarkoitusperiä.

Tässä vielä kahden huijaustenestokampanjan sivut: viranomaisten Nyt valppaana! -kampanja sekä uusi Huijaamaton-kampanja.

Blogini on kadonnut Googlen hakutuloksista

Ehkä kolme tai neljä viikkoa sitten, kun laitoin puhelimeeni haun "sataa valoa" mennäkseni tarkistamaan blogini tilanteen, huomasin ettei sitä löytynyt Googlesta, vaikka ennen se on ollut suunnilleen ensimmäisenä hakutuloksena.

Kun tilanne jatkui, olin asiasta yhteydessä Googlen asiakaspalveluun. Sain nopeasti ystävällisen vastauksen, josta ei kuitenkaan ollut paljon apua, koska vastaus oli yleisluontoinen ja vastaaja oli lisäksi käsittänyt ongelmaksi sen, että sivusto ei näy hakutuloksissa yhtä helposti kuin ennen, kun taas ongelma oli se, että se oli kadonnut kokonaan. Mahdollisiksi syiksi hän ehdotti seuraavia asioita.

- "Sivu ei ole ajankohtainen. Googlen hakukone pyrkii näyttämään mahdollisimman ajankohtaisia tuloksia ensin." Julkaisen bloggauksia aika säännöllisesti, ja tauot venyvät harvoin yli kuukauteen. Kun testasin asiaa kahdella blogilla, joissa ei ole ollut bloggauksia noin puoleentoista vuoteen (toivottavasti ne taas aktivoituvat jossain vaiheessa), nämä blogit löytyivät hakutuloksista ensimmäisinä.

- "Sivu ei ole suosittu. Googlen hakukone näyttää usein vierailtuja sivuja ensin." Pieni blogini ei tietenkään ole supersuosittu, mutta tämä pätee varmasti muihinkin "sataa valoa" -haulla löytyviin sivuihin. Ja blogini löytyi hakutuloksista helposti myös silloin, kun kävijöitä oli nykyistä vähemmän.

- "Sivulla on haittasisältöä. Googlen hakukone on tunnistanut jotain haitallista tai epäsopivaa, jonka takia se on hakutuloksissa piilotettu tai matalammalla." Hmm... nyt päästiin sanaan piilotettu, mutta en kyllä saa tätä millään sopimaan blogiini. Mikä on Googlen mielestä haitallista tai epäsopivaa sisältöä (termejä ei ole tarkemmin määritelty)? Vihapuhe? Porno? Väärän informaation tietoinen ja pahantahtoinen levittäminen? Blogistani ei omasta mielestäni löydy mitään, mikä sopisi tuohon edes sinnepäin. Mielipiteitä blogissani toki on (mitä olisi kirjablogi ilman mielipiteitä?), mutta emme elä esimerkiksi Putinin Venäjällä tai Kiinassa, vaan onneksi maassa, jossa sananvapaus ja vapaa mielipiteenilmaisu on lailla turvattua ja toimii myös käytännössä.

Nuo tekijät eivät ole muuttuneet blogini reilun neljän ja puolen vuoden olemassaolon aikana (paitsi että siinä on tietysti enemmän kävijöitä kuin alussa, mikä on päinvastainen kuin ehdotettu syy), ja tähän asti blogi on löytynyt Googlesta. Lähetin Googleen jatkokysymyksen, ja sain lisätiedoksi että hakualgoritmeihin vaikuttavat sivujen relevanssi ja käytettävyys, hakulausekkeen sanat, sijaintini ja asetukseni sekä lähteiden asiantuntemus (=?). Nämäkään eivät sovi tähän asiaan eivätkä ole muuttuneet viime aikoina.

Blogini ei ole mennyt hakutuloksissa matalammalle, vaan se on kadonnut Googlen hausta käytännöllisesti katsoen kokonaan, täysin, totaalisesti: sitä ei löydy ollenkaan viideltä ensimmäiseltä Googlen hakutulossivulta. Testasin asiaa myös hakemalla noin viittä parin kuukauden aikana julkaisemaani kirjabloggausta - ei mitään hakutuloksia. Kokeilin hakea myös viittä blogini suosituimpaa kirjabloggausta - ei mitään tuloksia. (19.11.24: Siis suoria hakutuloksia, katso kommentit.) Aivan kuin blogini olisi kadonnut kokonaan nettiavaruudesta. Ainoat viitteet sen olemassaoloon Googlessa ovat linkit X-viestipalvelun päivityksiin joistakin kirjoituksistani. Kokeilin, onko muissa kirjablogeissa sama hakuongelma ja hain noin kymmentä muuta tuttua blogia, ja kaikki blogit löytyivät normaalisti Googlesta heti hakusivun alusta.

Vaikka tunnenkin oloni "piilotetuksi" ja kuin sellaiseksi uuden tilanteen myötä epäsuosituksi poliitikoksi, jonka kuvan uusi itsevaltainen hallitus retusoi pois historiakuvista, tässä ei varmastikaan ole kyse tahallisesta sensuurista vaan jostakin kummallisesta hakualgoritmibugista. Kokemus saa kuitenkin vähän ymmärtämään niitä totalitaarisissa valtioissa eläviä ihmisiä, joiden tekstejä oikeasti sensuroidaan ja jotka yritetään tehdä näkymättömiksi. Se sai minut myös arvostamaan sitä, miten hienoa on että pystyy julkaisemaan netissä omia ajatuksia; minulla on esimerkiksi mahdollisuus kirjoittaa tästä ongelmasta.

Kokemus sai myös tajuamaan sellaisen yleensäkin ottaen hyödyllisen seikan, että Google ei ole erehtymätön eikä täysin luotettava (eivätkä tietenkään muutkaan hakukoneet). Varsinkaan jos ei löydä jotain sellaista tietoa, jonka pitäisi netistä löytyä, muitakin hakukoneita kannattaa kokeilla. Esimerkiksi Bingistä blogini löytyy, samoin Duckduckgosta ja Yahoosta.

Sain Googlen asiakastuesta myös ohjeen tehdä palauteraportin Google-hakuun liittyvästä ongelmasta. Sivulla sanotaan, että he voivat tutustua palautteeseen ja parantaa hakua sen avulla ja luvataan, että viesti luetaan, muttei välttämättä vastata siihen. Jotenkin tämä ei tunnu kauhean lupaavalta, mutta pitää yrittää ilmoittaa ongelmasta sinne. Toivottavasti asia ratkeaa piakkoin ja blogini alkaa taas näkyä normaalisti Google-haussa.

Kerro, jos sinulla on ollut joitain samantapaisia ongelmia Google-haun kanssa!

Edit 19.11.24 (lisätty päivätty kommentti suorista hakutuloksista).

Annika Luther: De sista entusiasterna, 2019

Luin kymmenisen vuotta sitten suomenruotsalaisen Annika Lutherin hienon nuortenkirjan Kodittomien kaupunki, joka on jäänyt mieleen haikeana mutta kauniina ja kiinnostavana ilmastonmuutosdystopiana veden valtaamasta, pääasiassa intialaisten ja kiinalaisten asuttamasta Helsingistä.

Annika Luther on biologi, ja nyt lukemani kirja käsittelee influenssan tapaista epidemiaa, joka sairastuttaa ja tappaa ihmisiä. Antibiootit eivät tehoa jälkitauteihin. Päiväkodit, koulut ja yliopistot suljetaan ja eri lääkefirmat etsivät kuumeisesti parannuskeinoa. Kirja on julkaistu vuonna 2019, joten se on hämmästyttävästi kirjoitettu ennen korona-aikaa.

Kirjan (anti)sankari on juro ja sosiaalisesti taitamaton viisikymppinen Marius Lindholm, joka on tehnyt Helsingin yliopistossa Viikissä bakteeritutkimusta jo vuosikymmeniä. Kun menestynyt kollega kuolee vessassa tautikohtaukseen, viime tinkaan jäänyt apurahahakemus jää tekemättä ja Marius joutuu työttömäksi. Hän paikkailee perheensä taloutta bakteereita, viruksia ja tauteja käsittelevillä lehtikolumneilla, mutta rahat eivät tahdo riittää. Sen takia tuntuukin onnenpotkulta, kun ison lääkeyrityksen rekrytoija pestaa hänet suurella rahalla etsimään lääkettä tautiin.

Lopulta Marius päätyy kuitenkin tekemään salaista lääketutkimusta tyhjän Viikin kellarilaboratorioon yhdessä hyvien ystäviensä ja tutkijakollegoidensa Helmin ja Amirin kanssa. Heidän tavoittelemansa ratkaisu liittyy ulosteisiin eli terveeseen bakteeriflooraan ja olisi onnistuessaan helppo ja halpa lääke ilman antibioottien haittavaikutuksia, varsinkin kun bakteeriresistenssi antibiooteille kasvaa koko ajan ja ne menettävät yhä enemmän tehoaan (myös reaalimaailmassa). Samalla hän yrittää tasapainotella rakastamansa perheen - kirjastonhoitaja Agneksen, 18-vuotiaan Argentiinassa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen kotiin palanneen vieraalta ja häntä kohtaan vihamieliseltä tuntuvan Sacke-pojan ja päiväkoti-ikäisen Soffis-tytön - tarpeiden ja tunteiden kanssa. Agnes ja perhe ovat Mariukselle hyvin tärkeitä, mutta hänen on joskus vaikea sovittaa elämäänsä yhteen heidän kanssaan.

Kirjassa puhutaan paljon bakteereista ja taudeista, mikä saattaa lukijasta riippuen tuntua infodumppaukselta tai mielenkiintoiselta, minusta jälkimmäiseltä. Siinä puhutaan myös yliopistoista ja niiden kurjistamisesta, lääkefirmoista ja tutkimuksesta. Kirjan nimen "viimeiset entusiastit" ovat Marius, Helmi ja iranilainen Amir, jotka tekevät tutkimusta rakkaudesta tieteeseen (ja bakteereihin) ja halusta auttaa ihmisiä, eivät rahasta. Heille tutkimus ei ole sielutonta sääntöjen sitomaa tuntityötä, vaan jotain paljon suurempaa ja tärkeämpää.

Pidin kirjan aiheesta, teemoista, kirjoitustyylistä ja henkilöistä ja se oli hyvin kirjoitettu. Minua alkoivat siinä kuitenkin häiritä ja ärsyttää yhä enemmän Mariuksen toistuvat ajatukset siitä, miten vähän hänellä on rahaa ja miten köyhä hän on. Tämä alkaa alun työttömäksi jäämisestä, jatkuu läpi kirjan, ja kirjan lopussa Marius ajattelee taas olevansa "köyhä kuin kirkonrotta", kun talon katon korjaukseenkin on mennyt rahaa. Hänellä on kuitenkin työssäkäyvä vaimo, lääkefirmassa muutaman kuukauden työskennellessään hän tienaa muistaakseni viisi kertaa enemmän kuin tutkijana, ja perheellä on oma Agneksen isoisän rakentama omakotitalo.

Onko perheellä ravinteikasta ruokaa? On. Onko heillä asunto? On, oma kaksikerroksinen omakotitalo Herttoniemessä (ei esimerkiksi vuokrayksiö Kalliossa). Pääsevätkö he tarvittaessa lääkäriin? Todennäköisesti, vaikka tässä voikin olla joitakin ongelmia. Onko heillä vaatteita? On. Onko heillä varaa lämmittää kotiaan ja maksaa välttämättömät laskut? On. Silloin he eivät ole köyhiä kuin kirkonrotat, ja koska heillä on rahaa yli tämänkin (Agneksen ja Sacken palkat ja Mariuksen pieni työttömyysturvaraha), he eivät ole edes köyhiä.

Onko Mariuksella rahaa Sacken autokouluun? Ei, mutta tämä ei ole akuutti tai edes välttämätön meno (Marius on elänyt viisikymppiseksi ilman ajokorttia). Enkä ymmärrä miksi perheellä ei ole rahaa siihen. Okei, kirjastonhoitajan ja apurahatutkijan palkat eivät varmastikaan ole päätähuimaavia mutteivät nälkäpalkkojakaan. Agnes ja Marius ovat molemmat olleet vakituisessa työssä jo 20-30 vuotta, eivätkä pojan autokoulu tai katon korjaus ole varsinaisesti yllättäviä kuluja. Luulisi, että he olisivat säästäneet jotain vuosien varrella. Eikä Marius ole perheen ainoa ansaitsija (kuten kirjan tekstistä voisi päätellä), vaan Agnes käy koko ajan töissä ja Sackekin saa töitä Suomeen tultuaan, eli perheellä on koko ajan palkkatuloja.

Tämä henkilökohtaisista syistä johtuva ärsytys vei jonkin verran huomiotani pois kirjan pääteemoista, mutta pidin silti kirjasta ja pidän Annika Lutherista kirjailijana.

Helmet-haaste 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

Edit 10.11.24.

Annika Luther: De sista entusiasterna, 2019. Schildts & Söderströms. Kansi ja taitto: Otto Donner. 282 sivua.