Helmi Krohn (toim.): Merkkimiestemme äitejä, 1937

Löysin kirjaston poistomyynnistä hyvin vähän houkuttelevan näköisen, tummakantisen ja ohuen kirjan. Sisältökään ei tuntunut hirveän kiinnostavalta, mutta ajattelin kuitenkin ostaa kirjan luettavakseni, koska vaikka "merkkimiehistä" yleensä löytyy tietoa, heidän äideistään ei niinkään.

Kirjan idea on ehkä ollut juuri tämä, vaikkei sitä suoraan sanotakaan: kerätä tietoa naisista, jotka ovat poikiensa kautta vaikuttaneet suomalaiseen kulttuuriin ja elämään, niin kauan kuin on vielä elossa ihmisiä, jotka muistavat heidät henkilökohtaisesti. Ei yhtään hassumpi ajatus. Toisena lausumattomana ajatuksena kirjassa on mielestäni se, että kotiympäristö ja äidit ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että heidän pojistaan on tullut "merkkimiehiä", ja ehkä pyrkimyksenä on näin ollut lisätä naisten arvostusta myös tällä tavalla.

Kuvanveistäjä Walter Runeberg esimerkiksi vastasi Helmi Krohnin pyydettyä häntä kertomaan jotain suuresta isästään Johan Ludvig Runebergistä, että "Minun äitini [Fredrika Runeberg] oli yhtä suuri ihminen, jollei suurempikin kuin minun isäni" (44). Toistuva teema kirjan luvuissa on myös se, miten äiti pitää perheen ruoassa ja vaatteissa, hoitaa kaiken ja rakastaa lapsiaan silloinkin, kun isä esimerkiksi kuolee tai sairastuu tai perhe köyhtyy muusta syystä. Kirjassa ihaillaan äitejä niin estottomasti, että sellaista ei nykykirjoista enää yleensä tapaa, mutta kyllä nämä naiset tuntuivatkin ihailtavilta.

Kirja oli yllättävän kiva ja kiinnostava, koska se avasi ikkunan suomalaiseen "tavalliseen" perhe-elämään 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuvuosiin luonnollisena ja normaalina asiana ja ainakin osaksi kokijoiden kertomana - yleensä tällaisesta voi lukea vain historioitsijoiden suodattamana, ja harvoin niinkään. Kirjoitin sanan "tavallinen" lainausmerkeissä, koska viisi kirjan kahdeksasta perheestä on enemmän tai vähemmän varakkaita säätyläisperheitä, eli kirjan perheet eivät edusta suurinta osaa kansasta, vaikka suomalaisia hekin tietysti olivat. Juhani Ahon äiti oli papin emäntä ja Aleksis Kiven ja Johannes Linnankosken äidit suomenkielisiä kansannaisia.

Kirjassa miellytti sen lämminhenkisyys, henkilökohtaisuus ja välittömyys: osa kirjan kirjoittajista on itse tuntenut naisen, josta kirjoittaa, ja rakastanut tätä ja ollut tälle läheinen. Ada Brandt esimerkiksi kirjoittaa Albert Edelfeltin äidistä, tädistään Alexandrasta, Juhani Ahon veli Pekka Aho äidistään Hanna Brofeldtistä, Johannes Linnankosken veli Erkki Peltonen äidistään Maria Peltosesta, ja Helmi Krohn isoäidistään Julie Krohnista, Julius Krohnin äidistä.

Kirja ei ole kuivaa elämäntapahtumien luettelointia, vaan enemmänkin vaikutelmia ihmisestä ja hänen luonteestaan. Mukana oli paljon pieniä kiinnostavia yksityiskohtia perhe-elämästä, naisten koulunkäynnistä ja esimerkiksi kirjojen lukemisesta ja siitä, miten ennen pidettiin hauskaa perhepiirissä. Kirjat olivat monelle kirjan naiselle tärkeitä, ja sivumennen kerrotaan myös Edelfeltien perheen vanhasta palvelijasta, Fredrika Snyggistä, joka oli lukenut tavattoman paljon, vaikk'ei hän ollut käynytkään koulua (85). Kunhan pääsee ensimmäisen kuuden todella ylevätyylisen sivun ohi, kirja on helppoa ja mukavaa luettavaa.

Kirjoitan tähän kohtia, joissa puhutaan naisten koulutuksesta, koska ne antavat käsityksen kirjan sisällöstä ja ovat minusta myös itsessään mielenkiintoisia. Tyttöjä koulutettiin ennenkin ainakin varakkaammissa perheissä, vaikkei toki kovin hyvin tai laajasti. Kahdessa luvussa kerrotaan siitä, että porvarisperheillä oli tapana lähettää tyttärensä Ruotsiin opiskelemaan, mikä oli minulle aivan uutta tietoa.

Porvariperheiden tyttärien koulusivistys oli siihen aikaan [1700-luvun lopulla] Pietarsaaressa hyvinkin huonolla kannalla. Opittuaan aakkoset jonkun "tädin" johdolla he saattoivat päästä kaupungin alkeiskouluun, jossa pojat ja tytöt kävivät yhdessä. Ne vanhemmat, joilla oli halua ja kykyä, opettivat itse lapsiaan kirjoittamaan ja laskemaan, mutta varakkaammat tavallisesti lähettivät tyttärensä joksikin vuodeksi Tukholmaan "pensioniin", ja tietenkin oleskelu Ruotsin pääkaupungissa oli nuorille sekä hyödyllinen että hauska. Heidän tietomääränsä karttui siellä suuresti, he oppivat ranskaa ja saksaa sekä hienoja käytöstapoja, vieläpä taiteellisia käsitöitäkin. Anna Marian täytyi [perheen vähävaraisuuden takia] kieltäytyä kaikesta tästä, mikä oli hänelle kovin ikävää senkin vuoksi, että hän olisi voinut Tukholmassa kehittää kaunista lauluääntään. (28-29, kyse on J. L. Runebergin äidistä Anna Maria Malmista).

Anna Maria Runebergin vanhin tytär Karolina pantiin kouluun vuonna 1817, jolloin isä oli koulumatrikkelin mukaan "hyvissä varoissa"; kolme vuotta myöhemmin, kun toinen tytär aloitti koulun, isä arvioitiin "köyhäksi" (33). Tytär kuitenkin laitettiin tällöinkin kouluun.

Ensimmäisellä opintiellä [Fredrika Runebergiä] ohjasi hänen vanhin veljensä, Karl, vaikka hänen opetustapansa olikin varsin omituinen ja ankara. Koko ensimmäisen vuoden Fredrika sai lukea paitsi raamatunhistoriaa ainoastaan saksan kielioppia. Vasta kun hän osasi kaikki säännöt ulkoa, hän sai ruveta lukemaan lukukirjaa. Ja ranskan kieltä hänelle opetettiin aivan samalla tavalla. ... Palattuaan kotiin [13-vuotiaana] Fredrika pantiin Salmbergin pensioniin, jossa hän sai oppia vieraita kieliä ja koruompelua. Kokonainen vuosi kului häneltä koruliinan ompelemiseen, mutta se etu hänellä oli tästä kouluajasta, että hän oppi hyvin vieraita kieliä ja saattoi myöhemmin, kun Runeberg toimitti sanomalehteä, auttaa häntä kääntämällä vieraista kielistä. (46-47)

[Naiset eivät Lauantai-seurassa] ottaneet osaa keskusteluihin, mutta hartaita kuuntelijoita he silti olivat, ja seurauksena oli sekin, että rouva Runeberg rupesi opiskelemaan suomea, lukien sanakirjan avulla Kalevalaa ja Kanteletarta. Mutta toiselta puolen hän monta kertaa kipeästi tunsi, miten takapajulla nainen oli tietojensa puolesta, vaikka hän itse olikin saanut oppia enemmän kuin naiset siihen aikaan yleensä. Naisten sivistyksen puutteellisuuden puolesta hän sitten läpi elämänsä taistelikin, tuoden esiin kirjoissaan silloisia kieroja oloja, jotka estivät naista vapaasti kehittymästä. (51-52)

Seitsemän vuoden vanhana [Sakari Topeliuksen äiti Sophie Calamnius] lähetettiin kouluun yhdessä vanhemman sisarensa Christinan kanssa, mutta siinä sivussa hänen piti auttaa mukana kaikissa taloushommissa. ... nuoret tytöt lähetettiin usein vuodeksi tai pariksi Tukholmaan. ... Oppiakseen hienompia tapoja hän läksi siis Tukholmaan ja oleskeli siellä kaksi vuotta.
    Tosin nuori tyttö kaipasi joskus vieraassa kaupungissa kotiaan ja totuttua ympäristöään, mutta toisaalta oleskelu pääkaupungissa oli hyvin kehittävä. Hänen näköpiirinsä laajeni, hän sai oppia ranskaa ja piirustusta, hän pääsi joskus oopperaan ja seurusteli tuttavien perheissä. (62-63) ... Syksyllä 1836 [Sophie Topelius] saattoi nuoren tyttärensä Tukholmaan, jotta tämä, samoin kuin äitikin aikoinaan, saisi siellä täydentää opintojaan. (72)

Tytär Alexandra oli harvinaisen lahjakas ja musikaalinen ja sai silloisen ajan oloihin nähden erittäin hyvän kasvatuksen. (80, Alexandra Edelfeltistä)

Suurella huolella [isä Friedrich Dannenberg] kasvatti myös tyttärestään taitavan pianonsoittajan.
    Musikaalisten taipumusten ohella oli luonto lahjoittanut nuorelle Julielle paljon muitakin lahjoja. Hän maalasi, hän sepitti runoja ja hänen oli helppo oppia vieraita kieliä. Paitsi äidinkieltään saksaa hän puhui ranskaa, englantia, italiankieltä ja venättä, osasipa vielä suomeakin ja jossakin määrin ruotsia. Luonteeltaan hän oli voimakas ja tarmokas, mitä hän kerran päätti, sen hän myös toteutti. Mutta kaikkia hänen ajatuksiaan ja tekojaan johti hänen kultainen sydämensä, jonka lämpöä ja rakkautta riitti jokaiselle, joka joutui hänen läheisyyteensä. (107-108, Julie Krohnista)

Pojan [Julius Krohnin] vaikutuksesta äiti itsekin alkoi toimia Viipurissa, jollei suorastaan suomalaisuuden, niin ainakin suomalaisen kansan hyväksi. Hän perusti näet kaupungin varattomille tytöille koulun, jossa he saivat maksuttomasti opetusta omalla äidinkielellään. Koulu, joka oli ensimmäinen suomalainen koulu Viipurissa, sijaitsi talossa, jonka Krohnit olivat ostaneet, ja opettajina oli seitsemän kaupungin nuorta naista, muun muassa perheen omat tyttäret. (111-112, Julie Krohnista)

Kirjan luvut:

O. T. Mäkikossa: Aleksis Kiven äiti Annastiina Hamberg
Zachris Schalin: J. L. Runebergin äiti Anna Maria Runeberg
Helmi Krohn: Walter Runebergin äiti Fredrika Runeberg
Fanny Hult: Sakari Topeliuksen äiti Sophie Topelius
Ada Brandt: Albert Edelfeltin äiti Alexandra Edelfelt
Pekka Aho: Juhani Ahon äiti Hanna Brofeldt
Erkki Peltonen: Johannes Linnankosken äiti Maria Peltonen
Helmi Krohn: Julius Krohnin äiti Julie Krohn

Helmi Krohn (toim.): Merkkimiestemme äitejä, 1937. Otava. 8 kuvaa. 114 sivua.