Elihu Root: Addresses on International Subjects, 1916 (rauhannobelistit 1912)

Nuorena ajattelin, että kansainvälinen oikeus on melkein tylsintä, mitä kuvitella saattaa, mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että se on monella tavalla tärkeää. Olen nyt myös lukenut noin puolet kirjasta, joka käsittelee nimenomaan sitä. (Toinen aikaisemmin tylsänä pitämäni ala on tilastotiede, josta siitäkin olen muuttanut käsitystäni viime vuosina.)

Kyse on siis vuoden 1912 amerikkalaisen rauhannobelistin Elihu Rootin (1845-1937) kirjoitusten kokoelmasta, jotka kaikki (ainakin lukemani tekstit) liittyvät kirjan nimen mukaisesti kansainvälisen oikeuden kysymyksiin. Kirjassa on lähes 450 tekstisivua, ja tilasin sen Varastokirjastosta lähinnä velvollisuudentunnosta; ajattelin, että luen viitisenkymmentä sivua ja sitten katson tutustuneeni Rootiin tarpeeksi paljon rauhannobelistisarjaani varten. Innostuin kirjasta kuitenkin enemmän kuin odotin - sen kirjoitukset tuntuivat harkitsevilta, tasapuolisilta, oikeudenmukaisilta ja neutraaleilta, ja niistä sai taas uuden näkökulman historiaan. Kirja tuntui myös melko nykyaikaiselta, mihin kirjan tyyli vaikutti paljon: sadan vuoden takainen englannin tietokirjakieli ei paljon eroa nykyisestä, kirja ei esineenäkään vaikuttanut vanhalta, ja monissa kirjan ajatuksissakin oli tuoreuden tuntua.

Aiemmat rauhannobelistit, joihin olen tutustunut, ovat vaikuttaneet enemmänkin palavasieluisilta visionääreiltä, jotka ovat yhdistäneet näkemykseensä kestävästä rauhasta myös käytännön toimet. Asianajaja Elihu Root kuitenkin edustaa enemmän asian käytännöllistä puolta, sitä miten saadaan valtioiden välinen yhteistyö toimimaan, ja miten kansainvälisistä sopimuksista tehdään oikeudenmukaisia, toimivia ja hyväksyttäviä kaikille osapuolille. Hän oli myös poliitikko, ja hän oli toiminut sotaministerinä tai nykyisellä termillä puolustusministerinä (Secretary of War, hyvin yllättävä työ rauhannobelistille; hän uudisti myös Yhdysvaltain puolustusvoimia ja sotilaiden koulutusta) sekä ulkoministerinä William McKinleyn ja Theodore Rooseveltin hallituksissa, ja senaattorina.

Kuten muutkin sadan vuoden takaiset rauhannobelistit, Root kannatti Haagin rauhankonferensseja (1899 ja 1907) ja kansainvälistä sovittelua. Hän oli nykyäänkin toimivan American Society of International Law -järjestön ensimmäinen johtaja ja kirjoitti artikkeleita sen lehteen (kirjassa on monia lehden kirjoituksia); järjestö pyrki edistämään kansainvälistä yhteisymmärrystä tekemällä kansainvälistä oikeutta tunnetuksi. Uutta tähänastisiin rauhannobelisteihin verrattuna oli se, että Root tuntuu ajattelutavaltaan ja toimiltaan olleen läpikotaisin asianajaja ja nähneen rauhanprosessin paljolti sen yksityiskohtaisten järjestelykysymysten kautta. Hän piti kuitenkin hyvin tärkeänä myös yleistä mielipidettä ja sitä, että mahdollisimman monet kansalaiset perehtyisivät kansainvälisen oikeuden kysymyksiin; aika kunnianhimoinen toivomus yli sadan vuoden takaiselle kirjoitukselle. Tämä sen takia, että demokraattisissa valtioissa kansalaisten mielipide saattaa ratkaista sen, ryhtyykö valtio sotimaan vai ei, ja siksi kansalaiset tarvitsevat malttia ja kykyä punnita tasapuolisesti molempien osapuolten näkemyksiä.

Kirjassa näkyy tuon maiden demokratisoitumisen lisäksi myös koko ajan lisääntyvä kansainvälistyminen - maailma tuntui jo tuolloin paljon aikaisempaa pienemmältä, ja ihmiset matkustelivat paljon. Yhdessä artikkelissa käsiteltiin esimerkiksi Yhdysvalloissa asuvien Japanin kansalaisten oikeuksia lasten koulunkäynnin suhteen, ja oli todella mukava lukea tuolloisen amerikkalaisen kirjoittajan positiivinen näkemys japanilaisista: What was to be the effect upon that proud, sensitive, highly civilized people across the Pacific, of the discourtesy, insult, imputations of inferiority and abuse aimed at them in the columns of American newspapers and from the platforms of American public meetings? What would be the effect upon our own people of the responses that natural resentment for such treatment would elicit from the Japanese? (21)

Tähän kansainvälistymiseen liittyy myös se, että Rootin mielestä - vaikka välitystoiminta, sopimukset ja kansainväliset tuomioistuimet olivatkin tärkeitä - tärkeä syy kansainvälisten sopimusten toimivuuteen ja siihen, että valtiot noudattavat niitä, on yleinen mielipide, se, että valtion pitää toimia maailman kansojen mielestä hyväksyttävällä tavalla ollakseen arvostettu ja tullakseen hyväksytyksi kansainvälisen yhteisön täysivaltaisena jäsenenä. [T]hree things have happened: First, there has come to be a public opinion of the world; second, that opinion has set up a new standard of national conduct which condemns unjustified aggression; and third, the public opinion of the world punishes the violation of its standard. (166)

Root toivoi, että perustettaisiin pysyvä kansainvälinen tuomioistuin, jonka tuomarit olisivat vakituisessa työssä ja saisivat palkkaa toiminnastaan, ja joka ratkaisisi kansainväliset riita-asiat niiden ilmetessä. Tuomareiden vakituisilla viroilla taattaisiin tuomareiden neutraalius, oikeudenmukaisuus ja riippumattomuus maidensa kansalaisten mielipiteistä. (Vuonna 2002 toimintansa aloittanut Kansainvälinen rikostuomioistuin toimii mielestäni nykyään osaksi tällä periaatteella; sen 18 tuomaria nimitetään 3-, 6- tai 9-vuotiskaudeksi.)

Root tuntui lukiessani aluksi edustavan lähtökohdista ja kansalaisuudesta riippumatonta oikeudenmukaisuutta ja tasapuolista järjen ääntä kiihkeiden tunteiden keskellä, minkä takia kirjoituksia oli kiva lukea (vähän kerrallaan, mitään kovin helppoa tai mukaansatempaavaa luettavaa ne eivät kuitenkaan olleet, ja hyppäsin joidenkin liian lakityylisten kappaleiden yli), mutta kun Root alkoi käsitellä Yhdysvaltain toimia Panamassa sen pyrkiessä rakentamaan sinne kanavan ja puhui ymmärtävästi Yhdysvaltain sotatoimista esimerkiksi Kuubassa ja Filippiineillä, käsitykseni hänen neutraaliudestaan mureni ja petyin häneen sen verran, että luin kirjaa vain sivulle 206 asti (ja totta puhuen seuraavan pitkän luvun aihe, kysymys Panaman kanavan tullimaksuista, ei juuri kiinnostanut). Hän esitti Panaman tapahtumia käsittelevässä kirjoituksessaan Yhdysvaltain toimet Panamassa hyvin lievinä ja täysin Kolumbiasta itsenäistymistä toivovien panamalaisten toiveiden mukaisina, ja sanoi kanavan rakentamisen hyödyttävän koko ihmiskuntaa (jolle USA tekisi palveluksen rakentaessaan kanavan), mutta juuri tämä sai epäilemään sitä, saiko Root myös muissa kirjoituksissaan taitavan esittämistapansa takia asiat näyttämään siltä, miltä halusi niiden näyttävän.

Ansaitsiko Root rauhanpalkintonsa? Varmastikin hän edisti osaltaan kansainvälistä yhteistyötä ja sovittelua ja varsinkin niiden käytännöllistä puolta, ja hänellä oli monia hyviä ajatuksia esimerkiksi tuosta kansainvälisestä tuomioistuimesta ja paljosta muustakin. Hän vastusti sotaa, mutta hän toimi kuitenkin sota- tai puolustusministerinä ja uudisti Yhdysvaltain sotavoimia. Hän ei myöskään tunnu edistäneen tasapuolisesti kaikkien maailman kansalaisten etua (mitä tietyn maan poliitikolta ei ehkä voi vaatiakaan), vaan pitäneen Yhdysvaltain edut mielessään ja hyväksyneen omalta maaltaan asioita, joita ei luultavasti olisi hyväksynyt joltakin muulta maalta. Asioiden oikeudenmukainen arviointi ja yleisen hyvän näkeminen ihmisten kansalaisuudesta riippumatta (jota Root itsekin korosti kirjassaan) kuuluisi minusta rauhannobelistille, joten tässä suhteessa Root ei mielestäni täyttänyt nobelistin vaatimuksia. Ja taaskaan ei mitään mainintaa naisten äänioikeudesta tai siitä, miten huonosti joitakin oman maan kansanryhmiä kohdeltiin.

Käännän seuraavaan bloggaukseen kirjan ensimmäisen tekstin, koska se kuvaa hyvin Rootin ajattelutapaa ja kirjan tyyliä.

Kirjan omistuskirjoitus "Baron S. A. Korff, Helsingfors 1916" osoittautui itsessään mielen-kiintoiseksi. Paroni Sergei/Sergius A. Korff (1876-1924) oli Venäjän liberaaliin älymystöön kuuluva historioitsija tai oikeustieteilijä, joka toimi jonkin aikaa Venäjän lain ja historian opettajana Helsingin yliopistossa sekä Pietarin Naisten yliopistossa (taas yksi asia, joka herättää uteliaisuutta!). Hän muutti varmaankin Venäjän vallankumouksen jälkeen Yhdysvaltoihin, oli naimisissa amerikkalaisen naisen kanssa, opetti amerikkalaisissa yliopistoissa, kirjoitti useita artikkeleita Advocate of Peace through Justice -lehteen ja luennoi Kansainvälisen oikeuden akatemiassa Haagissa. Hän osasi venäjän lisäksi hyvin myös ranskaa, saksaa, ruotsia ja englantia (ei sentään suomea). Hänestä puhutaan kauniisti: this excellent scholar, this charming, simple, unassuming, friendly, honest, and courageous man. Hän kuoli vuonna 1924 Yhdysvalloissa vain 48-vuotiaana, ja edeltävät tiedot ovat hänen muistokirjoituksestaan.

Korff oli kirjoittanut itsekin esimerkiksi Venäjän historiaa käsitteleviä kirjoja, ja erään artikkelin kirjailijaesittelyssä häntä sanotaan Suomen aiemmaksi varakuvernööriksi (former Vice-Governor of Finland). Ehkäpä hän ja Root jopa tunsivat toisensa, koska myös Korff näyttää toimineen aktiivisesti kansainväliseen oikeuteen liittyvien kysymysten parissa.

Edit 19.7.21, 20.7.21, 28.8.21 (mm. kanaali korjattu kanavaksi)

Elihu Root: Addresses on International Subjects, collected and edited by Robert Bacon and James Brown Scott, 1916. Harvard University Press. 447 tekstisivua ja 15 sivun hakemisto.