Buchi Emecheta: Nnu Egon tarina, 1989 (The Joys of Motherhood, 1979)

Tämä kirja kertoo erään nigerialaisen naisen, Nnu Egon, elämäntarinan alkaen hänen vanhempiensa epäsovinnaisesta suhteesta ja päättyen Nnu Egon kuolemaan. Kirja alkaa vuodesta 1934, kun Nnu Ego on ehkä 20-vuotias. Hän oli syntynyt maaseudulla arvostetun ibopäällikön tyttäreksi ja ollut tunnettu kauneudestaan, mutta hänen rakastamansa ensimmäinen aviomies oli hylännyt hänet, koska hän ei ollut tullut raskaaksi. Sen jälkeen hänen isänsä naitti hänet brittien hallitseman Nigerian suurkaupunki Lagosissa asuvalle miehelle, valkoisen perheen pyykkärinä toimivalle Nnaifelle. Nnu Ego pitää 10-15 vuotta vanhempaa miestään rumana ja halveksii tämän työtä, mutta tulee kuitenkin raskaaksi - eikä vain kerran, vaan kerran toisensa jälkeen, niin että lopulta hänellä on seitsemän elossa olevaa lasta eli hän on nigerialaisen mittapuun mukaan todella rikas, varsinkin kun kolme lapsista on poikia.

Siitä asti, kun Nnu Ego saa ensimmäisen lapsensa, hänen elämänsä on jatkuvaa taistelua ja työntekoa lasten ja itsensä säilyttämiseksi hengissä ja ravittuina sekä poikien ja vähän myös tyttöjenkin koulumaksujen hankkimiseksi. Hän tottuu Nnaifeen ja alkaa pitää tästä enemmän, vaikka todellista läheisyyttä ja toveruutta heidän välillään ei olekaan ja vaikka olut maistuu miehelle liian hyvin, mutta Nnaife on paljon poissa kotoa ensin töiden takia, sitten sen takia, että britit käytännössä pakottavat hänet monien muiden nigerialaisten kanssa sotimaan brittien sodassa, jonka syytä afrikkalaiset eivät ymmärrä ja josta he eivät välitä. Kun Nnaife tulee kotiin, hän ottaa näennäisestä kristinuskostaan huolimatta ensin yhden uuden vaimon, sitten toisen (ibojen perinnäistapojen mukaan mies peri kuolleen veljensä vaimot).

Miehensä poissaolojen aikana Nnu Ego joutuu huolehtimaan koko ajan suuremmasta perheestään yksin, ja alkuvaiheessa hän ja hänen lapsensa olisivat kuolleet nälkään ilman naapurin apua. Kirjasta näki, millaista elämä ilman sosiaaliturvaa on. Suurkaupunki on naapureista ja ystävistä huolimatta Nnu Egolle paljon vaikeampi ja yksinäisempi asuinpaikka kuin maaseutu, jossa maata voi viljellä, tavat ovat tuttuja ja ennakoitavia ja suurperheen apuun voi aina luottaa.

Vaikka kirjan suomenkielinen nimi onkin kuvaava, sen alkuperäisnimi "Äitiyden ilot" kertoo kirjan pääteemasta paremmin ja on ironisuudessaan säväyttävä. Nnu Egon koko elämää määrittelee äitiys: ensin se, että hän ei pysty saamaan lasta, sitten se, että hän on onnistunut synnyttämään lapsia ja varsinkin poikia, mitä pidetään naisen arvon tärkeimpänä mittana. Hän ei ole koskaan vastuussa vain itselleen ja riittävä omana itsenään, vaan hän on aina vain tytär, vaimo tai äiti, ja hänen arvonsa määritellään tämän perusteella ja sen perusteella, pystyykö hän käyttäytymään odotetulla ja tapojen sanelemalla tavalla, sillä tavalla kuin tyttären, vaimon tai äidin kuuluu. Varsinkin kirjan loppupuolella Nnu Ego alkaa kapinoida mielessään näitä sääntöjä vastaan ja miettiä niiden oikeudenmukaisuutta ja järkevyyttä.

Nnu Ego rakastaa lapsiaan ja tekee näiden puolesta mitä vain, varsinkin poikien, mutta väsyy kuitenkin alituisiin raskauksiin, köyhyyteen ja yhä suuremmasta lapsijoukosta huolehtimiseen. Tapojen muutos näkyy kirjassa ihmisten maaseudulta kaupunkiin muuton lisäksi siinä, että vaikka poikia koulutetaan yhä pidemmälle (Nnu Ego pitää poikien koulunkäyntiä hyvin tärkeänä ja haluaa myös tyttöjen oppivan perustaidot), aikuistuvat pojat eivät enää automaattisesti huolehdikaan ikääntyvistä vanhemmistaan. Tytötkin saattavat toimia vastoin vanhempiensa tahtoa, vaikka ainakin Nnaife odottaa tytärten vain olevan hiljaa ja näkymättömiä, tekevän kotityöt ja menevän naimisiin milloin ja kenen kanssa käsketään. Myös Nnaifen toinen vaimo toimii perinnäistapoja ja odotuksia vastaan.

Kirja on kirjoitettu täysin afrikkalaisnäkökulmasta: valkoiset (joiden ihonväriä Nnu Ego pitää rumana ja sairaalloisena) vilahtavat kirjassa vain pienessä roolissa esimerkiksi työnantajina. Kirja on realistinen ja hyvin ja sujuvasti kirjoitettu (vaikka minulla menikin sen lukemiseen kauan aikaa, kosken ollut lukutuulella ja kirjan tapahtumat eivät olleet kovin helppoja) ja voimakas puheenvuoro sen puolesta, että naistenkin pitää saada olla ihmisiä, ei vain synnyttäjiä. Jos on kiinnostunut Afrikasta tai naiskirjallisuudesta, se kannattaa lukea. Kustantaja on mainio kehitysmaiden naisten kirjallisuutta kustantanut Kääntöpiiri.

Emechetan nimi oli minulle ennestään tuntematon, mutta hän on selvästikin afrikkalaisen kirjallisuuden klassikoita: Nigerian pääkaupungissa Lagosissa syntynyt, 18-vuotiaasta alkaen Iso-Britanniassa asunut Buchi Emecheta (1944-2017) on kirjoittanut yli 20 kirjaa. Hän synnytti viisi lasta, erosi miehestään tämän poltettua hänen ensimmäisen käsikirjoituksensa, elätti lapsensa kirjastotyöntekijänä ja suoritti Lontoon yliopistossa sosiologian tutkinnon (kansilieve), ja häntä pidetään ensimmäisenä menestyneenä vuoden 1948 jälkeen Iso-Britanniassa asuneena mustana naiskirjailijana (Wikipedia).

Buchi Emecheta: Nnu Egon tarina, 1989 (The Joys of Motherhood, 1979). Kääntöpiiri. Suomentaja: Kristiina Drews. Kansi: Maija Orava. 246 sivua.