Dale Spender: Man Made Language, 1991 (1980)

Tähän kirjaan on aina joskus viitattu lukemissani kirjoissa, ja pidän tätä siksi feministisen tutkimuksen ja tarkemmin feministisen kielentutkimuksen klassikkona ja olen jo kauan halunnut lukea tämän. Kuten feministinen tutkimus usein, se ei ole pelkästään toteavaa ("asiat ovat näin"), vaan myös radikaalia ja tähtää asioiden muuttamiseen.

Australialainen Dale Spender julkaisi kirjansa ensimmäisen painoksen vuonna 1980 ja toisen painoksen vuonna 1985, ja asiat olivat muuttuneet jo tuossa lyhyessä ajassa varmasti osittain juuri tällaisten kirjojen ansiosta: Spender ei enää tässä myöhemmässä painoksessa tuntenut tarvetta yrittää pehmentää ajatuksiaan, kuten hän kertoo esipuheessaan. 1970-luvun lopulla maailma oli tässä suhteessa yllättävän erilainen kuin nyt, ja naiset ovat tulleet sen jälkeen paljon näkyvämmiksi ja saaneet paljon enemmän oikeuksia kuin silloin, vaikka se ei mitään pimeää keskiaikaa ollutkaan eikä siitä ole hirvittävän pitkä aika.

Naiset olivat vielä tuohon aikaan hämmästyttävän näkymättömiä: eräs Spenderin haastattelema amerikkalainen nainen esimerkiksi sanoo, että hän oli opiskellut yliopistossa 1800-luvun historiaa kaksi vuotta, eikä naisista ollut puhuttu koko aikana mitään, vaikka suffrageteista kirjoitettiin aikanaan 1800-luvulla enemmän kuin sosialismista. Kun hän kysyi miesprofessoriltaan syytä naisten poisjättämiseen historiasta, tämä sanoi ettei asia ollut tärkeä. Spender käsittelee myös esimerkiksi eräässä luvussa englannin geneeristä he-pronominia eli sitä, että he-pronominin väitettiin kattavan myös naiset. Nykyäänhän on täysin selvää, että tämä ei pidä paikkaansa, mutta tuolloin se ei ollut.

Spender sanoo, että naiset ovat aina puolustaneet oikeuksiaan ja tehneet vastarintaa, mutta tämä vastarinnan historia ja naishistoria on mitätöity ja pyyhitty pois ja poistettu naisilta näin tieto historiallisesta jatkuvuudesta sekä mahdollisuus tukeutua esikuviin ja kehittää teoriaa aikaisemman pohjalta; heidän on pitänyt keksiä asiat ja aloittaa alusta tämän takia aina uudelleen. Ongelma on ollut myös siinä, että heillä on harvoin ollut yhteyttä toisiinsa, mahdollisuutta keskustella keskenään ja verrata kokemuksiaan; sen takia Spender pitää feministisiä tietoisuudenkohottamisryhmiä (consciousness raising groups) hyvin tärkeinä.

Naisten pahoinpitely, sukuelinten silpominen ja lapsiavioliitot yms. ovat sellaisia asioita, jotka ovat itsestään selvästi väärin. Spender ei kuitenkaan puhu kirjassaan tällaisista asioista, vaan paljon hienovaraisemmista, systeemisistä valtarakenteista, joiden avulla naisista on tehty mykkiä (esimerkiksi 1800-luvulla julkisesti puhuvia naisia halveksittiin ja pilkattiin avoimesti), vähätelty heidän ajatuksiaan tai poistettu tieto heidän toimistaan kokonaan. Vaikka on hyväksytty se, että naiset ovat toimineet yksityisen piirissä, julkisen alueelle siirtyminen eli ajatusten esittäminen muustakin kuin kotiin (ruoanlaittoon, sisustukseen, pukeutumiseen, lapsiin) liittyvistä asioista, esimerkiksi kansantaloudesta tai politiikasta, on nähty pahana ja epäsopivana rajojen ylittämisenä. Kirjassa on mielenkiintoinen luku naisten kirjoittamisesta ja naiskirjailijoista, esimerkkinä Elizabeth Gaskell.

Vastoin yleisiä stereotypioita miehet puhuvat tutkimusten mukaan sekaryhmissä enemmän kuin naiset ja keskeyttävät enemmän kuin naiset. Hyvä esimerkki tästä on se, kun suoritin muutama vuosi sitten lisäopintoja ja jotkin luennot olivat 300-400 opiskelijan massaluentoja (ah, ajat ennen koronaa). Opiskelemani ala oli naisvaltainen, ja miesopiskelijoita oli ehkä kymmenesosa opiskelijoista, mutta miesopiskelijat käyttivät massaluennoilla noin puolet puheenvuoroista eli he puhuivat monta kertaa enemmän kuin naiset. Tämä saattaisi tietysti johtua siitäkin, että vähemmistössä olevat opiskelijat tuntevat tarvetta puhua enemmän (pitäisi siis tarkkailla, minkä verran miesvaltaisilla aloilla opiskelevat naiset puhuvat luennoilla), mutten oikein usko. Siis vielä nykyäänkin Suomessa miehet näyttävät puhuvan enemmän kuin naiset, ainakin julkisesti.

Eräs tärkeä, moneen asiaan liittyvä vastakohtapari Spenderin kirjassa on monodimensional / multidimensional eli yksiulotteinen tai moniulotteinen (todellisuus, ajattelutapa tms.), joka oli minusta oikein kiinnostava. Monodimensionaalinen tarkoittaa (miehistä) ajattelutapaa, jossa on olemassa vain yksi totuus, yksi tapa nähdä, tulkita ja tehdä asiat, kun taas multidimensionaalisessa, naisille ominaisessa ajattelutavassa nähdään useampia vaihtoehtoja ja se versoo eri suuntiin, luo yhteyksiä eri asioiden välille ja on ylipäätään kiinnostavampi ja joustavampi kuin jäykkä yksiulotteinen tapa nähdä asiat.

Vaikka asiat ovat onneksi naisten osalta parantuneet paljon kirjan kirjoittamisen jälkeen, kirja oli minusta monella tavalla edelleen ajankohtainen: minusta oli kiinnostavaa miettiä sitä lukiessa yleensä valtarakenteita ja sitä kuka yhteiskunnassa puhuu ja kenen puhetta kuunnellaan, pidetään tärkeänä, levitetään eteenpäin ja muistetaan myös vuosikymmeniä myöhemmin. Kirjan ajatuksia oli helppo soveltaa esimerkiksi afroamerikkalaisiin Yhdysvalloissa. Vaiennanko itse valkoisena eurooppalaisena joitain muita ryhmiä (vaikkakin tarkoittamattani; Spenderin mukaan miehet samoin kuin naisetkin ovat kasvaneet ajattelemaan tietyllä tavalla, ja heidän on vaikea päästä ajatustavoistaan, ja sama pätee varmastikin valkoisiin ja ei-valkoisiin ryhmiin)?

Spender kirjoittaa intohimoisesti, mutta hän tekee ideologiset lähtökohtansa selväksi (toisin kuin silloiset ja aikaisemmat mieskirjoittajat, joille ei tullut edes mieleen kyseenalaistaa omaa objektiivisuuttaan) ja perustelee ajatuksensa hyvin - pienellä painettu lähdeluettelo on kymmenen sivun pituinen. (Pitkä lähdeluettelo ei toki välttämättä tarkoita sitä, että esitetyt ajatukset pitävät paikkansa, koska lähteitä on saatettu tulkita väärin tarkoituksellisesti tai tarkoittamatta, lähteet saattavat kaikki siteerata samoja tutkimuksia tai ne voivat kaikki olla samalla tavalla puolueellisia, mutta pitkä lähdeluettelo viittaa kuitenkin ainakin vaivannäköön.)

Kirja saattaa auttaa huomaamaan epäoikeudenmukaisia rakenteita myös nykyajassa. Se on täynnä mielenkiintoisia ajatuksia (bloggaus on vain pintaraapaisu siitä), se on selkeä ja pyrkii oikeudenmukaisuuteen - ei siihen, että naisista tulisi miehiä miesten paikalle (koska systeemi itsessään on väärä), vaan siihen, että myös naisten tavalle olla maailmassa annettaisiin arvoa ja näin luotaisiin oikeudenmukaisempi, parempi ja tasapuolisempi järjestelmä, jossa ketään ei alisteta eikä vaienneta ja jossa erilaiset todellisuudet otetaan huomioon.

Käytettynä ostamassani kirjassa on Spenderin omistuskirjoitus - just keep talking - joka kirjan lukemisen jälkeen tuntuu todella merkitykselliseltä ja tärkeältä neuvolta. Kuten yleensäkin, bloggauksen ajatukset ovat omia käsityksiäni kirjoittajan ajatuksista eivätkä siis välttämättä oikein. Myöskään "nainen" ja "mies" eivät ole niin selkeitä kategorioita kuin kirjan kirjoittamisen aikaan (ja mielestäni Spenderinkin mukaan "mieheys" on ajattelutapa, ei välttämättä sukupuoli).

Edit 20.2.22.

Dale Spender: Man Made Language, second edition (1991/1985, first edition 1980). Pandora Press. 233 sivua.