sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Karensac & Thom Pico: Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018

Olen taas innostunut petraamaan ranskaani lukemalla lastenkirjoja ranskaksi. Onneksi on kirjastot, niistä ei löydy mitä vain mutta paljon kaikkea mitä tulee mieleen kaivata. Ja jos ei läheltä, niin usein ainakin kaukolainana.

Tämän sarjakuvan ennen nimiösivua oleva alkukuva on mainio, koska se antaa pelkästään yhden kuvan avulla paljon taustatietoa kirjan tapahtumille: sen että Aubépinen perhe on nelihenkinen, että siihen kuuluu äiti, isä ja isoveli, ja että perhe on juuri muuttanut. Ja että vaikka Aubépinen velikään ei ole kovin innoissaan muutosta, Aubépine itse on aivan järkyttynyt asiasta.

"Tässä uusi kotimme, lapset!"

Aubépinen perhe on muuttanut isosta kaupungista pieneen vuorten keskellä sijaitsevaan kylään, jotta tutkijaäiti voisi rauhassa kehittää linturobottiaan. Robotin kehittämisellä valmiiksi on kiire, koska jättimäisten lintujen muuttokausi alueen läpi alkaa lähestyä. Jos ihmiset joutuvat näiden jättilintujen tielle, heille käy huonosti. Aiemmin jättilinnuista ei ole ollut haittaa, koska ne eivät ole muuttaessaan kohdanneet ihmisiä, mutta viime vuosikymmeninä ihmiset ovat levittäytyneet niiden alueelle.

Aubépine on kirjan alussa hyvin itsekeskeinen ja ajattelee asioita vain omalta kannaltaan: paikka on kuolettavan tylsä, siellä ei ole mitään tekemistä ja kylässä asuu vain vanhoja ihmisiä. Isän pakotettua hänet ulkoilemaan hän kohtaa kuitenkin salaperäisen paimenmuorin, joka antaa hänelle lahjaksi koiranpennun Peladen. Tämän kanssa hän törmää metsän syvyyksissä henkeen ('saligaud' tarkoittaa haukkumasanana 'likaista äpärää', tässä sen voisi suomentaa kiltisti vaikka 'rontiksi', koska ensimmäiseksi mieleen tullut pidempi suomalainen sana ei sopisi lastenkirjaan; hengen nimeen on hyvä syy). Henki lupaa hänelle klassisesti kolme toivetta, joiden sanamuodon kanssa pitää klassisesti olla varuillaan. Kirjan lopussa Aubépine näkee asiat laajemmasta näkökulmasta ja ymmärtää vastuun käsitteen toisella tavalla kuin ennen.

Kirja oli hauska ja vauhdikas ja sen piirroksissa oli mielikuvitusta ja fantasiaa. Se käytti tarinassaan vanhoja satuaiheita ja yhdisti ne nykyaikaan robotteineen ja muine piirteineen - eräässä kohdassa henki sanoo, ettei ole mikään Google. Kirjassa oli huumoria, ekologinen asenne, jännitystä (asiat näyttävät kirjan lopussa erittäin huonoilta, kunnes Aubépine keksii hyvin luovan ratkaisun), puhuva koira, sympaattinen hirviöpariskunta, rinnakkaistodellisuus ja intertekstuaalisuutta.

Oli hauskaa lukea tämä ranskaksi, ja ymmärsin sen ihan hyvin. Lukisin mielelläni kirjan kolme jatko-osaakin - Le renard furax, Pourquoi tant de laine? ja La fin de tout (et du reste) - mutta niitä ei näy ranskaksi löytyvän mistään. Ehkä sitten englanniksi? Aubépinen nimi tarkoittaa muuten "Orapihlajaa", ja kirjan englanninkielisessä käännöksessä hänen nimensä on "Aster" ja espanjalaisessa käännöksessä "Olivia". Nämä nimet antavat päähenkilöstä kuitenkin erilaisen kuvan kuin "Orapihlaja", joka kuvaa hyvin Aubépinen tiettyä särmikkyyttä ja itsepäisyyttä.

Helmet-haaste 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan. (Tai: 1. Kirjassa on kartta, 3. Kirjan nimessä on kasvi (Aubépine), 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas, 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla (Karensac vuonna 1990), 44. Kirja kuuluu genreen tai kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä.)

Karensac (idea ja piirrokset) & Thom Pico (teksti): Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018. Dupuis. 99 sivua.

5 kommenttia:

  1. Tätä en muista edes nähneeni, vaikka vaikuttaa kyllä sympaattiselta...jonkin verran ranskalaisia lastensarjakuvia on tullut luettua, ja aikoinaan kun alkoi treenata kieltä, myös joitain kuvakirjoja, mutta niitä voisi sinänsä lukea enemmänkin, omanlaisensa kiinnostavan kulman niistä saa kulttuuriin (ja huumori ja jännitys kelpaa tietysti muutenkin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskassa on sarjakuvia varmaan niin paljon, että kaikkia ei voi tuntea ellei harrasta niitä ihan urakalla. Lasten sarjakuvat ovat hyviä kielenopetteluun, koska niistä oppii puhekielen sanontoja ja kielenkäyttötapoja (esimerkiksi venäjänkielisessä Aku Ankassa Aku teititteli(!) Roopea, siitä huomasi että venäjäksi ihmisiä kannattaa mielellään teititellä) ja kuvat tukevat kieltä (vaikkei sanasto välttämättä olekaan kovin helppoa, esimerkiksi suomenkielisten Aku Ankkojen kieli on aika vaikeaa), mutta voi niitä tietysti lukea muutenkin. Aubépine oli mukava tuttavuus.

      Poista
    2. Olisihan niitä enemmän kuin ikinä ehtisi ja jaksaisi lukea (ja tietysti joukossa on myös heikompaa matskua, vaikka yleistaso onkin, no, ammattimainen).
      Joskin olen huomannut että osassa ranskalaisia lastensarjiksissa on itse asiassa aika hankalaa kieltä näin vieraskieliselle, koska niissä voi olla aika paljonkin puhekieltä, ja jonkin verran näkee kanssa ratkaisuja, että erityisesti pienet lapset puhuvat tosi murtaen ja epämääräisellä syntaksilla, joskus niin paljon ettei niitä enää tajua (mutta joo, kun puhekielisyys pysyy kohtuullisissa määrissä niin sarjakuvista poimii sitä hyvin, ja toisaalta joissain lastensarjakuvissa on myös varsin helpostikin lähestyttävää kieltä, yksinkertaista sanastoa ja syntaksia, ja toiminta ohjaa tarinaa...)

      Poista
    3. Joo, jos teksti on tosi puhekielistä tai murteellista niin siitä ei tajua mitään. Huomaa kuitenkin selvästi kielen ja kielenkäytön erot, jos lukee vaikka tiedelehteä tai sitten sarjakuvaa vieraalla kielellä, ja tuollaista sarjakuvien kielenkäyttöä on vaikea oppia asiateksteistä.

      Aubépine oli juuri siitä helposti lähestyttävästä päästä, toimintavetoinen ja kieli oli ymmärrettävää.

      Poista
    4. Opin siitä esimerkiksi hauskan sanan "beurk" (~yök), jota ei tosiaan asiatekstissä tule vastaan. :)

      Poista