torstai 9. joulukuuta 2021

Naomi Shihab Nye: 19 Varieties of Gazelle. Poems of the Middle East, 2005

Luin eräästä kirjasta Naomi Shihab Nyen runon ja innostuin hankkimaan pari hänen kirjaansa. Nye on Palestiinasta Yhdysvaltoihin pakolaisena tulleen lempeän arabialaisisän ja amerikkalaisäidin tytär. All my life I thought about the Middle East, wrote about it, wondered about it, lived in it, visited it, worried about it, loved it. We are blessed and doomed at the same time. I was born in the United States, but my father stared back toward the Middle East whenever he stood outside. (xii)

The Palestinians Have Given Up Parties (ote)

Ripping up roots. This is not a headline
in your country or mine.
No one hears the tiny sobbing
of the velvet in the drawer.


Tässä runokokoelmassa on runoja 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta, ja Nye julkaisi sen vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Hän kirjoittaa kahdeksan vuotta aiemmin 106-vuotiaana kuolleesta rakkaasta palestiinalaisesta isoäidistään: But since September 11, 2001, she has swarmed into my consciousness, poking my sleep, saying: "It's your job. Speak for me too. Say how much I hate it. Say this is not who we are." (xviii) 

Kirjan runot kertovatkin tavallisista ihmisistä Lähi-idässä ja hetkistä heidän elämässään. Ihmisistä, jotka elävät mahdollisimman normaalia elämää ympärillään olevasta väkivallasta huolimatta, joilla on unelmia ja haaveita ja jotka rakastavat perhettään ja sitä mitä tekevät. Palestiinalaisesta tytöstä Ibtisamista, joka halusi lääkäriksi ja kuoli 13-vuotiaana. Länsirannan maanviljelijästä Abu Mahmoudista, joka työntää kätensä maahan ja nimittää tomaattia rakkaakseen, ya habibi. Tuntuu kuin Nye sivelisi sanoillaan avointa haavaa, joka alkaa vähitellen umpeutua ja parantua sanojen ansiosta, sen ansiosta että ne joista uutiset eivät ole kiinnostuneita tulevat huomatuiksi, että elämän pienet tärkeät yksityiskohdat tulevat nähdyiksi. Kuin hän rakentaisi todellisuuden uudelleen sanoillaan ja muistuttaisi siitä, että sovinto ja elämä ovat tärkeitä, ei viha.

For the 500th Dead Palestinian, Ibtisam Bozieh (ote)

How do we carry the endless surprise
of all our deaths? Becoming doctors
for one another, Arab, Jew,
instead of guarding tumors of pain
as if they hold us upright?


Nyen asenne ei ole syyttelevä eikä vihamielinen, vaan enemmänkin surullinen ja kyselevä. Oli hienoa löytää tällainen kirja, joka puhuu naisen suulla arabialaisen kulttuurin hyvistä puolista - vieraanvaraisuudesta, huumorista, tunteiden syvyydestä, ajatuksista ja unelmista, rakkaudesta - ja siitä millaista on elää Lähi-idässä arabialaisena. Sain kuitenkin ehkä enemmän irti alun 7-sivuisesta esipuheesta kuin itse runoista, joissa oli paljon koskettavia ja puhuttelevia kohtia, mutta joita en useinkaan ymmärtänyt kokonaisuutena. Olen enemmän proosan kuin runojen lukija. Kirja kannatti silti lukea ja varmaan palaan siihen myöhemmin.

Korjaus 16.12.21.

Naomi Shihab Nye: 19 Varieties of Gazelle. Poems of the Middle East, 2005. HarperTempest. Kannen kuva: Michael Nye. Kannen maalaus (osa maalauksesta "Primitive Lines on the Color Red"): Magdi Wadie Mushriqui. 142 sivua.


7 kommenttia:

  1. Tältä runoilijalta löyty meijän kirjastosta kokoelma This same sky. Harmi ku sitä ei voi lainata. Vaikuttaa mielenkiintoiselta runoilijalta kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä kun ei voi lainata tuota kokoelmaa! Harvemmin tosiaan tulee vastaan arabialaisen kulttuuripiirin naisrunoilijoita (Nye oli minulle ensimmäinen), ja sikäli kun ymmärsin, hänen runonsa olivat hyviä. Nye on kirjoittanut myös proosaa, minulla on yksi hänen nuortenkirjansa odottamassa.

      Poista
    2. Osa meijän kirjaston kirjoista on koulujen kirjastoissa ja niitä voi lainata vaan oppilaat. Se on harmi, ku sielä on monia kirjoja, jotka kiinnostais lukea.

      Poista
    3. Ahaa, sen takia. Tosiaan harmi, jos kirjat ovat tuolla tavalla lähellä, mutta niitä ei voi kuitenkaan lukea.

      Poista
  2. Minä puolestani tykkään runoista, mutta en ole varma, jaksaisinko paneutua niihin englanniksi, vaikka muuten englanti kyllä sujuu. Lähi-itä kyllä kiinnostaa - ja vielä naisen silmin katsottuna. Itse olen lukenut kuwaitilaisen naisen runokirjan, joka on blogissanikin. Piti hetken miettiä hänen nimeään, mutta sehän taisi olla Souad Al-Sabah tai jotain sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä olisi varmaan ollut helpompi lukea suomeksi, runojen lukeminen vieraalla kielellä on usein hankalaa.

      Kävin lukemassa juttusi tuosta Souad Al-Sabahin "Alussa oli nainen" -kirjasta, kuulosti kiinnostavalta! Hauskaa että kuwaitilaistakin kirjallisuutta on käännetty ainakin jonkin verran suomeksi.

      Poista
    2. Minäkin periaatteessa pidän runoista, minun on vain yleensä ottaen helpompi lukea ja ymmärtää proosaa.

      Poista