The Wiz, 1978 (Ozin velho -musikaali)

Ajattelin laajentaa blogiani vaihteeksi elokuvien puolelle. Tämä elokuva oli minulle ennestään täysin tuntematon, mutta se oli mukana eräässä Youtuben tarttuvia musikaalilauluja esittelevässä videossa, ja kiinnostuin siitä (kuka sanoo, että epämääräisten videoiden katselu ei ole sivistävää?).

Musikaalin idea on mainio: se on uudelleenfilmatisointi Ozin velhon tarinasta, ja siinä on pelkästään afroamerikkalaisia näyttelijöitä sekä pääosissa että sivuosissa. Isompien roolien esittäjät ovat ehkä kaikki tunnettuja viihdealan ihmisiä, laulajia tai näyttelijöitä - minäkin tunnistin tietysti heti Diana Rossin ja Michael Jacksonin (Variksenpelätin) nimet, mutta nettitietojen perusteella myös esimerkiksi Nipsey Russell (Peltinen), Ted Ross (Leijona), Richard Pryor (Ozin velho) ja Lena Horne (Pohjoisen hyvä noita Glinda) olivat varmasti tuttuja monille.

Kaikki näyttelijät heittäytyvät elokuvassa innolla ja täysin rinnoin rooleihinsa ja olivat minusta oikein hyviä. Varsinkin Variksenpelättimen, Peltisen ja Leijonan esittäjät pääsivät roolinsa myötä näyttämään taitojaan, ja heidän liikkeensä ja ilmeensä olivat mainioita. Elokuvan tekoaikaan vasta 20-vuotias Michael Jackson oli jo tuolloin todella hyvä tanssija - joskus tuntui siltä, että hänen jalkansa on tehty kumista - ja hän vakuutti myös näyttelijänä. Diana Ross Dorothyna on herkkä ja ilmeikäs.

Tarina on itselleni niin tuttu (en ole muistaakseni nähnyt kokonaan tunnetumpaa vuoden 1939 elokuvaa, mutta Ozin velho -kirja oli lapsena lempikirjojani), etten ole puhunut tapahtumista mitään, mutta ehkä kaikki eivät tunne tätä tarinaa. Tornado kuljettaa alussa tarinan sankarin Dorothyn ja hänen Toto-koiransa kotoaan salaperäiseen Ozin maahan, jossa on noitia ja muita kummallisia ja pelottavia asioita. Dorothy kuulee, että Smaragdikaupungissa asuva mahtava Ozin velho voi auttaa häntä pääsemään takaisin kotiin, joten hän lähtee vaeltamaan sinne keltatiilitietä pitkin. Matkallaan hän tapaa Variksenpelättimen, jolta puuttuvat aivot, Peltisen, jolta puuttuu sydän, ja Leijonan, jolta puuttuu rohkeus, ja nämä lähtevät Dorothyn mukaan pyytääkseen näitä kipeästi kaipaamiaan asioita Ozin velholta. Matkallaan viisikko (Totolla on tarinassa tärkeä osa) kohtaa erilaisia vaaroja ja joutuu lopulta nousemaan Lännen pahaa noitaa ja tämän lentäviä apinoita vastaan.

The Wiz -elokuvan tarina noudattaa pääpiirteissään kirjan tarinaa, mutta siinä on joitakin eroavaisuuksia. Esimerkiksi Dorothy on siinä aikuinen lastentarhan opettaja, joka asuu Em-tätinsä ja Henry-setänsä luona New Yorkissa. Em ja Henry ovat lempeitä ja ymmärtäväisiä, mutta Dorothy pelkää valtavasti maailmaa, uusia asioita ja kotoa lähtemistä. Elokuvan Ozin maa muistuttaa paljon New Yorkia, ja tarinan yksityiskohdat on muutettu hauskasti ja oivaltavasti tekoaikaan sopiviksi: esimerkiksi alun mussukat (maiskiset) ovat graffitien maalaajia, jotka Idän paha noita (puistovahti) on noitunut itse graffiteiksi, ja Lännen paha noita Pahaliina pyörittää hikipajaa. Myös musikaalin laulut ovat 70-luvun (disko)musiikkia.

Leffaan on helppo halutessaan lukea yhteiskunnallisia kommentteja. Esimerkiksi Variksenpelätintä alussa kiusaavat neljä ilkeää varista eivät halua auttaa häntä alas telineeltään, vaikka Variksenpelätin pyytää sitä. He sanovat, että lukeminen ja opiskelu on turhaa ja myös kiellettyä, Variksenpelätin on tyhmä eikä hän pystyisi edes kävelemään itse. Toisaalta taas Pahaliinan kukistumisen jälkeinen tanssi on riemukas kuvaus vapautumisesta.

Elokuvalla oli varmaan aikanaan suuri merkitys ihan vain sen takia, että tässä elokuvassa kaikki näyttelijät ovat afroamerikkalaisia - yleensähän afroamerikkalaisia oli tähän asti ollut leffoissa vain sivuosissa (lukuun ottamatta 70-luvun kiisteltyjä blaxploitaatio-elokuvia) - ja afroamerikkalaisena tuntui varmasti hyvältä nähdä samannäköisiä ihmisiä valkokankaan sankareina, sekä hyviksinä että pahiksina. Musikaali on lisäksi hyvä - sen leikkaus tuntuu joskus vähän pikaisesti tehdyltä ja hyppivältä ja äänten editoinnissa olisi parantamisen varaa (laulut eivät tuntuneet pääsevän ihan oikeuksiinsa), mutta näyttelijäsuoritukset ovat hienoja ja tarina vetää, ja sitä oli hauska verrata tuntemaani kertomukseen Ozin velhosta.

Elokuvan katsominen sopi hyvin joulun aikaan, koska tarina alkaa loppuvuoden lämminhenkisestä sukujuhlasta, jossa syödään hyvää ruokaa (elokuvassa kyse taitaa kyllä olla kiitospäivästä) ja alun New York on lumen peittämä. Ennen kaikkea tarina on myös hengeltään jouluinen: se kertoo ystävyyden merkityksestä, välittämisestä, rohkeudesta, toisten auttamisesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja hyvien puolien näkemisestä muissa sekä luottamisesta itseen ja muihin, ja se loppuu onnellisesti.

Tarinassa on sen verran jännittäviä kohtia (esimerkiksi Variksenpelätin ja varikset sekä varsinkin lopun kohtaus Lännen pahan noidan luona), että ihan pienille lapsille tätä ei mielestäni voi suositella (ehkä tämä sopisi 7-10-vuotiaille, ainakin vanhempien kanssa katsottuna, ja sitä vanhemmille). Elokuvan ikärajat eroavat huvittavasti eri Pohjoismaissa: Suomessa 3(!) vuotta, Norjassa 7, Ruotsissa 11 ja Tanskassa 15(!) vuotta. Elokuva on innostanut myös kääntäjän (jonka nimeä en onnistunut löytämään)  irrottelemaan, Ozin velhoa esimerkiksi kutsutaan nimellä Vel.

Oikein hyvää joulua kaikille!

Edit 23.12.21, 24.12.21, 7.1.22.