Löysin kirpparilta kaksi 1980-luvulla kirjoitettua nuortendekkaria. Toisesta pidin, toisesta en.
Olov Svedelidin kirja Korttelijengi ja petkuttaja kertoo Tingalundassa, eräällä Tukholman ankealla ja huonokuntoisella esikaupunkialueella, asuvasta viidestä nuoresta - Tordista, Nettanista, Ismetistä, Klattasista ja Gilbertistä - jotka ratkovat arvoituksia. Nuoret näyttävät kannen kuvassa ehkä 15-vuotiailta ja heidän toimintansakin sopisi tämänikäisille, mutta sarjan ensimmäisessä osassa (jonka luin tämän jälkeen) heidän sanotaan olevan 12-vuotiaita. Ehkä he ovat vanhenneet sarjan myötä, tämä on jo kahdeksas osa.Kirja oli mukava sen takia, että vaikka siinä oli ongelmia, se ei ollut ongelmalähtöinen - yleensä jos kuvataan köyhemmillä alueilla asuvia nuoria, pienituloisuuden oletetaan leimaavan heidän elämäänsä erilaisten vaikeuksien muodossa. Kirjan nuoret ovat kuitenkin yleensä ottaen tyytyväisiä elämäänsä ja perheeseensä, ja heidän kaveriporukkansa (ruotsiksi suomen "Korttelijengiä" paljon värikkäämpi "Betoniruusut"), jossa aitous on ulkoisia seikkoja paljon tärkeämpää, on heille hyvin tärkeä. Kaikki ovat Korttelijengissä tasa-arvoisia.
Kirjan nuoret ovat erilaisia: mukana on esimerkiksi pullea Klattas, jonka häpeämätön herkuista nautiskelu ja ylpeys omasta lihavasta kehosta tuntui nykyään oikein virkistävältä - kirjoista on yleensä vaikea löytää lihavaa henkilöä, jolle paino ei ole ongelma ja joka ei yritä laihtua - ja aiemmin lukihäiriönsä takia koulukiusattu ja tyhmänä pidetty Gilbert, jonka isä oli ensimmäisessä kirjassa alkoholisti mutta raitistui sarjan edetessä. Kirjassa on myös turkkilainen Ismet, ja pelkäsin hänen hahmonsa kirjassa olevan hoonoa rootsia vääntävä stereotyyppinen maahanmuuttaja (koska takakannen nuorten yhteiskuvassa hän esittelee itsensä sanomalla "Minä olla Ismet"), mutta älykäs Ismet suunnitteleekin lääkärin uraa ja vain jotkin idiomit ja harvinaisemmat sanat tuottavat hänelle enää ruotsin kielessä vaikeuksia.
Nuoret joutuvat kohtaamaan kirjassa ennakkoluuloja ja epämiellyttäviä ihmisiä ja joutuvat aina välillä hyvinkin vaarallisiin tilanteisiin, mutta selviävät niistä neuvokkuutensa, rohkeutensa, toistensa ja (ainakin sarjan ensimmäisessä osassa) myös puhtaan onnen avulla. Joskus kirjan tapahtumat ovat jopa hauskoja. Eli: realistinen, vauhdikas, ajoittain hauskakin ja erilaiset ihmiset hyväksyvä kirja, jonka henkilöt tuntuvat todellisilta.
Kirjan käännös on vähän outo, koska ruotsinkieliset sanonnat on siinä käännetty suoraan: Sieluni muuttuu vihreäksi ajatellessani, kuinka kelvoton rosvo mässäilee hulvattomasti teidän kovalla työllä ansaitsemillanne rahoilla (29); Ennemmin tosin tulee viikkoon seitsemän torstaita (38); Rauhoitu? Voiko ihminen rauhoittua, kun sosiaalialalla työskentelee mokomia keittojuureksia (75)... Yleensä ajatellaan, että sanonnoille pitäisi kääntäessä löytää omakielinen vastine, mutta nämä ruotsista käännetyt sanonnat tuntuivat lukiessa useimmiten piristäviltä, eivät häiritseviltä. Tai voihan olla, että nämä ovat kirjan henkilöiden omia puheenparsia eivätkä ruotsalaisia sanontoja. Tekstiä elävöittämässä kirjassa on mukana kuvia.
Edit 9.4.22.
Olov Svedelid: Korttelijengi ja petkuttaja, 1994 (Betong-Rosorna och bedragaren, 1988, sarjan kahdeksas osa). Karisto. Suomentaja: Helinä Heikkonen. Päällys ja kuvitus: Eino Tepponen. 249 sivua.
Dale Carlson: Arvoitukselliset ansat, 1984 (The Mystery of the Hidden Trap, 1983). Jenny Dean -sarja 2. Otava. Suomentaja: Juhani Lindholm. Ei kannen tekijän nimeä. 128 sivua.
Miten näistä tuli mieleen teininä lukemani Taru Mäkisen Kultainen salama ja 4x- kirjat. Niissäki ryhmä lapsia ratkoo juttuja.
VastaaPoistaNoita en ole lukenutkaan. Tällaiset lasten tai nuorten dekkarit ovat kyllä usein kivoja.
PoistaKorttelijengi-kirja kuulostaa kiinnostavalta, vaikka kansikuvan perusteella tuskin tarttuisin teokseen. Kiitos, kun esittelit.
VastaaPoistaMinuakaan tuo kansikuva ei houkuttanut, mutta kirja oli ihan hyvä. Kiva kun kiinnosti.
Poista