Rauhannobelistit 1925-1926: Chamberlain, Dawes, Briand ja Stresemann

Kirjoitan vuosien 1925-1926 neljästä rauhannobelistista samassa bloggauksessa, koska Austen Chamberlainin (1863-1937), Aristide Briandin (1862-1932) ja Gustav Stresemannin (1878-1929) palkitsemisen syy oli sama, Locarnon sopimusten neuvottelu, ja myös Charles Gates Dawesin (1865-1951) rauhanpalkinto liittyi Saksan aseman helpottamiseen ja sovinnon aikaansaamiseen Euroopassa. Chamberlain oli palkitsemisen aikaan Iso-Britannian ulkoministeri, Briand Ranskan ulkoministeri, Stresemann Saksan ulkoministeri ja Dawes Yhdysvaltain varapresidentti. Minusta oli mielenkiintoista, että saksalaiselle poliitikolle Stresemannille myönnettiin rauhanpalkinto näinkin pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja ymmärsin syyn tutustuttuani asiaan tarkemmin.

Ranskan ja Saksan välit olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen hyvin tulehtuneet, mikä johtui tietysti maailmansodasta mutta juonsi juurensa myös aikaisempiin tapahtumiin. Saksa oli 1870-luvulla vallannut Ranskalta Alsacen ja Lorrainen (Elsass-Lothringenin) alueet, ja vaikka ne oli jo saatu takaisin, esimerkiksi Ranskan pääministerinä 1920-luvulla kahteen otteeseen toiminut Raymond Poincaré suhtautui Saksaan hyvin vihamielisesti. Myös Saksan ja Ranskan erilaiset intressit Euroopan ulkopuolella niiden siirtomaissa hiersivät maiden välejä. Saksa oli Versaillesin rauhansopimuksen jälkeen määrätty maksamaan suuria korvauksia Ranskalle ja muille maille, mutta kun se ei suorittanut maksuja ajallaan ja maiden välillä oli muitakin ongelmia, Ranska ja Belgia miehittivät vuonna 1923-1924 Saksan Ruhrin alueen, mistä seurasi Saksassa suurta vastustusta sekä hyperinflaatio.

Tämän pattitilanteen auttoi ratkaisemaan se, että 1920-luvun puolivälissä sekä Englannin, Ranskan että Saksan ulkoministereinä sattui samaan aikaan olemaan kolme miestä, jotka pitivät sovintoa vihamielisyyksiä ja kostoa tärkeämpinä, ja jotka katsoivat tilannetta koko Euroopan kannalta, eivät vain omien maidensa näkökannalta. Gustav Stresemann teki aloitteen neuvotteluille, jotka käytiin Sveitsin Locarnossa, ja niissä vahvistettiin Saksan länsiraja Ranskan ja Belgian kanssa sekä sovittiin välimiesmenettelystä Saksan sekä Ranskan, Belgian, Puolan ja Tšekkoslovakian kanssa mahdollisten kiistojen sattuessa. Iso-Britannia ja Mussolinin Italia toimivat sopimuksen takaajina ja lupasivat käsittääkseni sotilaallista apua Ranskalle ja Belgialle, jos Saksa tunkeutuisi näiden alueelle.

Pankkiiri Dawes taas laati suunnitelman siitä, miten Saksa pystyisi vähitellen maksamaan valtavat sotakorvauksensa ja neuvotteli tälle myös 800 miljoonan Saksan markan lainan. Tämän jälkeen Ruhrin miehitys lopetettiin.

Locarnon sopimuksia on sanottu Kansainliiton sovintohengen suurimmaksi saavutukseksi (Wikipedia). Niiden onnistuminen johtui mielestäni paljon neuvottelijoiden luonteesta: Briand, Chamberlain ja Stresemann sopivat erilaisista luonteistaan huolimatta hyvin yhteen ja jopa ystävystyivät keskenään. Vaikka he eivät varmastikaan olleet politiikkoina täydellisiä, he pitivät rauhaa aidosti tärkeänä ja olivat valmiit unohtamaan maidensa väliset historialliset erimielisyydet ja nykyiset ongelmat sekä ehkä myös omat poliittiset intressinsä kaikkia osapuolia tyydyttävän sopimuksen aikaansaamiseksi. Jos he olisivat voineet jatkaa maidensa johtopaikoilla, Euroopan historiasta olisi voinut tulla toisenlainen.

Aristide Briand

Gustav Stresemann

 

Sir Austen Chamberlain

Charles Gates Dawes

 
Lähteistä: Chamberlain oli ainoa, jonka kirjoittaman teoksen löysin, mutta hänen muistelmateoksensa Down the Years (1935) oli minusta niin kuivakkaa tekstiä minulle tuntemattomista poliitikoista (ja vähän muusta), että luin siitä vain pari lukua. Eino Palolan eurooppalaisista vaikuttajista kertova kirja Eurooppalaisia kasvoja (1927) oli sitä vastoin mukavaa luettavaa ja antoi Briandista ja Chamberlainista kuvan ihmisinä, ei vain poliitikkoina, mutta Palola ei siinä missään oikeastaan kertonut, mitä nuo Locarnon sopimukset olivat tai antanut muita taustatietoja, koska oletti lukijansa tietävän nämä asiat. Sain Stresemannin elämästä tietoja myös kirjan Ajatus. Filosofisen yhdistyksen vuosikirja VI (1933) eräästä artikkelista (kirjassa oli muuten artikkeleita suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja tanskaksi - filosofien tai yleensä humanistien kielitaito oli ilmeisesti viime vuosisadan alussa melkoisen hyvä). Luin Stresemannia käsittelevän (melko kuivan) kirjoituksen myös kirjasta The History Makers (1973).

Koska kaikki lukemani tekstit näistä nobelisteista olivat vain yksittäisiä lukuja eivätkä kokonaisia kirjoja enkä loppujen lopuksi saanut näistä henkilöistä tai tästä aiheesta kovin syvällistä käsitystä, bloggauksesta tuli loppujen lopuksi aika Wikipedia-pohjainen kirjoitus - senkin takia että vaikka Locarnon sopimukset olivat aikanaan hyvin tärkeitä, poliittinen historia ei juurikaan kiinnosta minua.

Edeltävinä vuosina 1923-1924 ei jaettu Nobelin rauhanpalkintoa.

Edit 22.5.22.