Hörspiele, 1962 (Kuunnelmia - Eich, Aichinger ja Bachmann)

Antikvariaatista löytämässäni kirjassa on kuusi saksalaisen kielialueen kirjailijan kuunnelmaa, joten sillä sai lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla - pääsin kokeilemaan kuunnelmien lukemista sekä tutustumaan minulle vieraisiin saksankielisiin kirjailijoihin. Yleensä näin vanhoista kokoelmateoksista saa etsiä naiskirjailijoita suurennuslasin kanssa, mutta tässä kirjassa naisia oli mukavasti kaksi kuudesta kirjailijasta, molemmat itävaltalaisia. Kirjoitan ensin kirjan alkuosan kolmesta kuunnelmasta. Ne ovat kaikki 1950-luvulta, eikä mikään niistä ole puhdasta realismia, vaan kaikissa on surrealistisia tai symbolisia piirteitä.

Günter Eich: Der Tiger Jussuf (Tiikeri Jussuf, 1952). Absurdi tai surrealistinen kuunnelma sirkuksen tiikeristä Jussufista, joka tappaa alussa eläintenkesyttäjä Williamin, jolloin William alkaa elää Jussufin ruumiissa; Jussuf karkaa ja piiloutuu. Itsevarma ja sujuvasti kommunikoiva Jussuf puhuu tiikerin näkökannalta, mutta hyppää aina välillä muiden henkilöiden nahkoihin, jolloin nämä (ihmiset) siirtyvät tiikerin ruumiiseen, kunnes taas vaihdetaan. Kuunnelma oli sujuvasti kirjoitettu, mutta minulle se jäi melko käsittämättömäksi. Ehkä sen tarkoituksena oli kommentoida parisuhteiden ongelmallisuutta - kuunnelmassa oli kolme tai neljä pariskuntaa, joista kaikki olivat eri tavoin onnettomia. Eläinoikeusteemaa kuunnelmassa ei ollut, vaikka sellaista voisi lähtöasetelman perusteella odottaa. (36 s., Saksa, 1907-1972)

Ilse Aichinger: Knöpfe (Nappeja, 1953). Kolme naista - Ann, Rosie ja Jean - työskentelevät erään tehtaan osastolla lajitellen hyvin erikoislaatuisia nappeja, joilla on ihmisten nimet. Heitä häiritsee ja pelottaa seinän takaa aina välillä kuuluva ääni, tai oikeastaan tämä häiritsee enää Annia, koska hän on uusi työntekijä. Jean on työskennellyt osastolla jo kaksi vuotta ja Rosiekin jo paljon Annia kauemmin. Kukaan heistä ei osaa sanoa, mistä aineesta napit on valmistettu. Kukaan heistä ei myöskään uskalla tai halua kysyä tehtaan edustajilta, Billiltä ja Jackilta, mitään äänistä tai valmistusmateriaalista, jottei heitä erotettaisi.
          Osastolla odotetaan innokkaasti uutta nappimallia. Sitten Jean ei enää tule töihin ja tuntuu kadonneen. Rosiekin alkaa menettää kiinnostuksensa kaikkeen ulkopuoliseen ja haluaisi vain viettää koko aikansa töissä, ja sitten lajiteltavaksi saadaan uusi nappimalli, jonka nimi on Jean. Ann käy pelottavasta tilanteesta kiihkeitä keskusteluja työttömän poikaystävänsä Johnin kanssa, miettii mitä uskaltaisi ja voisi tehdä, ja yrittää auttaa Jeania.

Jean: Tunnen oloni erikoisen hyväksi, Bill. Aivan erikoisen hyväksi, niin sileäksi ja pyöreäksi. (49) 

Tästä kuunnelmasta pidin paljon. Siinä oli jännityskertomuksen tuntua, hiljaista uhkaa ja vähäeleistä painostavuutta sekä ratkaistava arvoitus. Ratkaisusta sai viitteitä jo alkusivuilla, mutta kiinnostus säilyi koko pitkän kuunnelman ajan. Päähenkilöt olivat sympaattisia, ja kuunnelman teemakin tuntui minusta aika selvältä: yksilöllisyyden ja itsenäisen ajattelun katoaminen teollisuustyöolosuhteissa ja ehkä yleisemminkin kapitalismissa, väärien asioiden kanssa eläminen työttömyyden pelon takia sekä etenkin naisten asema työelämässä. Kuten Bill sanoo, Annin ei pidä kuvitella, ajatella eikä muistaa mitään (58), vaan hyväksyä vain kyselemättä se mitä Bill sanoo.

Bill: Sinä ajattelet aina, Ann! Se huono puoli sinussa on. Eikö ole ketään, joka voisi totuttaa sinut pois siitä?
Ann: Olen iloinen, että olen tottunut siihen.
Bill: Vahinko. ... (54) 

Kuunnelmassa ei selitetä sitä, miksi kaikkien henkilöiden nimet ovat englantilaisia. (37 s., Itävalta, 1921-2016. Eich ja Aichinger olivat naimisissa.)

Ingeborg Bachmann: Die Zikaden (Kaskaat, 1955). Todella turhauttava kuunnelma, jossa on suunnattomasti puhetta mutta jossa ei tapahdu oikeastaan mitään. Kuunnelma sijoittuu salaperäiselle lämpimän ilmaston saarelle, jossa on erilaisia ihmisiä, jotka pääsevät kertomaan itsestään "dialogeissa". Kaikissa näissä on puhekumppanina Antonio, joka ei koko kuunnelman aikana sano kuin "Kyllä, (nimi)" ja "dialogin" lopussa "Ei, (nimi)"; nämä dialogit ovat siis käytännössä monologeja. Ainoa todellinen dialogi on huvilassa asuvan "Robinsonin" ja toiselta saarelta karanneen vankikarkurin kanssa. Henkilöt eivät liity juuri millään tavalla toisiinsa. Kertoja puhuu kuunnelmassa ummet ja lammet, muttei sano mitään tärkeää. Siis minun mielestäni.
          Kuunnelman lukemista hankaloitti se, että siinä oli monia minulle tuntemattomia sanoja ja sen kieli oli muutenkin aika vaikeaa, mutta luulen, että se olisi ollut minulle tuskastuttavaa luettavaa suomeksikin. Wikipedian saksankielisessä artikkelissa kerrotaan kuunnelmasta ja kappaleessa "Rezeption" annetaan sille tulkinta. (39 s., Itävalta, 1926-1973)

Ketjukolaaja on lukenut paljon kuunnelmia. Saksalaisten kirjailijoiden Gruppe 47 -ryhmästä saa täältä tietoa suomeksi.

Edit 11.5.22, 12.5.22 (tehtaan toisen edustajan nimi korjattu Johnista Jackiksi ym.) ja 14.5.22.

Hörspiele. Mit einem Nachwort von Ernst Schnabel, 1962 (1961). Fischer Bücherei. Kannen tekijää ei kerrottu. 203 sivua.