Jane Addams: Twenty Years at Hull-House, with Autobiographical Notes, 1935 (1910) (rauhannobelistit 1931)

Vihdoinkin! Tätä olen odottanut. Vaikka jo kuudes rauhannobelisti Bertha von Suttner oli nainen, seuraavaa naispalkittua saatiin odottaa uskomattomat 26 vuotta. Tämä vuoden 1931 rauhannobelisti oli amerikkalainen Jane Addams (1860-1935), joka palkittiin "Naisten Kansainvälisen Rauhan ja Vapauden Liiton" johtajana. Tämä nykyään "feminististä rauhaa" ajava järjestö perustettiin vuonna 1915 ja toimii edelleenkin (WILPF), enkä ole tutustunut sen toimintaan, mutta lukemani Addamsin kirjan perusteella hänen palkitsemiseensa oli paljon muitakin syitä.

Addamsia ehdittiin ehdottaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi hämmästyttävät 91 kertaa vuodesta 1916 alkaen ennen kuin hänet viimein palkittiin. Koska monet ihmiset, esimerkiksi kansanedustajat ja yliopistojen professorit voivat ehdottaa palkinnonsaajia, pelkkä ehdottaminen ei vielä tarkoita sitä, että henkilö ansaitsisi rauhanpalkinnon (mistä kertoo se, että myös Venäjän nykyistä presidenttiä ja USA:n onneksi entistä presidenttiä on käsittämättömästi ehdotettu palkinnonsaajiksi). Mahatma Gandhia ehdotettiin palkinnonsaajaksi vain 12 kertaa (eikä hän koskaan saanut palkintoa), joten ehdotusten määrä ei myöskään ole suoraan verrannollinen rauhantoiminnan tärkeyteen. Se, että Addamsin toivottiin näin monta kertaa saavan palkinto, kertoo kuitenkin paljon hänen merkityksestään viime vuosisadan alussa. Ei voi olla ajattelematta, että rauhannobeleista päättävillä oli tuohon aikaan vaikeuksia myöntää palkinto naiselle. Tai sen puoleen myös etelä- tai itäeurooppalaiselle, aasialaiselle, afrikkalaiselle tai eteläamerikkalaiselle ihmiselle, tai muulle kuin akateemisesti koulutetulle ihmiselle, mutta ehkä tällaisia henkilöitä ei ollut tuolloin paljon ehdotettukaan, toisin kuin Addamsia.

Addamsin palkitseminen kertoo myös näkökulman muutoksesta rauhanpalkintojen myöntämisessä. Tähän asti rauhanpalkinnot oli (Punaista Ristiä lukuun ottamatta), ainakin ne joihin olen paremmin tutustunut, myönnetty ihmisille ja järjestöille, jotka olivat työskennelleet kansainvälisellä tasolla valtioiden välisen rauhan hyväksi eli sotien vähentämiseksi. Useinhan rauhalla ymmärretään juuri tätä, ja se on todella tärkeää työtä. Rauhan voi kuitenkin nähdä paljon laajemminkin valtioiden sisäisenä demokratiana, solidaarisuutena sekä oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisena, ja vaikka Addams toimi myös kansainvälisesti, hänen toimintansa painopiste oli mielestäni sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa sekä hyvän ja ihmisarvoisen elämän mahdollistamisessa myös köyhille maahanmuuttajille.

Illinoisissa kveekariperheeseen v. 1860 syntynyt Jane Addams ihaili paljon senaattori-isäänsä John H. Addamsia ja omaksui tältä monet ihanteistaan, esimerkiksi halun edistää naisten oikeuksia. Isän periaatteena tytärtensä koulutuksessa oli ensin opiskelu läheisessä Rockfordin naisten sisäoppilaitoksessa (myöhemmin college), jossa opiskelu vaikuttaa olleen kiinnostavaa ja haastavaa, ja sitten vuoden matkustelu Euroopassa (!). Addams nautti opiskelusta Rockfordissa, jossa kaikki opiskelijat pitivät itsestään selvänä sitä, että naisille pitää saada äänioikeus (54). Eräs kirjan tarina toi hämmentävästi mieleen 1960-luvun hipit - Addams ja neljä hänen ystäväänsä olivat päättäneet lomakauden aikana pyrkiä henkilökohtaisesti ymmärtämään oopiumiaddikti Thomas De Quinceyn teosta "Dreams". We solemnly consumed small white powders at intervals during an entire long holiday, but no mental reorientation took place, and the suspense and excitement did not even permit us to grow sleepy. Lopulta eräs nuori opettaja lopetti nämä kokeet ja takavarikoi opiskelijoilta De Quinceyn kirjat (46).

Addamsilla oli nuoresta alkaen voimakas sosiaalinen omatunto, ja aluksi hän aikoi auttaa ihmisiä opiskelemalla lääkäriksi (!). Hän suorittikin lääkärin opintoja vuoden ajan, kunnes keskeytti sairauden takia opintonsa ja matkusti Eurooppaan. Hän ei enää jatkanut opiskelua, vaan matkusteli Euroopassa noin kymmenen vuoden ajan (käyden välillä kotona Yhdysvalloissa). Hän kuitenkin turhautui koko ajan enemmän ja tunsi elämänsä koko ajan tyhjemmäksi ja hyödyttömämmäksi, varsinkin nähdessään Euroopassa köyhiä ihmisiä. Hän oli kuitenkin Lontoossa tutustunut uuteen setlementti-ideaan, Toynbee Halliin, ja löysi vihdoin keinon toteuttaa ihanteitaan käytännössä perustamalla köyhään maahanmuuttajien kaupunginosaan Chicagoon oman setlementtitalon Hull-Housen ystävänsä Ellen Gates Starrin kanssa v. 1889. Ajan myötä Hull-Housen toiminta laajeni 13 rakennukseen alueella, ja se toimi vuoteen 2012 asti. Kirja kertoo neljän kiinnostavan omaelämäkerrallisen luvun jälkeen Hull-Housen vuosista 1889-1910.

Setlementissä asui eri aikoina monia vapaaehtoisia (residents), joista ilmeisesti suurin osa oli hyvin koulutettuja naisia. He järjestivät alueen asukkaille hyvin monipuolista toimintaa: lastentarhan, toimintaa lapsille ja nuorille, erilaisia kerhoja, tansseja ja illanviettoja, aikuiskoulutusta, kirjallisuus- ja historialuentoja, englannin opetusta, keskustelutilaisuuksia eri aiheista, puu-, metalli- ja sähkötyöpajoja pojille, kotitalouskoulutusta tytöille, taidenäyttelyitä, taideopetusta, teatterikerhoja, teatterinäytöksiä, konsertteja, musiikkikoulun, retkiä, kesäopintoja yliopiston kampuksella, kotiteollisuusmuseon, jossa ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajat saivat näyttää taitojaan esimerkiksi värttinän tai kangaspuiden käytössä, liikuntaa ja urheilua... Alueen asukkaat saivat myös käyttää Hull-Housen tiloja omiin kerhoihinsa, väittelytilaisuuksiinsa ja juhliinsa. Hull-Housen kävijämäärä oli suurimmillaan 2 000 ihmistä viikossa (Wikipedia). Hull-House tarjosi alueen asukkaille näin henkireiän, jotakin muutakin kuin sielua ja ruumista kuluttavaa työtä hikipajoissa ja tehtaissa, ja nuorille mielekkään ja hauskankin tavan viettää vapaa-aikaa. Addams ymmärsi hyvin alueen nuorten levottomuutta sekä huvittelun ja kaunistautumisen halua, joka ajoi heidät joskus rikoksiin, varkauksiin tai prostituutioon. Hän oli mukana "Juvenile Protection Associationissa", joka teki paljon lasten ja nuorten auttamiseksi.

Tämän lisäksi Hull-Housen asukkaat osallistuivat voimakkaasti asuinalueensa, Chicagon ja joskus jopa koko maankin yhteiskunnallisten olojen parantamiseen. He tekivät esimerkiksi tutkimuksia lapsityövoiman käytöstä, tuberkuloosista, kokaiinin myymisen vaikutuksista (apteekeissa myytiin vapaasti kokaiinia ennen tätä!) ja muista yhteiskunnallisista ongelmista alueella sekä ehdottivat muutoksia lakeihin ja asetuksiin näiden tutkimusten perusteella. Addams kirjoitti vuonna 1892 setlementtiliikkeen periaatteesta, "kolmesta R:stä": residence, research, and reform. These involved "close cooperation with the neighborhood people, scientific study of the causes of poverty and dependence, communication of these facts to the public, and persistent pressure for [legislative and social] reform." (Wikipedia).

Kerran alueen asukkaat tekivät tutkimuksen roskien keräämisen tehokkuudesta siksi, että lapsikuolleisuus oli alueella niin suurta, ja tämän seurauksena Addams nimitettiin jätehuollon tarkastajaksi (garbage inspector) vuoden ajaksi, mikä merkitsi rankkaa työtä ja väittelyjä laiskojen ja velvollisuuksiaan välttelevien vuokraisäntien ja myös viranomaisten kanssa. Addams kertoo hauskasti rakennetun jalkakäytävän löytämisestä 45 sentin(!) roskakerroksen alta: Perhaps our greatest achievement was the discovery of a pavement eighteen inches under the surface in a narrow street, although after it was found we triumphantly discovered a record of its existence in the city archives. The Italians living on the street were much interested but displayed little astonishment, perhaps because they were accustomed to see buried cities exhumed. Korruptoitunut kaupunginvaltuutettu, jota setlementin asukkaiden kritiikki häiritsi, onnistui myöhemmin muuttamaan tarkastajan viran vain miehille sallituksi. (185-289)

Kirja avarsi käsitystäni naisten toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksista viime vuosisadan vaihteessa. Tuo jätehuollon tarkastajan työ on yksi esimerkki siitä, että vaikka naiset saivat Yhdysvalloissa äänioikeuden vasta vuonna 1920, he saattoivat sitä ennenkin olla yhteiskunnallisesti hyvinkin aktiivisia. Addams mainitsee kirjassa kerta toisensa jälkeen tapauksia, jolloin hän itse tai joku toinen Hull-Housen naisasukas teki alueella sosiologista tutkimusta, oli mukana vastuullisessa ja vaikutusvaltaisessa komiteassa tai muussa päättävässä elimessä tai teki jotain muuta vastaavaa. Hän puhuu jatkuvasti myös kotona, hikipajoissa tai tehtaissa rankkaa työtä tekevistä tytöistä ja naisista sekä naisjärjestöjen toiminnasta. Kirjassa puhutaan minusta enemmän naisista kuin miehistä aktiivisina toimijoina ja työntekijöinä. Addams ei kertaakaan erityisesti korosta naisten osallistumista ja työntekoa (tai sitä että oli nuorena aivan muina miehinä tai naisina aikonut opiskella lääkäriksi), vaan mainitsee ne vain luonnollisina asioina. Mielestäni hän tuo näin rivien välissä hyvin esille sen, että naisten osallistumisen yhteiskunnallisiin asioihin pitäisi olla itsestään selvää ja että naiset tekevät työtä siinä missä miehetkin.

Tietenkin Addams myös pyrki saamaan naisille äänioikeuden. Hän kertoo eräästä äänioikeuskampanjasta näin: There was a complete absence of the traditional women's rights clamor, but much impressive testimony from busy and useful women that they had reached the place where they needed the franchise in order to carry on their own affairs. (340) Kirjassa oli myös kummallinen viittaus skandinaavisten naisten kunnalliseen äänioikeuteen jo 1600-luvulta lähtien, en ainakaan itse ole kuullut tällaisesta: We were joined [in the franchise effort] by a church society of hundreds of Lutheran women, because Scandinavian women had exercised the municipal franchise since the seventeenth century and had found American cities strangely conservative. (340)

Minulla oli 1800-luvun hyväntekeväisyydestä ja köyhien auttamisesta sellainen kuva, että laupias kartanonrouva kulkee jakamassa korista ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä köyhille ja sairaille (tuo mielikuva on varmaan peräisin jostain romaanista tai tv-sarjasta) tai sitten käsitys masentavista köyhäintaloista. Hull-House ei kuitenkaan ollut hyväntekeväisyyttä, vaan yhteiskunnallista vaikuttamista ja lakien muuttamista, uusien mahdollisuuksien tarjoamista ja elämän tekemistä oikeudenmukaisemmaksi köyhille mutta toimintakykyisille ihmisille, jotta nämä pystyisivät elämään parempaa elämää sekä kehittymään ja edistymään.

Valkoisten rikkaiden ihmisten pyrkimys auttaa köyhiä on ollut viime vuosikymmeninä huonossa huudossa, myös kansainvälisessä kehitysyhteistyössä, koska on ajateltu että valkoiset tulevat vain paikalle sanomaan miten asiat pitäisi tehdä tutustumatta tilanteeseen ja kuuntelematta paikallisia asukkaita. Hull-House sijaitsi kuitenkin köyhällä alueella keskellä yhteisöään, Addams itse asui siinä vuosikymmenien ajan ja ilmeisesti monet muutkin sen asukkaat pitkiä aikoja. Kirjasta ilmenee jatkuvasti pyrkimys saada todenmukaista tietoa alueen asukkaiden tilanteesta havainnoimalla ympäristöä, kysymällä asiasta ihmisiltä itseltään sekä kuuntelemalla heidän mielipiteitään ja tarpeitaan. Hull-Housen ihmiset eivät katsoneet alueen asukkaita ylhäältäpäin, vaan osallistuivat heidän elämäänsä ja suhtautuivat heihin järkevinä ja arvokkaina ihmisinä. Ja ilmeisesti Addams pystyi kommunikoimaan monen ensimmäisen polven siirtolaisen kanssa heidän omalla kielellään.

Hull-House oli hyvin tasa-arvoinen: se oli avoinna kaikille alueen asukkaille lähtömaasta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai poliittisista näkemyksistä riippumatta. Sinne olivat tervetulleita sekä radikaalit, konservatiivit että anarkistit. Kaikkien näkemyksiä kuunneltiin ja kaikille annettiin oikeus puhua, minkä takia Hull-House sai usein huonon maineen lehdistön ja yleisön silmissä ja se leimattiin yltiöradikaaliksi varsinkin sellaisten mieliä kuohuttavien tapausten yhteydessä, kun anarkisti murhasi presidentti McKinleyn tai Chicagossa oli suuri lakko. Addams joutui näiden tapausten yhteydessä myös henkilökohtaisten sanallisten hyökkäysten ja uhkausten kohteeksi, vaikkei hän teekään niistä suurta numeroa. Hän oli kuitenkin hämmästyttävän tarmokas, peräänantamaton ja sisukas ja tuntuu Hull-Housen perustamisesta asti tehneen jatkuvasti työtä Chicagon ja maailman parantamiseksi - hän kannatti väkivallattomuutta ja rauhaa.

Addams oli myös mukana perustamassa afroamerikkalaisten oikeuksia edistävää, nykyäänkin toimivaa järjestöä NAACP:tä, joka on tullut usein esiin Rosa Parksin ja muiden Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelijoiden toiminnan yhteydessä. Hänen ansiokseen voi lukea muiden asioiden lisäksi sen, että hän näki köyhien ihmisten ongelmat mahdollisuuksien ja koulutuksen puutteena, ei geneettisenä vikana (jälkimmäinen näkemys tuntuu 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ikävä kyllä olleen melko yleinen).

Tästä tuli pitkä bloggaus (kiva jos olet jaksanut lukea tähän asti!), mutta se on vasta pintaraapaisu kirjan sisällöstä. Tämä oli melko pitkästä aikaa taas sellainen rauhannobelistikirja, jota oli todella nautinto lukea (vaikka rauhannobelistikirjat ovat usein omalla tavallaan kiinnostavia, ne eivät aina ole lukukokemuksina nautittavia). Vaikka kirjassa oli 450 sivua, se ei tuntunut kertaakaan liian pitkältä. Pidän tarinoista, ja tässä kirjassa oli kymmeniä tarinoita. Addamsilla oli myös sujuva, ajoittain humoristinenkin sekä persoonallinen tapa kirjoittaa ilman että hän toi itseään esille tai kehui itseään - hän suhtautui itseensä, pyrkimyksiinsä ja saavutuksiinsa rauhallisesti ja joskus jopa hieman ironisesti. Kirjassa on kuvituksena Norah Hamiltonin hienot piirrokset ja joitakin valokuvia, ja lopussa on hakemisto.

Kirja ravisteli monella tavalla ennakkokäsityksiäni esimerkiksi naisten toiminnasta ja Chicagosta 110-140 vuotta sitten. Kirjassa hämmästytti myös laajalle levinnyt liike sosiaalisten olojen parantamiseksi viime vuosisadan vaihteessa: esimerkiksi vieraileva brittimies oletti kaikkien ihmisten tietävän, kuinka suuri asunnon tilavuuden pitää lain mukaan henkeä kohti olla. Kirjassa oli paljon kiinnostavia ajatuksia ja tapahtumia (Addams kertoo esimerkiksi tapaamisestaan Tolstoin kanssa ja puhuu hämmentävästi "Venäjän suuresta vallankumouksesta", vuonna 1910!), ja sitä voi minusta suositella kaikille naishistoriasta, naisten yhteiskunnallisesta toiminnasta, sosiaalisesta aktivismista, köyhyydestä, sosiaalityöstä (vaikkei Addams itse tästä termistä pitänytkään), 1900-luvun alun sosiaali- ja kulttuurihistoriasta ja tasa-arvosta kiinnostuneille.

Addams oli hyvin sivistynyt ja lukenut ihminen, mikä ilmenee hänen kirjastaan, ja hän onnistui muuttamaan sivistyksensä konkreettiseksi työksi tuhansien köyhien ihmisten auttamiseksi. Varmaan se, että Hull-Housen aktiivisista toimijoista suurin osa oli naisia, edisti käytännössä myös naisten tasa-arvoa. Ja se, että erilaiset ja erityyppiset naiset toimivat Hull-Housessa hienosti yhdessä, osoitti täysin vääräksi sen myytin, että naiset eivät pystyisi tekemään yhteistyötä (jos tuollainen käsitys oli jo silloin olemassa; ehkä tämä on myöhempi kehitelmä). Myös Barack Obama arvostaa Addamsia: tämä on yksi hänen lastenkirjansa Laulan sinusta - kirje tyttärilleni amerikkalaisista sankareista (vaikka kirjan lyhyt, vain muutaman rivin teksti antaakin Addamsin työstä tietenkin vain hyvin vaillinaisen kuvan).

Jane Addamsin sisko Alice Haldeman oli lääkäri (tai vastaava), yhteiskunnallinen aktivisti ja pankkiiri, ja Alice Haldemanin tytär Marcet Haldeman-Julius oli feministi, näyttelijä, näytelmäkirjailija, kirjailija, toimittaja, pankinjohtaja ja kansalaisoikeusaktivisti. Suomessakin on toiminut setlementtiliike vuodesta 1918 alkaen; Setlementtiliiton jäseninä on Suomessa 50 setlementtiä (Wikipedia), joiden kursseilla olen itsekin joskus käynyt.

Tämä kirja löytyy kokonaisuudessaan Gutenbergistä. Aikalaislähteissä on lyhyehköjä Jane Addamsin elämäkertoja täällä ja täällä.

Edit 20.8.22, 21.8.22, 8.9.22 (mm. korjattu Hull-Houseen väliviiva ja lisätty lopun Gutenberg-elämäkertalinkit), 30.9.22 (lisätty Addamsin kirjan Gutenberg-linkki).

Jane Addams: Twenty Years at Hull-House, with Autobiographical Notes, 1935 (1910). The Macmillan Company. Piirroskuvat: Norah Hamilton. 453 tekstisivua ja hakemisto.