John Steinbeck: The Red Pony, 1994 (1938)

Olen joskus nuorena lukenut John Steinbeckin klassikkoromaanin Hiiriä ja ihmisiä, ja se on jäänyt mieleen vaikuttavana ja hyvin surullisena lukukokemuksena, ja muistaakseni pidin siitä. Tästä kirjasta en ollut ennen kuullut, vaikka tiedänkin monet Steinbeckin kirjat nimeltä, ja luulin sitä ohuutensa ja ulkoasunsa takia helppolukuiseksi, lyhennetyksi romaaniksi, mutta se olikin neljän alkuperäisessä muodossaan olevan novellin kokoelma. Niitä yhdistävät tapahtumapaikka ja henkilöt. Päähenkilö on 10-vuotias Jody, joka asuu Kalifornian Salinasissa (Steinbeckin syntymäkaupunki) syrjäisellä pienellä karjatilalla isänsä Carl Tiflinin, äitinsä ja tilan apumiehen Billy Buckin kanssa. Kirjan niminovellissa (tai ei, novellin nimi on The Gift, "Lahja", mutta juuri tässä novellissa kerrotaan punaisesta ponista) hän saa isältään omakseen ja ratsastukseen opetettavaksi halvalla ostetun sirkushevosen, jonka hän nimeää Gabilaniksi alueen vuorten mukaan, ja rakastaa tätä paljon.

Kirja oli minusta monella tavalla järkyttävä, vaikkei varmaan sillä tavalla kuin Steinbeck oli tarkoittanut. Useat kirjan ihmissuhteet (novelleissa oli yhteensä kuusi tärkeää henkilöä, joten ihmissuhteita ei ollut kovin paljon), varsinkin isän suhde Jodyyn, olivat tylyjä ja ankaria. Steinbeck mainitsee useammassakin kohdassa Carl Tiflinin olevan ankara kurinpitäjä, ja isä odottaa Jodyn tottelevan kyselemättä. Ensimmäisessä novellissa Jody on isänsä kotiin tullessa iloinen, kun tämän henki haisee brandyltä, koska isä saattoi juotuaan puhua hänelle ja jopa kertoa hänelle tarinoita nuoruudestaan (s. 6). Isä haluaa, että Jody kysyy häneltä luvan kaikkeen, mitä aikoo tehdä. Keittiössä työskentelevä ja ruokaa pöytään kantava äiti on Jodylle vähäpuheinen ja eleetön, ja hänen puheensa Jodylle on melkein pelkästään komentoja, kehotuksia ja moitteita, vaikka hän suhtautuukin Jodyyn lempeästi ja ymmärtäväisesti, kun tällä on todella vaikeaa. Inhimillisin henkilö kirjassa on kiltti, myötätuntoinen ja viisas Billy Buck, joka on myös loistava hevosmies ja puhuu ja selittää Jodylle asioita.

Jodystakaan ei voinut kirjassa todella pitää, koska vaikka hän oli tavallaan sympaattinen henkilö, hän suhtautui hevosia lukuun ottamatta eläimiin usein inhottavasti. Eläimiä pidettiin kirjassa monesti leikkikaluina ja kohteina, joihin voi purkaa pahaa oloa, niitä kohtaan ei tunnettu myötätuntoa. Hevosenkin totuttaminen ratsastajaan tuntui osaksi väkivaltaiselta. Kirjan esittelyssä sanotaan, että Jodyn viisaus ja ymmärrys lisääntyvät menetyksen myötä, mutta minusta Jody ei kirjassa muuttunut tai kehittynyt. Tai ensimmäisessä ja kolmannessa novellissa hän kyllä hoiti hevosenhoidon hyvin vastuullisesti ja suhtautui loppunovellissa isoisäänsä ymmärtäväisesti, mutta en nähnyt hänessä kuitenkaan muutosta kirjan kuluessa.

Kirjan asenteista kertoo myös se, että nuoruudessaan lännen valloittamisen sankariksi esitetty Jodyn isoisä kertoi neutraalin toteavasti tai jopa hyväksyvästi joukoista, jotka metsästivät intiaaneja, polttivat tiipiitä ja ampuivat lapsia (75). Kirjan maailmankuva oli Billy Buckin ja ehkä muistoissaan elävän isoisän hahmoja lukuun ottamatta hyvin hierarkkinen, karu ja masentava, eikä Steinbeck mielestäni ottanut tähän juurikaan etäisyyttä, hän oli kirjailijana hyvin neutraali. Tuntui myös, että Steinbeck teki juonenkehittelyssään hevostarinoista tarkoituksellisesti liian negatiivisia (näiden tarinoiden tragediat eivät olleet kovin todennäköisiä), niin että Jody joutuisi käymään läpi tosi vaikeita asioita.

Ensimmäisen novellin tärkeään juonenkäänteeseen liittyi se, että Gabilan-poni jäi ulos sateeseen Jodyn ollessa koulussa ja isän ja Billy Buckin poissa kotoa, ja ihmettelin miksei Jody pyytänyt kouluun lähtiessään kotona olevaa äitiään hakemaan Gabilania sateen sattuessa talliin tai miksei äiti tehnyt tätä oma-aloitteisesti. Oliko hevosten käsittely kategorisesti vain miesten tai poikien asia? Lisäksi kolmannessa tarinassa tapahtuu Jodyn elämään olennaisesti vaikuttava asia, mutta tästä ei puhuta neljännessä novellissa enää mitään.

Vaikken pitänyt kirjasta, sen kirjoitustyyli, kieli, tapahtumien vähäeleinen mutta havainnollinen esittämistapa ja luonnonkuvaukset olivat hienoja ja henkilöt mieleenjääviä ja uskottavan tuntuisia - Steinbeck oli taitava kirjoittaja.

Sheferijm kirjoittaa kirjasta filosofisesti ja ymmärtäväisesti, toisin kuin minä. Kuten hän sanoo, tämä ei ole nuoresta päähenkilöstään huolimatta lastenkirja. Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Kirjapöllö (bloggauksen lopussa on hyviä kysymyksiä), Lukijatar ja Elina. Heidän lukemansa kirja ei kuitenkaan ollut sama kuin minun lukemani, koska he puhuvat vain kolmesta Jody-tarinasta (ehkä näitä Jody-novelleja on enemmänkin, mikä selittäisi oman painokseni neljännen tarinan irrallisuuden) ja lisäksi suomalaiseen painokseen sisältyvistä muista novelleista.

Edit 15.10.22.

John Steinbeck: The Red Pony, 1994 (1938). Neljä novellia (The Gift, The Great Mountains, The Promise, The Leader of the People). Mammoth. Kannen tekijä kirjastotarran alla. 85 sivua.