Rabindranath Tagore: Sannjasi eli askeetti

Jatkoin toisella näytelmällä Rabindranath Tagoren vanhasta näytelmäkokoelmasta, ja paljastan tässä sen juonen suureksi osaksi. Edellinenkin näytelmä Uhri oli pohjimmiltaan filosofinen, mutta siinä oli voimakkaasti tuntevia ihmisiä, jotka tekivät siitä myös hyvin dramaattisen. Sannjasissa näytelmän olennaisin asia oli kuitenkin sen filosofinen näkemys, ja tuntui, että näytelmän henkilöt olivat mukana vain havainnollistamassa sitä ja lausumassa sen ääneen - päähenkilöä ei edes ole nimetty, vaan häntä nimitetään vain "Askeetiksi".

Toisaalta tässäkin näytelmässä on dramaattisuutta, koska Sannjasi (askeetti) muuttuu näytelmän kuluessa rajusti. Alussa hän tuntee pitkän luola-askeesin jälkeen vihdoin vapautuneensa himoista, peloista ja kaikista muistakin tunteista - rakkaus ja kiintymyskin on vain harhaa - ja päättää lähteä maailmaan ihmisten pariin.

Sannjasi (luolansa edustalla). Silloin, kun maailmani oli kyynelten ja tuskan rumentama, minä vannoin kostavani sinulle, sinä loppumaton lume, alinomaisten valhemuotojen valtiatar. Minä etsin suojaa pimeydestä - äärettömyyden linnasta - ja taistelin petollista valkeutta vastaan päivän toisensa jälkeen, kunnes se vihdoin menetti kaikki aseensa ja lepäsi voimatonna jalkojeni edessä. Nyt, kun olen vapautunut pelon ja himon vallasta, kun usvat ovat hälvenneet ja järkeni hohtaa puhtaana ja kirkkaana, minä tahdon lähteä valheiden kuningaskuntaan ja istua sen sydämellä järkähtämättömän jäykkänä.

Hän istuutuu tien viereen ja ohikulkevat ihmiset ja heidän puheensa ja touhunsa vain vahvistavat hänen käsitystään kaiken turhuudesta. Hän pitää itseään täysin irrallisena kaikesta. Sitten ohi kulkee Vasanti, nuori tyttö, jota ihmiset pitävät saastaisena eivätkä tahdo koskettaa sen takia, ettei hänen isävainajansa ollut tahtonut palvoa heidän jumaliaan. Sannjasi puhuu hänelle ystävällisesti, antaa hänen koskea itseään eikä torju häntä luotaan, mutta on toisaalta täysin välinpitämätön häntä kohtaan.

Vasanti. Tahdotko koskettaa minuun?
Sannjasi. Tahdon, sillä minuun ei voi todellisuudessa mikään koskettaa. Minä olen aina äärettömyydessä. Sinä voit istuutua tähän, jos haluat.
Vasanti (alkaen nyyhkyttää). Älä käske minun milloinkaan lähteä pois, kun olet kerran ottanut minut luoksesi.
Sannjasi. Kuivaa kyynelet, lapsukaiseni! Minä olen sannjasi. Minun sydämessäni ei ole vihaa eikä kiintymystä. - Minä en pyydä sinua milloinkaan omakseni ja senvuoksi en voi sinua milloinkaan työntää pois luotani. Sinä olet minulle kuin taivaan sini: sinä olet etkä ole.
Vasanti. Taatto, minut ovat hylänneet jumalat ja ihmiset.
Sannjasi. Samoin minut. Minä olen hylännyt jumalat ja ihmiset. ...
Vasanti. Niinpä jään minä luoksesi. - Ethän minua jätä?
Sannjasi. Minä en tiedä enää mitään jättämisestä. Sinä voit jäädä lähelleni, mutta et kumminkaan pääse koskaan minua lähelle.

Vasanti herättää Sannjasissa kuitenkin vähitellen tunteita ja ajatuksia, joita tämä ei ymmärrä.

Sannjasi. Älä itke, lapseni, tule luokseni! Sinä olet minulle kuin kadotetun maailman huuto, kuin kulkevan tähden laulu. Sinä tuot mieleeni jotakin, mikä on äärettömän paljon enemmän kuin tämä Luonto - enemmän kuin aurinko ja tähdet. Se on suuri kuin pimeys. Minä en sitä ymmärrä. Minä en ole sitä milloinkaan tuntenut, ja senvuoksi minä sitä pelkään. Minun täytyy lähteä luotasi. - Mene sinne, mistä tulit - sinä tuntemattoman sanansaattaja!

Kohdattuaan tiellä lisäksi erilaisia ihmisiä hän ymmärtää uuden totuuden, jonka valossa hänen aikaisempi varmuutensa alkaa tuntua tyhmyydeltä. Hän on vapaa, mutta hän on vapaa maailmassa, ei sen ulkopuolella. Äärellinen on oikea ääretön, ja rakkaus tuntee sen totuuden.

Tämä on hyvin intialainen näytelmä ja kommentoi selvästi hindulaisuuden opinkappaleita. Sen teema on kuitenkin yleismaailmallinen: Mikä on hyvä tapa elää maailmassa? Onko parempi elää irrallaan toisten ja omasta tuskasta vai ei? Onko tämä edes mahdollista? Miten voi elää, jos elämä tuntuu olevan vain tuskaa ja harhaa? Miten voi löytää tasapainon sen välillä, että osallistuu maailmaan muttei sotkeudu sen valheellisuuksiin, pikkumaisuuksiin ja turhuuksiin? Miten voi olla hyvä ihminen? Vaikka pidinkin Uhrista enemmän, tämäkin näytelmä oli siis ihan mielenkiintoinen. Ja Tagoren kieli on tässäkin hyvin kaunista ja runollista.

Jo 300. bloggaus. :)

Edit 5.12.22.

Rabindranath Tagore: Sannjasi eli askeetti (Sanyasi). 34 sivua. Kirjassa Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja, 1924. Otava. Tagoren tekemästä bengalinkielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä suomentanut J. A. Hollo. 432 sivua.