Väinö Pelkonen: Myötäjäiset. 1-osainen huvinäytelmä, 1946

Vaikka tämä näytelmä on komedia, se on varsin kirpeä sellainen, koska siinä esitetään avioliitto vanhemman polven silmissä puhtaana liiketoimena, jonka ehdoista neuvotellaan, tingitään ja yritetään sopia molemmille osapuolille mahdollisimman edullisista kaupoista - itse naimisiin menevien mielipiteestä juurikaan välittämättä. Ainakin jotkut nuoremmasta sukupolvesta ovat kuitenkin sitä mieltä, että rakkaus on rahoja tärkeämpää.

Varakkaaseen maalaistaloon odotetaan sulhasta saapuvaksi. Äiti Maija on kuitenkin huolissaan, koska isä Esa on hänen mielipiteensä vastaisesti tehnyt talon tytöt, Liisan ja jo vanhanpiian iässä olevan Katrin, perinnöttömiksi vain siitä syystä, että poika Jussi saisi periä koko talon. Pelkään pahoin, että vanhoiksi piioiksi jäävät ... eihän sitä kukaan niin hullu ole, että ihan tyhjää ottaa ...

Maija. ... Mitä se nyt on, mennä naimisiin pelkästä rakkaudesta!
Liisa. Mutta sehän se onkin jotakin.
Maija. Ja sillä rakkaudellako sitä sitten eletään?
Liisa. Vaikka silläkin, tiukan tullen.
Maija. Sitä minä en usko. Rakkautta ei voi syödä eikä juoda. Vain köyhät piiat ja rengit menevät rakkaudesta naimisiin, mutta eivät koskaan talollisten tyttäret. Ja minkälaista se heidän elämänsä ja rakkautensa sitten on ... olethan sen nähnyt.
Liisa. Mikäs heillä on hätänä? Kun on rakkautta niin on kaikkea. Ja jos en minä rakastaisi Hannua, en minä huolisi häntä, vaikka hän omistaisi kaikki maailman rikkaudet. Ja samanlainen on Hannukin. Minä tiedän, että hän rakastaa minua. Ja jos ei hän sitä tekisi, niin minä...
Maija. Ja mitä sinä sitten tekisit?
Liisa. Antaisin hänelle rukkaset.
Maija. Se vielä puuttuisi. Saisin sinusta tähän vielä kolmannen ristin. Ei, kyllä se olisi jo liikaa. Olivat ne entiset ajat sentään toista kuin nämä nykyiset. Ei silloin naimisiin mennessä puhuttu rakkaudesta yhtään mitään. Ei tiedetty sellaista edes olevankaan. Pähkähulluna ja löylynlyömänä olisi pidetty sellaista, joka vain rakkaudesta, muka...
Liisa. Mutta kuinka te sitten tutustuitte toisiinne? Ja mikä teitä veti yhteen?
Maija. Ei niistä asioista lasten itsensä tarvinnut huolehtia, vanhemmat ne järjestelivät ja sillä hyvä. Raha ja mullikat ne olivat, jotka naimakaupoissa jotakin merkitsivät.
Liisa (nauraa).
Maija. Naura sinä vain, mutta usko se, että niissä entisajan avioliitoissa oli paljon enemmän järkeä kuin näissä nykyisissä. Ne otettiin vakavasti ja lyötiin kiinni raskaalla rahalla. Ja missä on rahaa ja tavaraa, siellä on kaikkea muutakin. On sitä niin sanottua rakkauttakin, mikä nyt minun mielestäni ei ole mistään arvosta.
Liisa. Voi tuota äitiä! En minä vaan olisi ikinä uskonut, että sinä pelkän tavaran takia olet isän taloon emännäksi tullut!
Maija. No ei siinä ainakaan rakkaudesta mitään puhuttu, hyvä jos vähän tykättiin.

Hannullekin rakkaus on tärkeintä eikä Liisan myötäjäisten puute haittaa häntä ollenkaan, mutta sitten Hannun isä, leskimies Matti karauttaa paikalle kuin tuli hännän alla estääkseen mielestään nyt täysin mahdottomaksi muuttuneen avioliiton - hän on nimittäin juuri kuullut siitä, ettei Liisalle ole luvassa perintöä. Kiukkuinen Matti ja samalla tavalla tulistuva Esa käyvät tiukkaa vääntöä avioliiton ehdoista ja viittaavat kintaalla lastensa toiveille ja tunteille. Lopulta he pääsevätkin yksimielisyyteen siitä, että Esa luovuttaa Matille 30 000 markkaa ja kaksi hyvää lehmää sillä ehdolla, että parikymppinen Hannu naikin nelikymppisen Katrin, ei Liisaa.

Matti on täysin tyytyväinen sopimukseen, samoin Esa, mutta tällä välin järkevä nuoripari onkin jo ehtinyt "karata". Matti on kuitenkin haluton luopumaan Esan jo käteensä latelemista suurista seteleistä sekä lehmistä, jolloin ukot vaihtavat lennossa Katrin sulhasen kuusikymppiseksi Matiksi. (Matti:) Jos vain Katri haluaa, niin mikäs siinä. Kun ovat kerran jo lehmätkin siellä kärrien perässä kiinni ... Niin, että mitäs tässä enää kauppoja perimään [sic]. Katrikin on ihan tyytyväinen asioiden käänteeseen, joten hän lähtee yhdessä tavaroineen Matin kanssa, jotta he ehtisivät pappilaan samana päivänä. Veli Jussi kutsuu lähistöllä olevat Liisan ja Hannun takaisin taloon, ja nämä toteavat tyytyväisinä vanhempiensa jättävän heidät vihdoin rauhaan.

Näytelmässä oli mainioita (joskaan ei välttämättä sympaattisia) tyyppejä ja sen kirjoitustyyli, tapahtumapaikka (paikkaa ei muistaakseni mainittu sen tarkemmin, mutta jostain syystä sijoitin sen mielessäni Pohjanmaalle) ja henkilöt olivat realistisen tuntuisia, juurevia ja hauskoja. Nuorten käsitykset rakkauden kaikkivoittavuudesta tasapainottivat vanhempien henkilöhahmojen materialistista maailmankuvaa ja näytelmä oli nopeatempoinen ja eloisa, joten pidin siitä.

Väinö Pelkonen: Myötäjäiset. Yksiosainen huvinäytelmä, 1946. Kariston seuranäytelmiä 466. 49 sivua.