perjantai 29. marraskuuta 2024

Isaac Asimov: Asimov's Biographical Encyclopedia of Science and Technology (1978/1972/1964)

Tähän on siis tultu. Luen tietosanakirjan läpi. (Itse asiassa olen tehnyt näin jo aiemmin, Otavan ison kasvitietosanakirjan ja eläintietosanakirjan ensimmäiset osat - jos en sanasta sanaan, niin kuitenkin kannesta kanteen.) Ajattelin tutustua kirjaan ensin hakuteoksena, mutta pidin sen kirjoitustyylistä niin paljon, että luin sen sitten kokonaan, senkin takia että kirja on tietyssä mielessä juonellinen, vaikka juonenkehittely onkin hyvin hidasta ja asteittaista: kirja kertoo länsimaisen tieteen kehityksen merkittävistä edistysaskelista hamasta muinaisuudesta (kirjan ensimmäinen tieteilijä, egyptiläinen Imhotep, eli 2900-luvulla eKr.) nykyaikaan (1970-luvulle). Koska kirja on yksinomaan Asimovin kirjoittama, hän on myös itse päättänyt, mitkä edistysaskelista ja ketkä tutkijoista ovat tärkeitä (tästä lisää myöhemmin). Kirjan lukeminen on ollut melkoinen ikuisuusprojekti, olen lukenut sitä vähän kerrallaan vuoden parin ajan.

Isaac Asimov (1920-1992) on kirjojen ystäville tuttu ehkä enemmän merkittävänä tieteiskirjailijana (esimerkiksi hänen Säätiö-sarjansa on scifiklassikko), mutta hän oli koulutukseltaan biokemisti ja kirjoitti paljon tiedekirjojakin. Hän oli käsittämättömän tuottelias ja julkaisi yhteensä noin 500 teosta. Jo tämä elämäkerrallinen hakuteos riittäisi elämäntyöksi useimmille ihmisille, koska se on vaatinut - ennen nettiä tai edes tietokoneita! - tutustumisen lähes 1200 tieteentekijään, näiden henkilökohtaiseen elämään ja tieteellisiin saavutuksiin sekä olennaisten tietojen tiivistämisen lyhyiksi artikkeleiksi. Näiden lisäksi Asimov on tietysti tutustunut myös moniin sellaisiin tutkijoihin, joita hän ei ole ottanut mukaan kirjaan.

Miksi sitten luin kirjan kokonaan? Ensinnäkin Asimov kirjoittaa hyvin, kiinnostavasti ja ytimekkäästi ja onnistuu antamaan lyhyessä kirjoituksessa käsityksen henkilön tieteellisestä työstä ja monesti kuvan myös hänestä itsestään. Asimov ei esittele vain tutkimusten tuloksia, vaan kirja antaa ikkunan tieteentekoon käytännössä - hän kertoo, miten tutkijat päätyivät tuloksiinsa. Asimovin kirjoitustyyli on selkeä, asiantunteva ja tervejärkinen ja hänen asenteensa tieteentekijöihin tuntuu yleensä ottaen reilulta. Bloggarina hänen saavutustaan voi vain ihailla.

Toiseksi tieteen historia kiinnostaa minua, ja Asimov osaa selittää vaikeatkin asiat ymmärrettävästi. Kirjassa on valtavasti mielenkiintoisia tiedonjyviä, joita tekisi mieli lainata tähän paljon, mutta kirjoitus on muutenkin pitkä, joten jätän sen tekemättä. Tiedonalat painottuvat kirjassa kyllä kemiaan, tähtitieteeseen ja fysiikkaan, kun taas lääketieteen edustajat ja varsinkin biologit, eläintieteilijät ja kasvitieteilijät ovat selkeästi vähemmistönä, ja minua olisivat kiinnostaneet enemmän jälkimmäiset. Näitäkin on, ja tulipa tutustuttua myös fysiikan ja kemian ja yleensä kaikkien luonnontieteiden kehitykseen. Ja mikään ei tietenkään estäisi lukemasta kirjasta vain tietyn alan tutkijoiden tietoja ja hankkimasta näin käsitystä yksittäisen tieteenalan kehityksestä eri aikoina.

Kolmanneksi kirjasta saa hyvän käsityksen tieteellisestä prosessista, siitä miten tieteellinen tieto kertyy vähittäin, palapelimäisesti, monien yksittäisten tutkijoiden toiminnan ja tutkimusten tuloksina. Yksittäiset tutkimukset paljastavat aina yhden pienemmän tai suuremman osan asiasta, kunnes vähitellen löydetään havaintojen kanssa yhtäpitävä ja looginen selitys asioille, joita ei ole ennen ymmärretty, tai vaikkapa jonkin taudin parannuskeino. Kirjasta huomaa, miten samanlaiset ideat saattavat kehittyä itsenäisesti rinnakkain eri paikoissa ja eri tutkijoilla, kun aika on niille kypsä. Esimerkiksi evoluutioteoriaan viittaavia havaintoja oltiin saatu eri paikoissa jo ennen Darwiniakin (ja hänen aikanaan ja hänen jälkeensä).

Näkee, että älykkäät ihmiset voivat joskus olla myös täysin väärässä ja uskoa kummallisiin asioihin: esimerkiksi noin Newtoniin asti monet tiedemiehet harrastivat alkemiaa (kieltämättömän nerokas Newtonkin pyrki valmistamaan kultaa, s. 140). 1800-1900-luvun vaihteessa taas monia tutkijoitakin kiinnosti spiritismi. Tieteentekijät auttoivat toisiaan usein ja tekivät yhteistyötä, mutta saattoivat myös olla napit vastakkain ja kilpailla keskenään, ja jotkut tieteilijät vastustivat lujasti uusia (oikeita) ideoita.

Tieteellisen tiedon kertymisnopeudesta eri aikoina saa havainnollisen kuvan tarkkailemalla, kuinka monta sivua tietyllä vuosisadalla syntyneet tutkijat vievät: esimerkiksi 1700-luvulla syntyneet 144 sivua, 1800-luvulla syntyneet jo 370 sivua. Kirjan fontti on muuten melkoisen pientä, joten sivulle mahtuu paljon asiaa.

Neljänneksi kirja antaa käsityksen historiasta yleensä: siitä, mitä eri aikoina tiedettiin (1800-luvulla tiede oli monessa asiassa jo yllättävän pitkällä) ja esimerkiksi mitkä maat olivat tieteessä vahvoilla ja mitkä eivät. Antiikin ajan jälkeen lähes kaikki maineikkaat tutkijat olivat kauan aikaa ranskalaisia, saksalaisia ja englantilaisia. 1900-luvun alussa Yhdysvalloista matkustettiin Saksaan opiskelemaan luonnontieteitä, jos haluttiin saada niissä kunnollinen koulutus. 1930-1940-luvuilla taas toistuu yhä uudestaan se, että lahjakkaat saksalaiset (ja joskus muutkin eurooppalaiset) tutkijat muuttivat Yhdysvaltoihin pakoon Hitleriä ja natseja - Eurooppa menetti tuolloin todella paljon tieteentekijöitä. Kirjan loppupuolella alkaa olla mukana myös muutama venäläinen tai neuvostoliittolainen (joista osa oli tosin syntynyt esimerkiksi nykyisen Ukrainan tai Viron alueella) sekä yksittäisiä japanilaisia, kiinalaisia ja intialaisia tutkijoita. Suomalaisista on mukana Johan Gadolin sekä nobelistit Artturi Ilmari Virtanen ja Ragnar Granit. Suomalaista koillisväylän löytäjää Adolf Nordenskiöldiä ei sen sijaan mainita eikä edes norjalaista kuuluisaa tutkimusmatkailijaa ja rauhannobelistia Fridtjof Nansenia (bloggaus), vaikka kirjassa muita löytöretkeilijöitä onkin. Skotlantilaiset muuten mainitaan kirjassa omana kansallisuutenaan.

Kirja toimii tietysti hakuteoksena ja siitä voi tarkistaa, mitä joku tutkija on saanut aikaan (eli mitä hänen aikaansaannoksiaan Asimov on pitänyt tärkeimpinä). Kirja voisi myös olla hyödyllinen esimerkiksi historiallisten romaanien tai tietoteosten kirjoittajille, jos nämä haluavat saada käsityksen siitä, mitä tiettynä aikana tiedettiin ja mitkä asiat tuona aikana olivat tieteessä pinnalla ja uusinta uutta. Kirja etenee suunnilleen kronologisesti, koska se on järjestetty tutkijoiden syntymävuosien mukaan. Tutkijat ovat kuitenkin saattaneet tehdä löytönsä 20-80-vuoden iässä, joten tapahtumien aikajärjestys ei ole aivan suoraviivainen.

Kirjan alkuosaa lukiessa noin Galileo Galileihin eli suunnilleen 1600-luvun vaihteeseen asti oli herättävää ja aika huvittavaa miettiä, että minun pitäisi periaatteessa varmaan pystyä nykyvälineillä ja lukiomatematiikalla tekemään melkein kaikki se, mitä siihenastiset tutkijat olivat tehneet. Vaikkapa rakentamaan kaukoputken ja etsimään sen avulla Jupiterin suurimmat kuut. Tai laskemaan maapallon ympärysmitan lähes oikein kahden tarpeeksi kaukana toisistaan olevan syvän kaivon, auringonvalon, kesäpäivänseisauksen, trigonometrian ja järkeilyni avulla, kuten Eratosthenes teki Kreikassa jo vuonna 240 eKr. Toinen kreikkalainen, Aristarkhos, esitti samoihin aikoihin että planeetat kiertävät aurinkoa ja että tähdet ovat äärettömän kaukana Maasta. Jo antiikin Kreikassa siis jo tiedettiin eli pääteltiin se, että maapallo on pallonmuotoinen ja että aurinko on aurinkokunnan keskus. Tämä tieto kuitenkin unohdettiin tai kiellettiin sadoiksi vuosiksi.

Asimov oli älykäs, valtavan tietorikas sekä taitava kirjoittaja ja tieteen popularisoija (olen lukenut vuosia sitten myös hänen erään avaruutta käsittelevän kirjansa, joka oli myös hyvä). Hänkään ei kuitenkaan ollut immuuni aikansa ennakkoluuloille ja virhekäsityksille. Esimerkiksi Marie Curiesta kirjoittaessaan hän antoi tälle täysin sen kunnian, joka tälle kuuluu, mutta muuten kirjassa on todella paljon puutteita naistutkijoiden osalta ja Asimov tuntuu jättävän naiset huomiotta aina kun voi; naisen on pitänyt olla lähestulkoon nobelisti päästäkseen mukaan kirjaan omalla nimellään. Kirjan 1195 "suuren tutkijan" joukossa on omina hakusanoinaan kokonaista yhdeksän naista: antiikin Kreikan Hypatia (jonka panosta tieteelle Asimov ei paljon arvostanut) ja sitten vuosituhansia myöhemmin Marie Curie, tähtitieteilijä Henrietta Swan Leavitt, fyysikko Lise Meitner, kemisti Ida Tacke-Noddack, biokemisti Gerty Radnitz Cori, fyysikko ja kemisti Irène Joliot-Curie, fyysikko Maria Goeppert-Mayer ja biokemisti Dorothy Crowfoot Hodgkin.

Kirjassa vilahtelee aina välillä tiedemiesten vaimoja, siskoja, äitejä ja tyttäriä, mutta nimettöminä - tähtitieteilijä Caroline Herschel ja matemaatikko Ada Lovelace mainitaan miesten yhteydessä harvinaisesti omilla nimillään. Esimerkiksi Voltairesta sanotaan (s. 156), että hän käännätti yhdellä rakastajattarellaan ranskaksi Newtonin teoksen Principia Mathematica, minkä jälkeen hän kirjoitti siitä itse kommentaarin. Tämän rakastajattaren nimeä ei mainita (Émilie du Châtelet, ks. kommentti), vaikka vain harvat olisivat varmaan pystyneet tuollaiseen käännöstyöhön. Naisten nimien poisjättäminen saattoi tietysti johtua siitäkin, että Asimovin piti tilasyistä tiivistää kirjoituksiaan paljon ja hänen oli myös helpompi kirjoittaa vain vaikkapa 'vaimosta' kuin tarkistaa tämän nimi jostain lähdeteoksesta (itsekin teen näin bloggatessani, nimien etsiminen vie aikaa).

Asimovilla oli tietysti myös oikeus omassa kirjassaan valita, mitä tieteen edistysaskeleita pitää tärkeinä ja mitä ei. Naisten lähes täydellinen poisjättäminen pistää kuitenkin silmään. Tässä joitakin naisia, joita kirjassa ei ole siitä huolimatta, että he tekivät merkittäviä löytöjä ja havaintoja:

- Eunice Newton Foote havaitsi jo 1800-luvulla vesihöyryn ja hiilidioksidin lämmittävän vaikutuksen ja esitti oletuksen näiden yhteydestä ilmakehän lämpötilaan. Asimov ei kyllä mainitse myöskään japanilaista (mies)tutkijaa Syukuro Manabea, joka mallinsi tietokoneella hiilidioksidin yhteyden kohoaviin lämpötiloihin vuonna 1967 - hän ei tuolloin varmaan vielä pitänyt asiaa tärkeänä.
- Perinnöllisyystieteilijä Nettie Stevens löysi sukupuolikromosomit ja selvitti näiden merkityksen 1900-luvun alussa.
- Ihan käsittämätöntä on, että Asimov on jättänyt kokonaan pois Rosalind Franklinin, kun hän käsittelee DNA-molekyylin rakenteen selvittäjiä Francis Crickiä ja James D. Watsonia, vaikka hän mainitsee näiden yhteydessä muiden miesten nimiä. Nykyään ajatellaan Crickin ja Watsonin löydön pohjautuvan Rosalind Franklinin röntgendiffraktiokuviin, minkä Crick myös myönsi myöhemmin. Ehkä kuitenkin vasta tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen? Ehkä Asimov ei tuolloin tiennyt Franklinin panoksesta DNA:n rakenteen selvityksessä?
- Biologi Mary F. Lyon havaitsi 1960-luvulla naisten X-kromosomin inaktivaation eli lyonisaation.
- Nuori tähtitieteilijä Jocelyn Bell Burnell löysi 1960-luvulla pulsarit.

Muitakin naistutkijoita, jotka ovat tehneet merkittäviä löytöjä, olisi vaikka kuinka: tässä Wikipedian englanninkielinen aikajana naistutkijoista. Onneksi on feminismi.

Tässä vielä joitakin syitä siihen, miksi naistutkijoita on ollut tieteessä vähemmän kuin miehiä. Esimerkki on lääketieteen alalta, mutta on varmasti yleistettävissä laajemmallekin:

Do you know

- That in 1869 Miss Jex-Blake and four other women entered for a medical degree at the University of Edinburgh?
- That the president of the College of Physicians refused to give the women the prizes they had won?
- That the undergraduates insulted any professor who allowed women to compete for prizes?
- That the women were stoned in the streets, and finally excluded from the medical school?
- That in 1877 the British Medical Association declared women ineligible for membership?
- That in 1881 the International Medical Congress excluded women from all but its “social and ceremonial meetings”?
- That the Obstetrical Society refused to allow a woman’s name to appear on the title page of a pamphlet which she had written with her husband?

Lähde: Alice Duer Miller: Are Women People? (1915; Wikipedian mukaan Sophia Jex-Blaken kanssa lääketieteen opintonsa aloittaneita naisia oli tosin kuusi eikä neljä.)

Helmet-haaste 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja. Asimovin perhe muutti Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin vuonna 1923, kun Asimov oli kolmivuotias. En tiedä, voiko kolmivuotiasta sanoa maahanmuuttajaksi, mutta menköön.

Edit 29.11.24.

Isaac Asimov: Asimov's Biographical Encyclopedia of Science and Technology. The lives and achievements of 1195 great scientists from ancient times to the present chronologically arranged (1978, New Revised edition/1972/1964). Kustantaja: David & Charles, Newton Abbot London. Kannen tekijää ei mainittu. 774 sivua + alun aakkosellinen tutkijaluettelo (16 s.) ja lopun asiahakemisto (31 s.).

Julkaisuvuodesta: Kirjan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1964. Tekijänoikeustiedoissa mainitaan myös vuosi 1972, ja minulla oleva painos on vuodelta 1978. Kirjassa tieteentekijöiden myöhäisin mainittu kuolinvuosi on kuitenkin 1971, joten kirjaa ei varmaan ole muutettu vuoden 1972 jälkeen, vaikka tätä vuoden 1978 painosta sanotaankin uudistetuksi.

6 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään tällaisen kirjan olemassaoloa. Olisi hyvä käsikirja kenelle tahansa tieteen historiasta kiinnostuneelle. Naisten tutkimustulosten sivuuttamisessa Asimov ei todellakaan ollut yksin. Sitähän on tehty kauan esimerkiksi Nobel-palkintojen myöntämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin löysin tämän kirjan ihan sattumalta. Sitä voi tosiaan suositella tieteen historiasta kiinnostuneille: teksti vie helposti mukanaan, ja Asimov osoittaa myös yhteydet eri tutkijoiden välillä.

      Juu, naisten sivuuttaminen ei ole uusi asia. Asimovin kohdalla se oli kuitenkin pettymys, koska muuten hän vaikutti reilulta ja ennakkoluulottomalta. Ehkä hänen saatavillaan olevissa lähteissäkin puhuttiin naistutkijoista hyvin vähän. Onneksi tilanne naisten suhteen on nyt parantunut paljon!

      Poista
  2. Se Voltairen matemaatikkorakastajatar oli Émilie du Châtelet. En olisi muuten tiennyt, mutta luin äskettäin Frédéric Lenormandin dekkarin, jossa hän on yksi päähenkilöistä. Ilmeisen kiehtova persoona. Häntä pidetään muun muassa yhtenä johdannaiskaupan kehittäjistä. Kaikkea sitä dekkareista oppiikin.

    Muistan kun aikoinaan Asimovilta ilmestyi melko lyhyin väliajoin teoksia, joiden ansiosta uusi sataluku tuli taas täyteen. Ainakin pari kertaa ne olivat koosteita hänen aiemmista teoksistaan ja ilmeisesti koottu, jotta merkkipaalu saavutettaisiin nopeammin. Asimov ilmeisesti kilpaili tuotteliaisuudessa – lähinnä itsensä kanssa. Muut kun eivät päässeet lähellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin aikaisemmin tuota Lenormand-bloggaustasi lukiessani, olisiko kyseessä ollut juuri Émilie du Châtelet, mutten uskaltanut ruveta tässä arvailemaan. Kiitos tiedosta!

      Ehkä Asimov piti ihan tietoisena tavoitteenaan ainakin viittäsataa kirjaa. Aika huvittavaa, itse taputtelen itseäni selkään kun saan satoja täyteen bloggausmäärissä. Ainakaan kahden Asimovilta lukemani kirjan perusteella tuo hurja julkaisumäärä ei kuitenkaan merkinnyt heikkoa laatua.

      Poista
  3. Luulen että lähteet tosiaan vaikuttavat siinä kuinka paljon naistutkijoita nousee esiin, joissain tapauksissahan naistutkijan merkittävä rooli on tullut esiin vasta hyvän aikaa varsinaisen aiheen jälkeen (vähänkään vanhemmissa tieteen historian kirjoissa ilahdun jo siitä kun Meitner mainitaan).

    Tietysti on myös hyvin vaikea etukäteen tietää mitkä tutkimuspolut ovat hedelmättömämpiä kuin toiset: alkemia taisi silloisten tietojen varassa kuulostaa ihan uskottavalta ja tutkimisen arvoiselta. Aiheen valtakaudella alkemistit kyllä myös löysivät joitain alkuaineita ja kehittivät laboratoriomenetelmiä jotka ovat jääneet myöhempään käyttöön, vaikka ne olivatkin päätarkoituksen sivutuotteita (ja vastaavasti nykyisellä ydinfysiikalla pystytään valmistamaan kultaa muista materiaaleista, joskaan ei taloudellisesti kannattavia määriä. Kuolemattomuus on yhä haussa).
    Flogiston- ja eetteriteoriat olivat ihan uskottavia siihen saakka kunnes eivät enää olleet, ja vastaavasti laattatektoniikka kuulosti huuhaalta kunnes tuli todistetuksi oikeaksi, joten ehkä sitä spiritismiäkin piti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vasta feminismi ja feministinen tutkimus on tuonut esiin noita naistutkijoita ja yleensä sen, että heitäkin on ollut paljon, ja ne eivät olleet vielä päässeet lähellekään vauhtiin tämän kirjan kirjoitusaikaan.

      Hyvä pointti. Kirjassa tuli esiin, että monet alkemiaa harrastaneet tosiaan tekivät myös ihan mainittavia tieteellisiä löytöjä. Ja jälkiviisaus on aina helppoa - ihmisillä oli tosiaan syynsä uskoa myös nykyisin oudoilta kuulostaviin asioihin, kun he etsivät selitystä eri ilmiöille. 50-60 vuotta sitten ei myöskään voitu varmasti tietää, mitkä asiat osoittautuvat myöhemmin tärkeiksi (esimerkiksi ilmaston lämpeneminen). Asimov kirjoitti esimerkiksi Fritz Zwickysta ja puhui supernovista, muttei maininnut sitä, että Zwicky oli esittänyt pimeän aineen olemassaolon mahdollisuutta.

      Minusta oli kuitenkin hyvä (taas) huomata, että sama fiksukin ihminen saattaa olla oikeassa jossain asiassa ja väärässä jossain toisessa asiassa, ja (taas) muistaa, että voin itse olla väärässä vaikka uskoisin olevani oikeassa. Siis että mun pitää pyrkiä perustelemaan uskomukseni mahdollisimman hyvin, myös itselleni, ja pitää korjata niitä tarvittaessa.

      Ei mulla vieläkään ole kovin hyvää käsitystä fysiikasta ja kemiasta, mutta oli kirjaa silti kiinnostava lukea :-).

      Poista