sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Marietta Holley: Samantha on the Woman Question, 1913 (klassikkohaaste)

On aina hauskaa löytää uusi kiinnostava kirjailija historian hämäristä. Ajattelin ensin lukea blogini ensimmäiseen, Gregoriuksen isännöimään 12. klassikkohaasteeseen kirjan, josta kaikki ovat todennäköisesti kuulleet mutta vain harva lukenut (ehkä myöhemmin). Sitten klassikokseni valikoitui kuitenkin enemmän blogini yleistä linjaa noudattaen kirjailija, josta kukaan ei ole todennäköisesti kuullutkaan - ainakaan minä en ollut ennen viime syksyä, jolloin hänen kirjansa nimi osui sattumalta silmiini.

Voidaan tietysti keskustella siitä, onko tällainen kirja klassikko, enkä ehdottomasti väitä sitä sellaiseksi. Klassikkoasemalle löytyy kuitenkin perusteita:

- Kirja on vanha.
- Kirja (ainakin Holleyn aikaisemmat kirjat) oli omana aikanaan suosittu ja merkityksellinen, se käsitteli oman aikakautensa tärkeitä kysymyksiä, Holleyn kirjoja käännettiin muille kielille, ja niitä luettiin Yhdysvaltojen lisäksi myös Euroopassa.
- Kirjasta on otettu uusintapainos (tosin outo; omassa kirjassani ei ole julkaisijan nimeä eikä julkaisuvuotta, vaikka se näyttää vain muutaman vuoden ikäiseltä).
- Kirja on hauska ja älykäs.

Marietta Holley (1836-1926) oli amerikkalainen humoristi ja satiirikko, jonka kirjat olivat bestsellereitä 1800-luvun lopulla. Häntä verrattiin usein Mark Twainiin, ja häntä pidetään yhtenä Yhdysvaltojen tärkeimmistä varhaisista naishumoristeista. Holley oli mm. Twainin ja kuuluisan naisasianaisen Susan B. Anthonyn ystävä. (Wikipedian artikkeliin kannattaa suhtautua varauksella, koska se näyttää koostuvan suureksi osaksi suorista lainauksista 1800-luvun tietoteoksista.)

Halusin nostaa Holleyn esiin, koska Holley ansaitsee sen, ja kuinka monta naishumoristia 1800-luvulta tiedätte? Se, että Twain muistetaan nykyään toisin kuin Holley, johtuu varmaan ainakin siitä, että Holley oli 1) nainen, 2) hänen kirjojensa oikeinkirjoitus poikkeaa paljon standardista, minkä takia niiden lukeminen on aluksi aika hankalaa, mutta mikä on olennainen osa niitä, ja 3) hänen kirjojensa aiheet käsittelevät ehkä ajankohtaisempia asioita kuin Twainin kirjat - ainakin niissä kolmessa teoksessa, joita olen lukenut, aiheina ovat naisten oikeudet ja alkoholin myynnin kieltäminen - joten ne eivät välttämättä tunnu yhtä ajattomilta kuin Twainin klassikkoteokset.

Samantha on the Woman Question on ilmeisesti yhdistelmä kahdesta Holleyn aiemmasta kirjasta. Sen sankari ja minäkertoja on Samantha, joka näyttää olevan lähes kaikkien Holleyn kirjojen päähenkilö, ja joka on oleellinen osa Holleyn kirjojen viehätystä. Keski-ikäinen, hyväsydäminen, tervejärkinen, toimelias ja topakka Samantha on maatalon emäntä, jolla on kaksi aikuista lasta, Tirzah Ann ja Thomas Jefferson, ja joka on naimisissa Josiah Allenin kanssa. Holleyn kirjojen kirjoittajaksi merkittiin 1800-luvulla "Josiah Allen's Wife", mikä oli Wikipedian mukaan protesti ajan liian koristeellisia kirjailijanimiä vastaan. Tästä voisi päätellä, että Samantha näkee itsensä vain miehensä jatkeena, mutta mikään ei voi olla kauempana totuudesta. Heidän avioliittonsa on onnellinen ja tasa-arvoinen ja Samantha rakastaa miestään kovasti, mutta hän näkee tämän henkiset rajoitukset selvästi, tämän mielipiteet eivät tee häneen mitenkään kovin suurta vaikutusta, ja hän pitää tiukasti kiinni itsemääräämisoikeudestaan.

Now Tirzah Ann, you are inclined to be sentimental. You took it from your pa. Josiah Allen, if he was encouraged, would act spoony. I remember when we were first engaged he called me a little angel. I just looked at him and says I, I weigh 204 pounds by the stillyards; and he didn’t call me so agin. I guess he tho’t 204 pounds would make a pretty hefty angel. No, Tirzah Ann, sentiment hain’t my style; reason and common sense are my themes. (Betsey Bobbett, a drama; 204 paunaa on noin 93 kiloa.)
...
But truly the word, "Woman's Suffrage," rousts [Josiah] up as quick as a mouse duz a drowsy cat, so, sez he, "I can't let you go, Samantha, into any such dangerous and onwomanly affair."
          "Let?" sez I in a dry voice; "that's a queer word from one old pardner to another."
(s. 23)

Samantha on kerrassaan mainio tyyppi. Hänen jalkansa ovat lujasti maassa, ja kirjojen huumori syntyy usein siitä, miten hän reagoi muiden korulauseisiin, sentimentaalisuuteen ja pinnalliseen retoriikkaan, ja siitä, miten suuret yhteiskunnalliset asiat yhdistetään ruohonjuuritason asioihin. Tähän liittyy myös kirjojen kieli: monet sanat on kirjoitettu niin kuin ne lausutaan, ei englannin usein älyttömien oikeinkirjoitussääntöjen mukaan. Tämä lisää kirjojen maanläheisyyttä, ja voisi ajatella, että se tekee kirjojen kertojasta myös jotenkin naurettavan ja sivistymättömän tuntuisen, mutta ei: Samantha edustaa kirjoissa (maaseudun ihmisten?) terveen järjen ääntä ja inhimillisyyttä. Hänen persoonaansa on vaikea kuvata, koska hän on yhtä aikaa huvittava, vaikuttava, omintakeinen ja sympaattinen. Hänen mielipiteensä ovat älykkäitä ja perusteltuja.

Tämän kirjan juoni tai paremminkin kehyskertomus on se, että Samantha lähtee Josiahin kanssa matkalle Washingtoniin osallistuakseen Allenien sukukokoukseen, tavatakseen serkkunsa Dianthan, ollakseen mukana suffragettien isossa ulkoilmatapahtumassa, ja nähdäkseen Capitolin. Hänen kylänsä ihmiset antavat hänelle kaikenlaisia asioita toimitettavaksi pääkaupungissa, ja tärkeimpänä näistä ovat Serepta Pesterin asiat: She wanted the Whiskey Ring destroyed and her rights, and she wanted 'em both inside of two weeks. Sereptalla on hyvä syy haluta lakien muutosta, koska hän on itse menettänyt miehensä viinalle ja pienet lapsensa miehelleen tämän erottua Sereptasta, ja hänen naissukulaisensa ovat kärsineet lain ja miesten kourissa kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta aina täysin lain mukaisesti.

"I would love to obleege Serepta," sez [the Senator], "because she belongs to such a lovely sect. Wimmen are the loveliest, most angelic creatures that ever walked the earth; they are perfect, flawless, like snow and roses."
          Sez I firmly, "They hain't no such thing; they are disagreeable creeters a good deal of the time. They hain't no better than men, but they ort to have their rights all the same."
(s. 34)

Samantha matkustaa Washingtoniin ja tapaa presidentin (tuolloin kai William Taft) ja lähes kymmenen senaattoria ja esittää kaikille Sereptan asian. Monet suhtautuvat hänen asiaansa myötätuntoisesti, toiset eivät, mutta kaikki väittävät, etteivät voi tehdä asialle mitään. Samantha näkee myös suffragettien kulkueen ja kuuntelee heidän puheitaan, ja osallistuu salaa kirjan lopussa kotikylässään miesten kerhon suffragetteja vastustavaan kokoukseen. Näiden tapahtumien puitteissa marssitetaan esiin kaikki vanhat tylsät argumentit naisten äänioikeutta (jonka toivottiin olevan USA:ssa todellisuutta vihdoin vuonna 1916) ja yleensä yhteiskunnallista osallistumista vastaan, jotka Samantha tekee omilla huomioillaan ja perusteluillaan naurettaviksi ja pätemättömiksi. Kirjassa puhutaan myös englantilaisten suffragettien militantista äänioikeustaistelusta, jonka syyt Samantha ymmärtää, mutta pitää amerikkalaisten naisten rauhallisempaa tapaa parempana.

"Serepta sez you call wimmen angels, and you don't give 'em the rights of the lowest beasts that crawl on the earth. And Serepta told me to tell you that she didn't ask the rights of a angel; she would perfectly contented and proud, if you would give her the rights of a dog - the assured political rights of a yeller dog. ...
          A dog, Serepta sez, don't have to be hung if it breaks the laws it is not allowed any hand in making; a dog don't have to pay taxes on its bone to a Govermunt that withholds every right of citizenship from it; a dog hain't called undogly if it is industrious and hunts quietly round for its bone to the best of its ability, and tries to git its share of the crumbs that falls from that table bills are laid on.
          A dog hain't preached to about its duty to keep home sweet and sacred, and then see that home turned into a place of danger and torment under laws that these very preachers have made legal and respectable. A dog don't have to see its property taxed to advance laws it believes ruinous, and that breaks its own heart and the heart of other dear dogs. A dog don't have to listen to soul-sickening speeches from them that deny it freedom and justice, about its bein' a damask rose and a seraph, when it knows it hain't; it knows, if it knows anything, that it is jest a plain dog."
(s. 37)

Teoksessa ei koroteta naisia jalustalle, mutta siinä puolustetaan vankkumatta heidän oikeuksiaan. Samanthan mielipiteet edustavat hieman vesittynyttä muotoa 1800-luvun puolivälin luullakseni radikaalimmasta feminismistä, ja hän pitää naisten roolia vaimona ja äitinä hyvin tärkeänä, mutta on joka tapauksessa vakaasti sitä mieltä,että naisten mielipiteitä pitää arvostaa yhtä paljon kuin miestenkin, heillä pitää olla samat oikeudet kuin näilläkin, ja että yhteiskunta olisi paljon parempi ja onnellisempi, jos naiset voisivat äänestää.

Nautin kirjasta senkin takia, että olen viime aikoina lukenut jonkin verran 1800-luvun kirjallisuutta, ja tämä sopi hienosti täydentämään lukemiani kirjoja. Tämä on tietysti tendenssikirjallisuutta, ehkä enemmän kuin muut Holleyn kirjat, mutta hyvin kirjoitettua ja hauskaa sellaista, ja mielestäni nykyäänkin mukavaa luettavaa.

Gutenbergistä löytyy paljon Marietta Holleyn kirjoja. Amazonissa on lukijan kirjoitus Holleyn Samantha-kirjoista (sivun alaosassa).

Lisäys 2.2.2021.

Marietta Holley: Samantha on the Woman Question, 1913. Uusintapainos varmaan 2010-luvulta. 79 sivua.

4 kommenttia:

  1. Oma hupinsa tässä haasteessa on ajoittain pohtia miten määritellä klassikkous, itse en ehkä noista ehdotetuista perusteista vetäisi klassikkouspäätelmää muista kuin uusintapainoksen olemassaolosta...mutta toisaalta tietysti kannatan myös vanhojen kirjojen lukemista ja esiinnostamista, ainahan voi tulla uudelleenlöydetyksi klassikoksi :)

    Ja myönnetään, varsinaisia naishumoristeja 1800-luvulta ei tule mieleen, sillai Twainin hengessä (toki oli naiskirjailijoita joiden teoksissa oli myös huumoria, taas kerran Austen ensimmäisenä).
    Tuo tekstityyli taitaa tosiaan vaatia totuttelua, joskin otteet kyllä muuten kuulostavat kiinnostavilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käytin tässä bloggarin vapautta määritellä klassikoksi minkä ikinä haluaa :-). Holleyn kirjoista näyttää kuitenkin olevan enemmänkin uusintapainoksia (tosin samalla tavalla epämääräisen näköisiä kuin omakin kirjani), joten ehkä hänestä on alettu kiinnostua uudestaan. Ja mielestäni Holleyta kannattaa kyllä nostaa esiin, kiinnostava tuttavuus juuri Twainin hengessä - kuten sanoit, huumoria on tosiaan tietysti ollut muidenkin naisten kirjoissa, mutta Holleylla satiirinen ote on pääroolissa.

      Poista
  2. Eipä löydy Marietta Holleyta meidänkään kirjastosta. Sitä suuremmalla syyllä - ja hyvin perustellen - tuot hänet esille klassikkohaasteessa. Oliko tämä sinulla perintökirja vai mistä hänet löysit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisissä kirjastoissa Holleyta näyttäisi olevan vain e-kirjoina Maarianhaminan kirjastossa Ahvenanmaalla, mutta oman kappaleeni löysin Adlibriksestä. Paljon Holleyn kirjoja (kaikki?) on Project Gutenbergissä (osoite bloggauksen lopussa). Kiva kun pidät hänen lukemistaan klassikkohaasteeseen järkevänä!

      Poista