sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Aulis Ojajärvi (toim.): Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 2, 1969

Pidän enemmän pinnalta katsoen kevyestä kuin syvällisestä kaunokirjallisuudesta ja yleensä lähinnä välttelen nobelisteja ja vastaavia, koska olen huomannut, etten juuri nauti heidän kirjoistaan (vaikka toki arvostan ihmisiä, jotka lukevat tällaisia kirjoja, ja olen itsekin pitänyt joskus paljon jostakin vakavammasta kirjasta). Pyrin kuitenkin aina välillä sivistämään itseäni, koska on aina mukavaa päästä eroon ennakkoluuloistaan, mikäli mahdollista, ja novellien lukeminen on hyvä keino tutustua tuntemattomiin tai hankalampiin kirjailijoihin.

Tässä kokoelmassa tarkoituksena on ollut tuoda koulussa käsiteltäväksi joukko modernisteja, joiden ansiot monessa tapauksessa ovat suuremmat jonkin muun kirjallisuuden lajin kuin juuri novellin alalla. Valintaperusteena on ollut, että novelli on aiheensa ja sisältönsä puolesta koulukäsittelyyn sopiva ja lisäksi mahdollisesti ajankohtainen. Minusta sen enempää aiheet kuin sisältökään eivät olleet nimenomaan nuorille suunnattuja, vaan yleisesti kiinnostavia (tai ei-kiinnostavia). Tyylilajeja oli realismista symbolismiin ja satiiriin. Tunsin nimeltä monet kirjailijoista, mutta varsinkin pohjoismaalaiset kirjailijat olivat minulle outoja.

Kirjan alkupuolella ajattelin, että tarinat ovat tylsiä ja että kirja olisi kannattanut jättää lukematta, mutta loppujen lopuksi pidin kirjasta, monien sellaistenkin kirjailijoiden novelleista, joista en odottanut pitäväni. Tässä taas lyhyet luonnehdinnat ja tähti merkkinä omasta pitämisestäni. 23 novellista yhden kirjoittaja on nainen, Nadine Gordimer. Novellit ovat kirjailijan syntymävuoden mukaisessa järjestyksessä.

Junichiro Tanizaki: Varas. Köyhä minäkertoja kertoo opiskelustaan koulussa, jossa liikkuu varas, ja jossa jotkut koulutoverit epäilevät häntä varkauksista. Kertoja pohtii varastamisen olemusta ja varkaan moraalia. Tämän novellin asenteet olivat niin japanilaisia, etten oikein ymmärtänyt sitä. (11 s., Japani, 1886-1965)

Jean-Paul Sartre: Muuri. Kolme erilaista miestä saa Espanjan sisällissodassa kuolemantuomion, ja novelli kuvaa heidän viimeistä yötään vankilassa ja suhtautumista tietoon teloituksestaan aamunkoitteessa; kaikki ovat yksin omassa kauhussaan. Minäkertoja saa aamulla mahdollisuuden kertoa toverinsa olinpaikan ja säilyä näin hengissä, mutta tekee tästä vitsin. Tämä oli selvästikin eksistentialistinen novelli, mutten ole koskaan ollut mitenkään innostunut Sartresta. (21 s., Ranska, 1905-1980)

Mihail Šolohov: Vierasta verta. Donin varrella asuva Gavrila-vanhus on menettänyt punaisia vastaan taistelleen kasakkapoikansa sodassa, ja pojan menetys kalvaa sekä Gavrilaa että hänen vaimoaan, jolle Gavrila on inhottavan tyly. Sitten vanha pariskunta ottaa hoitoonsa haavoittuneen kommunistijoukkueen päällikön, josta tulee pitkän toipumisen aikana heille kuin oma poika. (20 s., Venäjä, 1905-1984)

Samuel Beckett: Karkotettu. Tajunnanvirtamainen novelli siitä, kun minäkertoja heitetään alas portaita ja mitä sitten tapahtuu. Lukijalle tapahtumien kulku ja niiden tarkoitus jää kuitenkin aika epäselväksi. (13 s., Irlanti, 1906-1989)

* William Saroyan: Intiaani nimeltä Veturi 38. Nuori armenialaispoika Aram toimii Veturi 38 -nimisen intiaanin autokuskina tämän ostettua pikkukaupungin autoliikkeen kalleimman auton. Ihan sympaattinen tarina ystävällisyydestä. (9 s., USA, 1908-1981)

* Sivar Arnér: Soturin saappaat. Ehkä 1600-luvun Ruotsiin sijoittuva kertomus, jossa seurataan vanhan ja huonokuntoisen suutari Joelin työtä kreivin saappaiden parissa. Joelia ympäröivän maailman armottomuus tulee novellissa selvästi esiin. Kun hänelle tuodaan käsky tehdä uudet saappaat kreivin vieraalle, sotaisalle paronille, hän alkaa miettiä, mihin saappaita käytetään, ja mahdollistaako hän ihmisten tappamisen tekemällä soturille hyvät saappaat. Hän ottaa "älä tapa" -käskyn vakavasti eikä voi hiljentää omantuntonsa ääntä, vaikka tietää kieltäytymisen tarkoittavan todella pahoja seurauksia. Hyvä novelli yksilön mahdollisuuksista tai niiden puutteesta noudattaa omaa vakaumustaan. (16 s., Ruotsi, 1909-1997)

* Angus Wilson: Reaalipolitiikkaa. Novelli taidegalleriaan omistajan kuoleman jälkeen palkatusta nuoresta liikealan johtajasta. Novellissa seurataan yhtä kokousta ja sitä, miten johtaja manipuloi vanhoja työntekijöitä taitavasti ja kaivaa maata näiden alta saadakseen nämä syrjäytettyä ja tahtonsa läpi. (9 s., Iso-Britannia, 1913-1991)

* Bernard Malamud: Taikatynnyri. Rabbiksi opiskeleva Leo Finkle palkkaa tuskaisan harkinnan jälkeen Pinye Salzmanin, avioliitonvälittäjän, etsimään itselleen sopivan vaimon. Mikään Salzmanin "taikatynnyristään" kaivama vaimoehdokas ei kuitenkaan miellytä Finkleä, kunnes hän näkee erään naisen kuvan, jota Salzman ei haluaisi hänen näkevän. Salzman puhuu joskus hauskasti kuin Tähtien sodan Yoda: Niin kauniita asiakkaita minulla on että heihin rakastutte sillä hetkellä kun heidät näette. (19 s., USA, 1914-1986)

Lars Ahlin: Surkeuteen kätketty lahja. Saamaton Hans kertoilee vaimolleen Gretalle kaikenlaisia tarinoita loukkaantumisista, ja luulee Gretan uskovan kaiken. Greta uskoo tarinat aluksi ja joutuu aina pettymään, muttei näytä tätä Hansille, jota rakastaa. (9 s., Ruotsi, 1915-1997)

* Arthur Miller: Kuuluisuus. Kahden tuoreen menestysnäytelmän kirjoittaja Meyer Berkowitz huomaa, millaista on olla kuuluisa. (8 s., USA, 1915-2005)

Heinrich Böll: Niin tuli ehtoo ja tuli aamu. Brenig viivyttelee kaupungilla jouluna, koska ei kestä nuoren vaimonsa Annan pitkään kestänyttä mykkäkoulua. (8 s., Saksa, 1917-1985)

* J. D. Salinger: Vähän ennen eskimosotaa. Nuori Ginnie Mannox tapaa rikkaan ystävänsä Selenan kotona tämän veljen ja veljen ystävän. Omintakeisia henkilöitä ja virkistävän erikoista dialogia. (13 s., USA, 1919-2010)

* Friedrich Dürrenmatt: Tunneli. Lihava 24-vuotias mies matkustaa junassa tuttua reittiään. Matkan varrella oleva tavallisesti lyhyt tunneli kuitenkin jatkuu ja jatkuu, eikä kukaan muu pidä sitä outona kuin tämä mies ja junahenkilökunta, joka yrittää vain peitellä asiaa, koska ei ymmärrä sitä. Hyvä symbolinen novelli siitä, miten asiat riistäytyvät käsistä ja miten ihmiset jatkavat elämäänsä muutoksista ja vaaran merkeistä huolimatta. Koko kymmensivuinen novelli on yhtä kappaletta. (10 s., Sveitsi, 1921-1990)

* Italo Calvino: Mies ja vaimo. Työmies Arturo Massolari tulee aamulla kotiin yövuorosta, jolloin hänen vaimonsa Elide herää ja lähtee vuorostaan töihin. Lyhyen yhdessäolon jälkeen illalla on taas Arturon vuoro lähteä töihin. (4 s., Italia, 1923-1985)

Nadine Gordimer: Mikä uusi aikakausi, jos saan luvan kysyä? Värillisen Jake Alexanderin kirjapainoon, jossa hän on viiden ystävänsä kanssa, tulee vierailulle Jaken valkoinen englantilainen ystävä edistyksellisen tyttöystävänsä kanssa. Itsevarma, sosiaalisesti tiedostava nuori valkoinen nainen uskoo tietävänsä kaiken. (16 s., Etelä-Afrikka, 1923-2014)

* James Baldwin: Edellinen vaihe. Nuori musta työtön näyttelijä on väsynyt elämään valkoisessa maailmassa ja tuntee saaneensa tarpeekseen. Hänellä on irlantilainen tyttöystävä Ida ja juutalainen ystävä Jules, jotka tekevät elämästä vähän siedettävämpää, mutta hän ei tunne kuuluvansa mihinkään, ei valkoisten eikä mustien pariin. (17 s., USA, 1924-1987)

* Günter Grass: Vasenkätiset. Minäkertoja kertoo kuulumisestaan vasenkätisten seuraan ja muista samasta vaivasta kärsivistä kohtalotovereistaan, jotka pyrkivät pääsemään eroon ongelmastaan - kaikkihan ovat sanoneet hänelle jo lapsesta asti, että vasenkätisyys on väärin. (7 s., Saksa, 1927-2015)

Juri Kazakov: Hällä väliä. Poijunvartija Jegor on alkoholisoitunut, tavallisen näköinen ja kehuskelee turhia, mutta hänellä on lahja, jollainen on vain harvalla. (13 s., Neuvostoliitto, 1927-1982)

* Martin Walser: Minä etsin naista. Hauska novelli miehestä, joka rakastuu edellään kulkevan naisen niskaan, seuraa niskaa siksi erään yhdistyksen kokoukseen mutta kadottaa tämän ja liittyy yhdistykseen löytääkseen naisen, jolle niska kuuluu. Mies käy yhdistyksen kokouksissa vuosikausia etsien naista; novellissa ei kertaakaan sanota, mistä yhdistyksen kokouksissa puhutaan, eikä se välttämättä selviä miehellekään. (6 s., Saksa, s. 1927)

Villy Sørensen: Romeo ja Signe. Sokea, mutta itkiessään näkevä Signe rakastuu lasimestarin Romeoon, menettää hänet, saa opaskoiran, menettää sen ja menee naimisiin toisen miehen kanssa. Sadun muotoon kirjoitettu ja vähän satua muistuttava novelli. (9 s., Tanska, 1929-2001)

Jevgeni Jevtušenko: Kananjumala. Novellin kananjumala on pieni meren kivi, jossa on reikä, ja jonka uskottiin tuottavan munaonnea ja siksi onnea muutenkin. Novellin minäkertoja kertoo sinnikkäästä mutta turhasta kananjumalan etsiskelystään Krimillä ja samalla onnettomassa avioliitossa olevasta moskovalaisesta naisesta, jota hän rakastaa. Hän on ystävystynyt Krimillä nuoren, pikkuvanhan tytön kanssa, jonka ansiosta asiat saattavat kääntyä paremmiksi. (16 s., Neuvostoliitto, 1932-2017)

Bo Widerberg: Tarina, jolla on onnellinen loppu. Tarina kerrotaan osittain avoliitossa elävän pariskunnan naisen, osittain miehen näkökulmasta. Mies on hyvin monella tavalla taiteellisesti lahjakas, mutta liian monella tavalla; hänellä on suuret luulot omista kyvyistään, mutta hän ei saa mitään aikaan. Raskaana oleva nainen toivoo hänen hakevan työtä; nainen on suhteen aikuinen. Tällä tarinalla on oikeasti onnellinen loppu. (13 s., Ruotsi, 1930-1997)

* Arvo Valton: Vihreäreppuinen mies. Rautatieaseman odotushalliin ilmestyy eräänä päivänä vihreäreppuinen mies, joka kaivaa repustaan kirjan ja alkaa lukea kovalla äänellä kirjaa. Aseman siivoojat ja virkamiehet eivät tiedä mitä tehdä, kun kirja ei ole edes ideologisesti sopimaton. Mies jatkaa lukemistaan päivästä toiseen, mikä käynnistää kuumeisen toiminnan laajemmissa piireissä virkamiesten ja tutkijoiden keskuudessa, jotka alkavat selvittää toimikunnissa oikeita metodisia perusteita lukemiselle ja toiminnan tieteellistä organisointia. Kun he ovat saaneet selvitettyä asian kaikki monitahoiset ulottuvuudet ja päättäneet lähettää paikalle koulutetun, kilpailevan lukijan, mies onkin ehtinyt jo lopettaa lukemisen. Hauska, satiirinen novelli. (12 s., Viro, s. 1935)

Lisäys 19.3.21.

Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 2, 1969. Valikoinut Aulis Ojajärvi. WSOY. Eri kääntäjiä. 293 sivua.

4 kommenttia:

  1. Olipa siinä monenlaisia tarinoita. Minäkään en ole mikään nobelistien lukija, mutta minullakin on joskus ollut tämä kirja. Lukematta se on kuitenkin jäänyt. En tiedä vaikka kirja olisi vieläkin jossain, mutta saa nähdä tuleeko koskaan luettua.

    Olen huono lukemaan novelleja, mutta joskus pitäisi lukea Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja, joka on myös lämmittänyt hyllyäni jo pitkään. Se kiinnostaa ihan siksi, että latvialaista kirjallisuutta en ole juuri lukenut (vain yhden romaanin luin kerran).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidän novelleista, ne ovat eräänlaisia pienoismaailmoja ja voi pienellä vaivalla tutustua moneen kirjailijaan ja ehkä löytää uuden kivan kirjailijan.

      Minäkin olen tuota Koti-ikävää ajatellut. Olen joskus kauan sitten lukenut latvialaisen tai liettualaisen dekkarin, mutta muuten en mitään Latviasta tai Liettuasta, enkä kyllä juuri Virostakaan.

      Poista
  2. Tähdellä tykkäämisen ilmoittaminen on aika kiva lisä näihin lyhytarvioihisi. Lukemasi kirjan novelleista olen lukenut vain Arvo Valtonin novellin Vihreäreppuinen mies. Siitä on tehty tv-elokuvakin, IMDb:n mukaan vuonna 1990. Kirjoja aseman odotushallissa ääneen lukevaa miestä esittää Asko Sarkola.

    Latvialaisen dekkarin "Häkki" luin suomennettuna kirjailijalta nimeltä Alberts Bels. Sikäli kuin Latvia kiinnostaa, niin suosittelisin oikeastaan entisen Latvian Suomen suurlähettilään Anna Ziguren kirjaa, jossa hän vain kertoo kotimaastaan. Kirja, jonka lukaisin, Latvian maa ja taivas, on lyhyt, kevyellä otteella kirjoitettu, kuvitettu ja sisältää paljon monenlaisia kuvauksia Latviasta ja sen ihmisistä. Mielenkiintoisimpia kirjoja mitä blogiaikoinani olen lukenut, on kuitenkin historialliselle Liivinmaalle (nykyisen Latvian alueella Riiassa ja ympäröivillä rannikko- ja sisämaaseuduilla asui suomensukuista kieltä puhunut kansa, liiviläiset) sijoittuva Henrikin Liivinmaan kronikka, jonka kerrotaan olevan kirjoitettu joskus 1200-luvulla, eppäillä tietenkin soppii. Kirjassa kerrotaan paavilaisten toimesta Liivinmaaksi (Livonia) nimetyn alueen - käytännössä nykyisen Latvian ja Viron - käännyttämisestä kristinuskoon ristiretkien voimalla. Se avaa mielestäni hyvin kiinnostavalla tavalla niitä yhteyksiä ja korostaa niitä eroavaisuuksia, joita nykyisen Suomen alueen asukkailla ja Baltian alueen kansoilla on noihin aikoihin voinut kuvitella olleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä saako kukaan muu näistä pikkuarvioista mitään irti, mutta ainakin ne toimivat omina muistiinpanoinani. Tähti on kätevä, mutta pitämisen syyt voivat olla aika erilaisia eri novelleissa. Vihreäreppuinen mies oli kirjassa suosikkejani, tarkistin jopa onko Valtonia käännetty enemmän mutta ei näyttänyt olevan jotain satunnaista novellia lukuun ottamatta.

      Siinä dekkarissa, jonka luin, puhuttiin muistaakseni huipputason nuoresta naisurheilijasta neuvostoaikana, joten tuo Belsin kirja se ei ollut.

      Kiitos vinkeistä. Anna Ziguren kirja voisi olla kiva tutustumismatka Latviaan, mutta historialliset kronikat eivät ole oikein minun juttuni (vaikka jos se on blogiaikasi mielenkiintoisimpia, se on varmastikin hyvä).

      Poista