Kielistä ja miksei myös kansatieteestä tai historiasta kiinnostuneelle tämä on mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa: kirjasta selviää, mistä ovat lähtöisin esimerkiksi sellaiset sanonnat kuin lehmänkaupat, kautta rantain, saada jauhot suuhun, haukkua pataluhaksi ja vakka kantensa valitsee. Mukana oli muutama sellainenkin idiomi, jota en tuntenut, kuten haisee kuin ruonan raato, urheilutermi saada kuparinen rikki, tai olla oraitten päällä, jota kuulin käytettävän pari viikkoa kirjan lukemisen jälkeen.
Kirjaa lukiessa huomasi, miten paljon värikkäitä ilmaisuja suomen kielessä on (eikä tässä kirjassa tietenkään ole läheskään kaikkia suomen idiomeja, vaikka paljon onkin) ja miten sujuvasti minäkin käytän monia niistä tai ainakin ymmärrän niiden merkityksen, vaikken välttämättä tiedä mitään siitä, mitä ne ovat alun perin tarkoittaneet. Alkuperän tunteminen ei tietysti ole tarpeenkaan niiden käyttämiseksi (ja joskus, vaikkakin harvoin, se voi tuntua jopa häiritsevältä), mutta se antaa lisää ulottuvuuksia sanontoihin, ja sanontojen alkuperästä oli mukava lukea. Kuisma sanoo, että idiomit ovat kielen kovia kohtia, jotka kuluvat hitaasti, ja monet idiomit liittyvätkin alunperin talonpoikais- tai jopa metsästäjäkulttuuriin ja sen käytäntöihin. Vaikka alkuperäiset tavat olisivat unohtuneet, ne elävät sanonnoissa.
Kirja herätteli mukavasti ajattelemaan, että näitä hauskoja sanontoja voisi käyttää enemmänkin ja tuoda näin elävyyttä puheeseen tai kirjoituksiin. Se sai myös miettimään, miten vaikeaa vieraan kielen erinomainen osaaminen on: suomalaiset idiomit liittyvät niin tiiviisti suomalaiseen kulttuuriin ja Suomen historiaan, että on suomalaisena tavallaan kasvanut niihin kiinni. Vieraan kielen idiomien hallitseminen ja niiden merkitysvivahteiden ymmärtäminen on vaikeaa, koska ne ovat niin läheinen osa mennyttä tai nykyistä arkielämää ja kansankulttuuria, että niissä ei ole kyse vain kielen oppimisesta vaan kokonaisen kulttuurin ja elämäntavan ymmärtämisestä ja oppimisesta (mitä kielen oppiminen tietysti aina jonkin verran on, mutta sanonnoissa vielä enemmän kuin muuten).
Maahenki-kustantamo on julkaissut viime vuosina monia mielenkiintoisen tuntuisia kirjoja, kiitokset sille tästä kirjasta.
Kirjasta on kirjoitettu myös ainakin Kiiltomadossa ja Annelin kirjoissa.
Juha Kuisma: Tupenrapinat. Idiomeja ajan uumenista, 2015. Maahenki. Ulkoasu Marko Mäkinen. 176 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti