Tämä trilogian ensimmäinen osa kertoo ontuista, hyvin pienistä olennoista, jotka elävät paljon vähemmän aikaa kuin ihmiset, mutta niin nopealla tahdilla, että heidän vuotensa vastaa kymmentä ihmisvuotta. Kirjan alussa pieni kymmenkunnan ontun ryhmä, jossa on vain kaksi nuorta jäsentä, metsästäjä Masklin ja nuori nainen Grimma ja muut vanhuksia, heidän joukossaan johtaja Torrit ja Morkkisen mummo, käy häviävää taistelua luonnonvoimia, nälkää ja petoja (hiiriä, rottia ja kettuja) vastaan. Pelastaakseen ryhmänsä Masklin saa ontut kapuamaan kuorma-auton kyytiin, jolloin he päätyvät Kauppaan, jossa he tapaavat tuhansien onttujen hyvinvoivan yhteisön.
Kaupan onttuyhteisö on sukupolvien ajan asunut Kaupassa ja lähes kaikkien sen jäsenten on mahdotonta uskoa, että Ulkopuolellakin voisi olla jotakin. Uskovathan he Kaupan perustaneeseen Velj. Arnoldiin (perust. 1905), jonka Onttujen kirja sanoo määränneen, että Kaupassa on Kaikki Yhden Katon Alla. Kauppa on siellä asuville ontuille maailma ja maailmankaikkeus, ja he ovat mukauttaneet kaiken tietonsa ja uskontonsa sen mukaan, mitä he tietävät Kaupan perustajasta ja mitä he ovat lukeneet Kaupassa olevista kylteistä.
Vaikka Kaupan ontuilla on ruokaa ja suojaa riittämiin, he ovat jakautuneet eri osastoihin (Paperuksiin, Rautalaisiin, von Herckuihin...), jotka taistelevat keskenään aina välillä ja ovat ennen taistelleet paljon pahemminkin. Ovathan ontut monimutkaisia olentoja. Ontuille kuitenkin selviää, että Kauppa aiotaan tuhota lähiaikoina, jolloin tahtomattaan johtajaksi valitun Masklinin on yhdistettävä riitaisat ontut ja kehitettävä ratkaisu siihen, miten kaikki parituhatta onttua pääsevät turvaan. Toivoa herättää se, että ontut pystyvät joustamaan yhteisen uhkan edessä.
Tarinan puitteissa Pratchett kommentoi - muun muassa - uskonnollisuutta ja virallista uskontoa (melkoisen epäkunnioittavasti), maailmankuvien muotoutumista ja niiden todenpitävyyttä, virallista ja epävirallista johtajuutta, vanhoista asenteista kiinni pitämistä, sukupuolia koskevia asenteita ja todellisuutta, tiedon hankkimista ja sen luotettavuutta, taikauskoa, sodankäyntiä, yhteistyötä sekä suhtautumista eri lajeihin (kuten ihmisiin, joita ontut pitävät varsin tyhminä), kirjoja, sanojen voimaa ja sitä, että pystyisimme parempaankin.
Masklin oli aina ollut sitä mieltä, että jos vain ajatteli riittävästi, oli mahdollista saada kaikesta selvää. Vaikkapa tuuli. Se oli aina aiheuttanut hänelle päänvaivaa, kunnes eräänä päivänä hän oli tajunnut, että senhän aiheutti puiden heilunta. (103)
Kirjaa ei ole mielestäni suunnattu pienille lapsille (varsinkin kun alku on aika raju), vaan enemmänkin nuorille, joilla on jo tietoa maailmasta ja jotka osaavat lukea myös rivien välistä. En tiedä, millaisena nuori lukija kokisi tämän tarinan - se on myös puhtaana seikkailuna nopeatempoinen ja kiinnostava - mutta ainakin aikuislukijana luin tämän nimenomaan vertauksena omasta maailmastamme ja tavoistamme, ja sellaisena se oli minusta oivaltava ja sai miettimään, miksi uskomme niihin asioihin, joita pidämme tosina ja mitä perusteita meillä on uskomuksillemme. Kirja oli myös tarinana hyvä ja usein hauska, eli ei yhtään hassumpi lukukokemus.
Ja sillä aikaa kun ne odottivat, Masklin ajatteli, me unohdimme niistä kaiken, me unohdimme kaiken itsestämme ja elimme onkaloissa maan sisällä. (141)
Suomentaja Katja Ruunaniemi on tehnyt oikein hyvää työtä, hän on kääntänyt monet nimet hauskasti ja tavoittanut hyvin myös kirjan eri tyylit. Kannen kuva on itsessään hieno, mutta ontut eivät siinä ole vaatetusta lukuun ottamatta ulkonäöltään sellaisia millaisiksi heidät kirjassa kuvataan, eikä kirjassa ole myöskään kannessa kuvatun kaltaista kohtausta.
Terry Pratchett: Suuri ajomatka. Onttujen ensimmäinen kirja, 2005 (Truckers, 1989). Karisto. Suomentaja: Katja Ruunaniemi. Kannen kuva: David Wyatt. 250 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti