Hanna-Leena Helavuori & Kaisa Korhonen: Kiihottavasti totta, 2008

Löysin tämän kirjan kirjaston poistomyynnistä viime vuonna (luin sen vasta nyt) ja ostin sen itselleni, koska se sopi näytelmähaasteen teemaan. Kaisa Korhonen oli minulle tuttu vain epämääräisesti nimenä, johon liitin jonkinlaisen hurjuuden mielikuvan. Innokkaat teatteriharrastajat tuntevat hänet varmasti paremmin, onhan hän ohjannut näytelmiä jo yli 40 vuotta ja toiminut Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen ja Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön professorina sekä ollut muutenkin aktiivinen kulttuurivaikuttaja. Hanna-Leena Helavuori, joka on haastatellut kirjaan Korhosta ja näyttelijöitä ja kirjoittanut arviot Korhosen 2000-luvun ohjaustöistä, on mm. Teatterimuseon johtaja ja yliopisto-opettaja.

Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen (kansikin vaikutti aika valjulta), mutta ajattelin, että ainakin kokeilen sen lukemista, ja - kuten niin usein - kokeileminen kannatti. Ensimmäisillä noin 90 sivulla Korhonen kertoo mm. ohjausperiaatteistaan, suhteestaan näyttelijöihin ja muihin teatteriesityksen tekemisessä mukana oleviin ihmisiin, joiden ammattitaitoa ja luovuutta hän arvostaa suuresti, tilan ja esineiden merkityksestä esityksessä, valtakysymyksistä, harjoitusprosessista ja paljosta muusta. Minulle oli yllätys, että hänen elämässään ja työssään on ollut paljon mukana tietynlainen lapsuudesta peräisin ollut epävarmuus ja jopa alemmuudentunto, mutta siitä huolimatta (ehkä jopa sen takia?) hän on tehnyt rohkeasti täysin omanlaisiaan projekteja. Hänen elämänsä ja työnsä on kulkenut sykleinä, joiden aikana hän on käsitellyt ohjaustöissään itselleen eri aikoina tärkeitä teemoja, jotka ovat liittyneet myös tiettynä aikana yleisesti tärkeisiin asioihin.

Kysehän on simulaatiosta, leikitään että -prosessista. Jokainen ohjaaja määrittelee itselleen aiheen jota uskoo voivansa käsitellä tämän tekstin kautta. Ohjaajien käytössä on ammattinäyttelijöitä. Leikistä tulee useimmiten täyttä, kiihottavaa totta. Se että samasta materiaalista syntyy niin erilaisia, omalla tavallaan relevantteja esitysaihioita, on kerta toisensa jälkeen yhtä häkellyttävää. Kirjailija antaa kertomuksen, ohjaaja aiheen. Hyvä teksti taipuu minkälaiseksi muodoksi tahansa, jos ohjaaja antaa sen läpäistä itsensä. Jos hän on kokonaispersoonana läsnä, jäljestä tulee ehdottoman alkuperäistä. (61)

Oli yllättävää, että kirja herätti minussa niin paljon vastakaikua, koska olen enemmänkin lukija kuin teatteriesitysten katsoja (vaikka pidänkin teatterissa käymisestä, käyn aika harvoin katsomassa näytelmiä) ja tässä kirjassa oli nimenomaan kyse esitystaiteesta, siitä miten teksti ja esitys muuntuu eri asioiden vaikutuksesta. Ehkä tässä kiinnosti se, että Korhosen teksti oli niin avointa, henkilökohtaista, rehellistä, aiheestaan innostunutta, uutta etsivää ja kiihottavasti totta. Siinä näkyy vuosikymmenien kokemus ja ajattelu, ja minusta se oli oikein mielenkiintoinen kuvaus teatterintekemisen prosessista ja yleisemmin toiminnasta ihmisten kanssa. Löysin siitä usein myös yhtymäkohtia omaan ajatteluuni ja joskus myös työhöni.

Korhosen osuuden jälkeen kirjassa pääsevät ääneen myös monet Korhosen kanssa työskennelleet näyttelijät, dramaturgi Seppo Parkkinen ja pukusuunnittelija Sari Salmela. Kirjassa on noin sadan sivun pituinen kuvaliite yhdeksästä Korhosen 2000-luvulla ohjaamasta näytelmästä, joiden esityskuvista välittyy näytelmien tunnelman intensiivisyys ja näyttelijöiden heittäytyminen, Helavuoren analyysit näistä näytelmistä (noin 50 sivua) ja Helavuoren muotokuva Kaisa Korhosesta ohjaajana. Kirja on oikein hyvin tehty (Helavuori on tehnyt suuren työn!) ja myös muut osuudet olivat ihan kiinnostavia, mutta Korhosen kuvaus työstään jäi minulle tämän kirjan parhaaksi anniksi. Kirjaa voi hyvin suositella kaikille teatterintekemisestä ja tietysti varsinkin ohjauksesta kiinnostuneille. Liitteessä on Kaisa Korhosen regiografia (opin uuden sanan) eli hänen ohjauksensa yli 40 vuoden ajalta kaikkine tekijätietoineen.

Hanna-Leena Helavuori & Kaisa Korhonen: Kiihottavasti totta, 2008. Like. 295 sivua (mukaan lukien kuvat) liitteitä lukuun ottamatta.