Susan Herbert: Cats Galore. A Compendium of Cultured Cats, 2015

 

Tämä on kertakaikkisen ihana taidekirja, josta tekisi mieli liittää postaukseen kymmeniä kuvia. Englantilainen Susan Herbert (1945-2014) oli minulle ennestään tuntematon taiteilija, kunnes törmäsin yhteen hänen teokseensa jossakin yhteydessä, ja kirjastosta löytyikin upea yli 300-sivuinen hänen teoksiaan esittelevä kirja.

 

Miau Lisan salaperäinen hymy.

Sandro Botticellin Venuksen syntymä. Huomaa hännän strateginen sijainti.

 

Kirja koostuu kolmesta osasta: Cats in Art, Cats on Stage ja Cats in the Movies. Kuten nimistä ja kirjan kansikuvasta voi päätellä, Herbert on sijoittanut kissoja ihmisten paikalle länsimaisiin klassikoihin - tauluihin, näytelmiin, oopperoihin ja elokuviin. Useat kirjan alkuperäisteoksista ovat ikonisia, monien tuntemia teoksia, ja suuri osa kirjan viehätyksestä olikin siinä, kun bongaili itselleen tuttuja teoksia ja vertaili niitä mielessään alkuperäisiin tauluihin, joita oli mukana antiikista impressionisteihin, tai elokuvien tai näytelmien kohtauksiin. Mukana oli tosin myös minulle tuntemattomia tauluja, ja varsinkin oopperoiden kohtaukset olivat minulle aika vieraita (tietysti Carmenia lukuun ottamatta), mutta nämäkin maalaukset olivat hienoja ja herättivät halun tutustua alkuperäiseen teokseen.

Jan van Eyckin Giovanni Arnolfini ja hänen vaimonsa.

Jacques-Louis Davidin Marat'n kuolema.

Hihittelin usein kirjaa katsellessani (en sano lukiessani, koska lyhyen esipuheen lisäksi siinä on vain kuvatekstit, jotka nimeävät alkuperäisteokset) - en tiedä, miksi kissat ovat niin mainioita ihmisten paikalla, mutta ne vain ovat. Herbertin kissoissa on jonkinlaista viehättävää vakavuutta, luontevuutta, läsnäoloa ja tosissaan olemista. Lisäksi nämä vesivärimaalaukset ovat valtavan hyvin tehtyjä, Herbertin taito ja loistava tekniikka näkyvät niissä hyvin, samoin innostus maalaamiseen. Kissojen väritys heijastaa oivaltavasti hahmojen luonnetta, ja hauskan, alkuperäisestä poikkeavan yksityiskohdan teoksiin tuovat kissojen hännät. Taulujen hahmojen mahdolliset lemmikkieläimetkin ovat vähän erilaisia kuin alkuteoksissa...

Pidin pienenä Cary Grantin elokuvista, ja tunnistin heti kohtauksen Vaarallisesta romanssista.

Lisäintensiteettiä teoksiin tuo se, että kissat ovat hiljaa (ne eivät mielestäni puhu teoksissa, kuten eivät luonnossakaan) ja ne välittävät siis teoksen draaman vain ilmeillään ja asennoillaan. Herbert on hienosti saanut kissoistaan ilmeikkäitä, vaikka kissojen kasvoissa on paljon vähemmän liikkuvia lihaksia kuin ihmisillä - hänen kissojensa ilmeet ovat kuitenkin täysin luonnollisia, ja ilman vaatteita taulujen kissojen päät saattaisivat esittää oikeita kissoja - ja hän on hienosti myös saanut kissansa näyttämään luontevilta pystyasennossa sekä käsiään tai tassujaan käyttäessään. Omiakin kissoja katseli eri tavalla tämän kirjan jälkeen - millaisia intohimoja ja draamoja noiden keltaisten silmien takana piileekään?

Jos Audrey Hepburn olisi kissa...

 

Kirja on ulkoasultaan ylellinen: siinä on 326 värikuvaa, joista melkein kaikki ovat koko sivun kokoisia. Kirja oli niin hieno, että tilasin sen itselleni. Täältä löytyy lisätietoja Herbertistä sekä enemmän (ja parempia) kuvia hänen teoksistaan kuin minulla, ja tässä vielä Googlen kuvahaku.

Hamletin Ofelia hulluuden kourissa.

Edit 19.4.21, 15.5.21.

Susan Herbert: Cats Galore. A Compendium of Cultured Cats, 2015. Thames & Hudson. 320 sivua.