tiistai 24. elokuuta 2021

Ester Bolinder: Indianprinsessan, 1949

Tämä vanha ruotsalainen tyttökirja alkaa pienestä Karibianmeren rannalla sijaitsevasta kaupungista, jossa asuu ruotsalainen perhe - insinööri-isä on tullut maahan rakentamaan autotietä sisämaahan. Teini-ikäinen tytär Gun tutustuu läheisessä nunnien koulussa opiskelevaan intiaanipäällikön tyttäreen Chincaan, menee muulikyydillä vierailulle tämän kotikylään ja joutuu tämän kanssa melkoiseen seikkailuun lainsuojattomien ryöstettyä tytöt lunnaiden toivossa.

Tämä oli melko erilainen kirja kuin mitä odotin. Alkupuoli kirjasta oli enemmänkin Gunin silmin nähtyä realistisen tuntuista kansatieteellistä kuvausta intiaanien elämästä - harvemmin tyttökirjoissa puhutaan esimerkiksi matrilineaalisesta perimysjärjestelmästä tai siitä, miten lehmät onnistuvat syömään kaktuksia niiden piikeistä huolimatta. Tämä sai minut ajattelemaan, että Ester Bolinder, joka on kirjoittanut muitakin Etelä- ja Keski-Amerikkaan sijoittuvia (tyttö)kirjoja (joita ei ole suomennettu), oli tutustunut kuvaamiinsa asioihin paikan päällä, mikä pitikin paikkansa; hän oli tutkimusmatkailijan vaimo, ja pariskunnan kaksivuotinen matka Kolumbiaan 1910-luvulla oli samalla heidän häämatkansa.

Kirjan alkuosa ei tietosisällöstään huolimatta tuntunut liikaa luennoinnilta, vaan oli ihan helppolukuista, koska tiedot eivät kuitenkaan olleet kovin yksityiskohtaisia, kaikki oli suodatettu Gunin ajatusten kautta, ja samalla seurattiin Gunin ystävystymistä Chincan kanssa. Kirjan loppupuoli oli kuitenkin tarinallisempi ja jännittävämpi, ja vaikka tytöt ovat aluksi alakynnessä, he ovat neuvokkaita ja rohkeita ja onnistuvat pakenemaan kaksikin kertaa vankeudesta ja hankkiutumaan turvaan aivan tuntemattomille seuduille joutumisesta ja kielitaidon puutteesta huolimatta.

Tytöt kuvataan kirjassa keskenään tasa-arvoisina ja intiaaneja kuvataan kirjassa arvostavasti, vaikka afrikkalaisperäisiin tummaihoisiin karibialaisiin suhtaudutaan jonkin verran negatiivisemmin. Aikuisten kirjassa tytöille olisi saattanut käydä huonommin, ja muutenkin kirjassa herätti huomiota sen kriittisyyden puute. Intiaaneilla kerrotaan esimerkiksi olevan orjia (muita intiaaneja?), mutta sanotaan näiden saavan tarpeeksi ruokaa, voivan paeta halutessaan, ja että heillä on muutenkin suhteellisen hyvät oltavat. Autotien rakentamista maahan ei yhtä kappaletta lukuun ottamatta sen kummemmin kommentoida, vaikka se saattaa tuoda mukanaan sekä hyviä että huonoja asioita, ja myös Chincan sisäoppilaitostyyppinen opiskelu vieraalla kielellä hyväksytään aika lailla sellaisenaan. Nykykirjoissa on niin tottunut ongelmalähtöisyyteen ja kriiseihin, että tällainen kritiikittömyys tuntuu lasten- tai nuortenkirjassakin oudolta, mutta kirjassa kuvataan kuitenkin mukavasti tuolloisille (ja nykyisille) ruotsalaisille varmaan hyvin tuntemattoman kansanryhmän elämää.

Ester Bolinder: Indianprinsessan. Berättelse för flickor, 1949. B. Wahlströms bokförlag (B. Wahlströms ungdomsböcker 560). Kannen tekijää ei mainittu. 140 sivua.

4 kommenttia:

  1. Varmasti kiinnostavan erilainen lukuelämys. Hyvä että intiaaneihin suhtaudutaan arvostavasti, mutta harmi jos afrikkalaisperäisiä karibialaisia kohtaan on negatiivisempaa asennetta.

    Tästä muistui mieleen intiaaneista kertova myös hyvin vanha kirja, jonka löysin kerran kirpputorilta. Se toisaalta kiinnostaa, mutta en kuitenkaan ole saanut sitä vielä luettua, kun olen juuri miettinyt, että jos kirjailija suhtautuu intiaaneihin jonain "outoina, villeinä alkuasukkaina" tms... Kirja kertoo Ecuadorista, jossa olen itsekin käynyt, joten se pitäisi kyllä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa painottui tosiaan enemmän realismi kuin eksotisointi. Siinä tuli alkupuolella usein sellainen tunne että Bolinder on itse nähnyt ja kokenut sen, mistä kirjoittaa.

      Olisi pitänyt kirjoittaa vähän tarkemmin noista eri kansanryhmistä: Gun ja hänen vanhempansa (jotka jäivät kirjassa hyvin vähälle huomiolle) eivät siis suhtautuneet mitenkään negatiivisesti tummaihoisiin karibialaisiin - heillä on esimerkiksi tummaihoinen palvelija Crispin, josta he pitävät kovasti - mutta esimerkiksi Chinca piti heidän ihonväriään rumana, vaikka pitikin heistä ihmisinä, ja heidät myös kuvataan kirjassa lähinnä palvelijoina (jotkut mustat esimerkiksi kantoivat lentokoneella saapuvat matkustajat rantaan). Mutta toisaalta esimerkiksi tummaihoinen pariskunta auttoi Chincaa ja Gunia näiden pakoretkellä, joten en nyt loppujen lopuksi tiedä tuosta negatiivisuudesta...

      Ymmärrän kyllä, että tuollainen vanha intiaaneja kuvaava kirja epäilyttää, koska on rasittavaa lukea kirjoja, jos ne ovat ennakkoluuloisia ja asenteellisia. Mutta voihan sitä kokeilla, ehkä se ei olekaan sellainen. Kiva kun olet itse päässyt käymään Etelä-Amerikassa ja tunnet noita alueita!

      Poista
    2. Ok, kiitos tarkennuksesta. Ihan suht asialliselta kuulostaa siis. Ja kyllä tuo Ecuador-kirja houkuttelee nyt, kun tuli puheeksi. Kunhan vain muistan, mihin olen sen laittanut, ja kunhan vielä muilta kirjoilta ehtisin lukea! On tullut vaihteeksi hamstrattua kirjastostakin hiukan enemmän kirjoja. Tässä kesän mittaan aika vähän lainailin mitään, kun olin niin väsynyt lukemiseen.

      Poista
    3. Lukulomakin tekee välillä hyvää :-), sen jälkeen lukeminen taas maistuu. Ja sama ongelma, missä välissä ne kaikki kivat ja kiinnostavat kirjat ehtii lukea?

      Poista