Kolme kirjaa -lukuhaaste

Sain muutama kuukausi sitten Kirjaimia-blogin LauraKataroomalta haasteen listata kolme kirjaa, jotka haluaisi lukea uudestaan. Ajattelin ensin, että haaste on tosi helppo, koska pystyisin helposti luettelemaan ainakin parikymmentä uusintalukua odottavaa kirjaa kirjahyllyistäni tai luettujen kirjojen listoiltani, melkein kaikki tietokirjoja. No, haasteen vaikeus onkin sitten siinä, että valitsee niistä kolme, ja miettii syitä valintaansa.

Eräs paljon lukeva amerikkalainen ystäväni sanoi, että hän ei koskaan lue kirjoja uudestaan. Puhuimme Marion Zimmer Bradleyn kirjasta Avalonin usvat, jonka olimme molemmat lukeneet 20-30 vuotta sitten ja rakastaneet sitä. Minäkin olin sitä mieltä, etten todennäköisesti halua lukea juuri tätä kirjaa uudelleen, jottei ensimmäisen lukukokemuksen muisto muutu ja laimene. Ranya ElRamlyn Auringon asema on toinen sellainen kirja, josta pidin lukiessani kovasti. Sen kielen kauneus on jäänyt hivelemään mieltä, mutta minulla ei ole välttämättä tarvetta lukea sitä uudestaan, koska muistan edelleen lukiessa syntyneen pehmeän, aurinkoisen, samettisen mutta samalla selkeän tunteen, kuin puiden havinan ja kukanlehtien kosketuksen (tämäkin kuvaus on vain vähän sinnepäin, lukiessa tuli aivan omanlainen tunne).

Joidenkin kirjojen sisältö tuntuu selviävän tyydyttävästi ensilukemalla. Toisaalta jotkin romaanit tai novellit jäävät kaivelemaan ja häiritsemään ja kolkuttelemaan hyvällä tavalla. Niiden merkitys on jäänyt enemmän tai vähemmän hämäräksi ja ne ovat kuin ratkaistavia arvoituksia, mutta ne eivät kuitenkaan ole niin käsittämättömiä, ettei tunnu olevan mahdollisuuksia niiden merkityksen selvittämiseen. Tai sitten kirjan tunnelma on ollut niin vahva, että tahtoo kokea sen uudelleen.

Sitten on sellaisia pääasiassa viihteellisiä romaaneja, dekkareita tai seikkailuromaaneja, jotka vain tempaisevat omaan maailmaansa, joista tietää pitävänsä ja jotka on kiva lukaista, kun kaipaa jotain helppoa ja nopeaa luettavaa, joka ei vaadi paljon ajattelua tai joka ei ravistele tunteita syvällisesti. Tällaiseen löytyy kyllä usein aika helposti lukemattomiakin kirjoja, mutta joskus on hauska lukea tällaisia aikaisemminkin luettuja, lähes varmasti kivoja ja helppoja kirjoja uudelleen.

Runokirjoja voi lukea aina uudelleen, jos on pitänyt kirjan runoista. Jossain vaiheessa runot muuttuvat tutuiksi ja niistä alkaa pitää senkin takia, että muistaa ne jo osittain ulkoa. Tutuistakin runoista voi löytää uusia puolia.

Bloggaaminen on tuonut uusintalukuun myös sellaisen syyn, että haluaa kertoa jostain aiemmin lukemastaan hyvästä kirjasta myös muille.

Useimmat niistä kirjoista, jotka haluan lukea uudestaan, ovat tietokirjoja: sellaisia kirjoja, joiden aihetta pidän tärkeänä tai mielenkiintoisena, jotka ovat liian monimutkaisia ja tietorikkaita omaksuttavaksi yhdellä kertaa, ja joiden sisällön haluaisin muistaa paremmin. Myös joitakin elämäkertoja haluaisin lukea uudelleen, ja niissä saattaa kiinnostavan aiheen ja tietosisällön lisäksi olla mukana myös romaanimaisuus, seikkailullisuus ja jännittävyys.

Edellisestä huomaa, että uudelleen luettavien kirjojen määrän supistaminen kolmeen on aika mahdoton tehtävä. Tässä kuitenkin kolme, jotka ovat tällä hetkellä päällimmäisinä mielessä (mikä ei tarkoita sitä, että lukisin ne ensimmäisinä):

Nicholas D. Kristof & Sheryl WuDunn: Puolikas taivasta. Koskettava, herättävä, järkyttävä mutta myös toivoa antava kirja naisten elämästä kehitysmaissa ja eri keinoista naisten elämän parantamiseksi.

Maailman tila 2011: Kuinka maailma ruokitaan. Aiheeltaan (vaikkei ihan aina tekstiltään) kiinnostava kirja siitä, että ruoantuotannossa ei ole kyse vain viljelyn tehokkuuden tai viljelyalan lisäämisestä, vaan paljosta muustakin. Suurin osa esimerkeistä on Afrikasta.

Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane. Pääasiassa sarjakuvistaan tunnetun fantasiakirjailijan romaani, jonka luin vuodenvaihteessa, mutta josta en senaikaisen kirjoitusjumin takia kirjoittanut. Kirja heitti lukijansa painajaiseen ja pelottaviin asioihin, jotka tuntuivat koskettavan joitain jungilaisia arkkityyppejä (jos sellaisia on olemassa) sisälläni, mutta johdatti päähenkilönsä auttajien avulla vaarojen läpi. Haluaisin kokea tuon unenomaisen tunnelman, avuttomuuden ja pelon ja turvallisuuden tunteen ja selviytymisen, uudestaan. Meren ja siihen uppoamisen kuvaus oli upea.