Jos en tietäisi, että Juhani Tervapää oli Hella Wuolijoen salanimi, ihmettelisin, miten mies on kirjoittanut näin naispainotteisia näytelmiä. Wuolijoki tuntuu todella pyrkineen salaamaan sen, että hän on näiden näytelmien kirjoittaja; teoksen copyrightkin on merkitty näyttelijä Anni Hämäläisen nimiin.
Tässä teoksessa on kolme yksinäytöksistä näytelmää: Vastamyrkky (tehty ensin kuunnelmaksi), Primavera eli apteekkarskan unelma, ja Rehtorska ravintolassa. Naamari-teema yhdistää näitä näytelmiä sillä tavalla, että niiden naispäähenkilöt esittävät kaikki tavalla tai toisella jotakin muuta kuin ovat, haluavat olla jotakin muuta kuin ovat, tai salaavat jotakin. Näissä kolmessa näytelmässä näkyy myös kirjailijan taito: verrattuna aiemmin lukemaani Kaarlo Erhon melko heppoiseen huvinäytelmään näitä lukiessa tuntee heti alusta alkaen olevansa vakavammin otettavan kirjailijan käsissä.
Aluksi varsinkin kaksi ensimmäistä näytelmää vaikuttivat minusta komedioilta, mutta näytelmän edetessä niiden teemat muuttuivat vakavammiksi ja päähenkilön elämästä paljastui ongelmia ja aitoa surua. Kaikissa kolmessa käsitellään naisen ja miehen suhdetta, muttei stereotyyppisesti, vaan enemmänkin naisen kaipuun, halujen ja luonteen kannalta.
Ensimmäisessä näytelmässä Vastamyrkky (34 s.) pieni kolari ja autojen hajoaminen on pakottanut toisilleen vieraat naisen ja miehen etsimään iltamyöhällä myrskyssä suojaa pikkukylän majatalosta, jossa heidät erehdyksessä majoitetaan samaan huoneeseen. Yön kuluessa nainen ja mies (joiden nimiä ei mainita koko näytelmässä) keskustelevat, ottavat toisistaan selvää, muodostavat toisistaan mielipiteen ja tutustuvat toisiinsa. Nainen pelkää valtavasti ukkosta, mikä herättää miehen suojeluvaistot (ja muutkin vaistot), mutta asiat eivät ole aivan sitä miltä ensin näyttävät.
Primavera eli apteekkarskan unelma (33 s.) toi mieleen Tšehovin näytelmän, varmaan sen takia, että kukoistavaan kesäiseen puutarhaan sijoittuvassa näytelmässä sen päähenkilö, apteekkarin rouva, on kyllästynyt elämäänsä ja sanoo alussa ehkä kymmenen kertaa sen olevan ikävää. Hän on alakuloinen ja väsynyt tylsään ja proosalliseen mieheensä, pikkukylän asukkaisiin ja aina samanlaisina toistuviin, tarkoituksettomiin päiviin. Sitten kylään sattuu kustantajansa kanssa ajamaan ja nimenomaan apteekkarskan puutarhaan tulemaan naisen ihailema, maankuulu runoilija, joka nimittää häntä Primaveraksi ja puhuu hänelle kauniisti. Onko runoilijakaan kuitenkaan se kaunosielu, jota apteekkarska kaipaa?
Rehtorska ravintolassa -näytelmässä (18 s.) entinen näyttelijätär, pikkukaupungin rehtorin kanssa naimisiin mennyt rouva Auramo aterioi pääkaupunkimatkallaan hienossa ravintolassa miehensä kanssa. Mies on komenteleva, epäkohtelias, itserakas ja saita. Ravintolan vahtimestari (eli hovimestari?) on rehtorskan vanha tuttu, lähes ystävä, ja heidän keskustelustaan paljastuu tarina naisen vanhasta, onnellisesta rakkaudesta ja siitä, miten sille kävi. Surullinen ja liikuttavakin tarina.
Eniten pidin Vastamyrkky ja Rehtorska ravintolassa -näytelmistä, joissa Wuolijoki on pääasiassa kahden henkilön vuoropuhelulla saanut näytelmän etenemään tehokkaasti ja paljastanut tietoja henkilöidensä elämästä juuri sopivan kokoisina annoksina lukijan kiinnostuksen säilyttämiseksi. Primavera tuntui hieman liian pitkältä ja hajanaiselta, mutta kaikki nämä olivat kyllä hyvin tehtyjä, ja näin vanhoiksi näytelmiksi niiden vahva naisnäkökulma oli mielenkiintoinen. Näiden perusteella voisi joskus kokeilla Niskavuori-näytelmienkin lukemista.
Helmet-haaste 2020: 47-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet, ainakin jos suomentaa aiemmin lukemani näytelmän Masks and Faces nimellä Naamat ja naamarit.
Edit 20.8.21.
Juhani Tervapää: Naiset ja naamarit, 1937. Sisältää kolme yksinäytöksistä näytelmää: Vastamyrkky, Primavera eli apteekkarskan unelma, ja Rehtorska ravintolassa. Gummerus. 94 sivua.
Minä olen lukenut vain yhden Niskavuori näytelmän, mutta elokuvina olen katsellut niitä monesti ja useampina versioina. Naamari-aihe kuulostaa kiehtovalta varsinkin kun tietää, jotta Wuolijoki ja Brecht tapasivat ja tekivät jonkinmoista yhteistyötäkin Brechtin oleskellessa Wuolijoen vieraana Suomessa sota-aikaan. Brechtin sittemmin julkaistussa näytelmässä Sezuanin hyvä ihminen, on naamioitumisella on iso merkitys. Näitten kahden näytelmäkirjailijan yhteistyöstä Suomessa on kirjoittanut hauskasti Panu Rajala näytelmässä Mestarin iltapäivä, joka tosin kuvaa pääosin teatterinjohtaja Eino Salmelaisen komtempleeruuta. Myös Salmelainen ja Wuolijoki tekivät läheistä yhteistyötä.
VastaaPoistaNo, aika sekavia mietteitä minulta, mutta sinulta hieno kuvaus näistä Wuolijoen näytelmistä.
Kiitos tiedoista! Niskavuoret ovat minullekin tuttuja elokuvina, mutta eivät varmaan olisi hassumpia luettuinakaan. Olen muistaakseni lukenut tuon Sezuanin hyvän ihmisen joskus nuorena, mutten muista siitä enää mitään, mutta sen tiesin, että Brecht kirjoitti yhdessä Wuolijoen kanssa Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän.
PoistaNäiden näytelmien perusteella Wuolijoki on minusta hyvä kirjoittaja. En kyllä tiedä, miksi hän käytti näissä salanimeä (hän oli tuolloin jo julkaissut ensimmäisen Niskavuori-näytelmän ja muitakin teoksia).