L. Patric[k] Greene: Timanttikuilu, 1944 (1926?)

Olen viime aikoina lukenut paljon paksuja tai muuten hitaasti eteneviä kirjoja, joten kaipasin niiden lomaan jotain helppoa ja nopeaa luettavaa. Tämä antikvariaatista löytynyt vanha seikkailuromaani sopi tehtävään mainiosti: jännittävät tilanteet seurasivat toisiaan jatkuvalla syötöllä, kirjassa oli nokkelaa sanailua, huumoria ja jopa itseironiaa, kirjan sankaritar oli virkistävän oma-aloitteinen, itsenäinen, rohkea ja älykäs (sekä loistava ampuja), ja tummaihoiset afrikkalaisetkin oli kuvattu inhimillisinä.

Kirja sijoittuu Etelä-Afrikkaan, ensin Kapkaupunkiin ja sitten matkalle savannin poikki. Sen sankari on englantilainen majuri Aubrey St. John, joka keikarimaisesta ja hienostelevasta ulkonäöstään huolimatta - hän käyttää jopa monokkelia! - on taitava ja voimakas nyrkkeilijä ja neuvokas toiminnan mies, joka selviää kaikista vastaantulevista tilanteista ja roistoista suvereenisti. Hän on tosin ennen kirjan tapahtumia joutunut huijatuksi ja istunut tämän vuoksi syyttömänä kaksi vuotta vankilassa, minkä takia hänen Englannissa asuva isänsä on hylännyt hänet. Majuri listaa kirjan alussa paperille hyviä ja huonoja puoliaan, ja huonoihin puoliin kuuluvat mm. "Käytän monokkelia" (olisin sokea kuin lepakko ilman sitä, sitäpaitsi tuntisin itseni ilman monokkelia puoliksi puetuksi - oikeastaan alastomaksi) ja "Olen ulkonäöltäni ja puheiltani typerä aasi", mikä sai minut heti pitämään hänestä. Tämä ominaisuus myös auttaa häntä, koska se saa roistot aliarvioimaan häntä.

Kirjan juoni keskittyy timantteja täynnä olevan kuilun etsintään keskeltä savannia. Sitä hakevat sekä majuri itse "hottentotti"palvelijansa Jimin avulla, kirjan sankaritar Marjorie Wallace sekä sekalainen kokoelma roistoja. Vaikka Greene ei anna realismin juurikaan häiritä juonenkehittelyä, afrikkalainen luonto ja ympäristö välittyivät kirjan sivuilta ja olivat mukavaa vaihtelua muihin lukemiini kirjoihin. Savannilla esimerkiksi matkustettiin härkävankkureilla.

Pidin kirjassa myös siitä, että vaikka kirjan afrikkalaisten kuvaukset eivät olekaan nykykäsitysten mukaisia, ne eivät myöskään ole sellaisia, mitä voisi odottaa 1920-luvun kirjalta - kirjassa ei esimerkiksi muistaakseni kertaakaan nimitetä tummaihoisia afrikkalaisia "pojiksi". Kirjan "hottentotti" (nykyään khoi tai khoikhoi) Jim on majurin palvelija ja nimittää tätä herrakseen, mutta omasta tahdostaan. Hän rakastaa majuria, joka on aiemmin pelastanut hänen henkensä, he ovat omalla tavallaan tasa-arvoisia ja arvostavat toisiaan sellaisina kuin ovat, ja Jim on rohkea ja taidokas ihminen, joka opettaa majurille henkiinjäämistaitoja. Kirjan alkupuolella majuri myös asettuu Jimin puolelle toista valkoista miestä vastaan, mitä vähän myöhemmin lukemassani, samalle alueelle sijoittuvassa kirjassa pidettiin melkein rikoksena. Pelkästään lyhyen yhdessäolon perusteella oli näiden kahden välille muodostunut luja ystävyyssuhde. He olivat valkoinen mies ja hänen palvelijansa, molemmat miehiä, molemmat loputtoman poikamaisia ja hilpeitä. Heidän välillään ei ollut rotu- tai värieroavaisuutta. Mutta ei siinä ollut myöskään mitään väärää, sentimentaalista "rakkautta mustaa veljeä kohtaan" majurin taholta, eikä hottentotti suinkaan yrittänyt maailman silmissä esiintyä joka suhteessa valkoisen miehen kaltaisena. Pikemminkin antoi kumpikin arvoa toisen erilaisille ominaisuuksille. (63) Kirjan lopun zulujen hyökkäys on kyllä aika klassinen "villien" hyökkäys.

Eli näitä tarinoita voisi lukea lisääkin, mutta niitä ei ilmeisesti ole käännetty tämän enempää. Majuri St. Aubreysta kertovat tarinat olivat kuitenkin omana aikanaan näköjään melkoisen suosittuja, ja itsekin Rhodesiassa (nykyisessä Zimbabwessa) asunut Lewis Patrick Greene oli kirjoittanut niitä paljon.

Edit 24.8.21, 25.8.21.

L. Patric[k] Greene: Timanttikuilu. Seikkailuromaani, 1944 (toinen painos). Ei alkuteoksen nimeä ja julkaisuvuotta, todennäköisesti The Major - Diamond Buyer, 1926. Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura(?). Ei suomentajan nimeä. Ei kannen tekijän nimeä. 157 sivua.