Jacques Cousteau ja Susan Schiefelbein: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana, 2008

Jacques Cousteau on lapsuuden sankarini: minä, kuten niin monet muutkin, seurasin televisiosta hänen jännittäviä merestä ja sen eläimistä kertovia sukellusohjelmiaan. En kuitenkaan tiennyt tai olen unohtanut, että hän oli merentutkijan lisäksi myös keksijä (erilaisten sukellusvälineiden yms. kehittäjä), kirjailija (tekijätietojen mukaan hän on kirjoittanut yksin tai yhdessä muiden kanssa ällistyttävät 75 kirjaa) sekä aktivisti, joka puolusti väsymättä merta ja myös muuta ympäristöä ihmisten ahneudelta. Tämä ei ehkä ole ihme, koska sukeltajana hän joutui näkemään meriympäristöjen köyhtymisen - hän kertoo kirjassaan, miten eräs vedenalainen paratiisi, joka oli kuhissut kaloja ja muuta elämää muistaakseni 1950-luvulla, oli ihmistoiminnan takia myöhemmin eloton vedenalainen autiomaa.

Cousteaulla oli ikävä kyllä paljon puolustettavaa: meriin syydettävät myrkyt, merten elinympäristöjen tuhoaminen ja sumeilematon ylikalastus ovat esimerkkejä niistä asioista, joita vastaan hän taisteli ja jotka edelleen uhkaavat meriä paljon. Hän kertoo vaikuttavassa kirjassaan mm. näistä ongelmista, ja siitä jäi mieleen esimerkiksi se, että elämän vyöhyke merissä on hyvin kapea. Suurin osa meristä on täysin autioita, ja enemmän elämää on lähinnä vain kapeilla rannikkojen lähellä olevilla kaistaleilla. Näitä elämän vyöhykkeitä pitäisi siis suojella aktiivisesti.

Kirjasta huomasi myös taas kerran, miten järjetöntä liikakalastus on. Vaikka maailman kalansaaliit oli tuolloin saatu kokonaisuutena kasvamaan jatkuvasti (en tiedä nykytilanteesta), tämä oli tapahtunut vain teknologiaa ja pyyntimenetelmiä kehittämällä: kalastuksesta oli tullut teollista, saalista jouduttiin hakemaan koko ajan kauempaa, ja yhä suuremmilla panoksilla ja kustannuksilla saatiin yhä pienempiä saaliita (mikä johti myös siihen, että teolliset kalastajat veivät kotitarvekalastajien kalat). Atlantin turska on varoittava esimerkki ylikalastuksesta, koska aiemmin valtavan runsas kalakanta romahti 1990-luvulla aikaisempien vuosikymmenten 600 000 tonnin vuotuisesta saalismäärästä nollaan ja on toipunut erittäin hitaasti.

Cousteau kirjoittaa kirjassaan merien lisäksi pitkälti myös ydinaseista ja ydinenergiasta, johon hän suhtautuu hyvin kriittisesti, koska ydinjätteille ei 1990-luvulla oltu keksitty mitään lopullista säilytyspaikkaa ja ne vain lähinnä dumpattiin jonnekin pois silmistä, vaikka niitä oli kertynyt jo vuosikymmenien ajan ja niiden määrä lisääntyi edelleen koko ajan, koska ydinjätteistä voidaan tehdä aseita ja koska käytetty ydinvoimala merkitsee teollisuuslaitoksen kokoista ongelmajätemäärää sekä miljoonien (tai miljardien?) dollarien purkamislaskua.

Mielestäni kirjassa nousi esiin aika yllättävänä teemana demokratia: ympäristöä, joka kuuluu meille kaikille ja myös tuleville sukupolville, tuhoavat usein sellaiset yritykset ja ihmiset, jotka eivät ole saaneet tähän mitään yleistä valtuutusta keneltäkään, vaan tekevät sitä vain oman voitonhalunsa tähden ja ohittavat näin demokraattisen prosessin, ihmisten mahdollisuuden ja oikeuden vaikuttaa omaan ympäristöönsä.

Cousteaun mielestä kaikkien isompien uskontojen pyhät kirjoitukset kehottavat suhtautumaan luontoon ja elämään kunnioittavasti ja rakastavasti ja suojelemaan niitä. Kirjan lopussa hän innostuu maalailemaan tieteiskertomuksen kaltaisia kosmisia visioita tulevaisuudesta.

Cousteau ja Schiefelbein saivat kirjan valmiiksi vuonna 1997, ja asia, joka tuntuu nykyisin huutavan siinä poissaolollaan, on ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat ongelmat merille ja muulle ympäristölle (vaikka kasvihuoneilmiöstä ja ilmastonmuutoksesta tiedettiin tuolloin jo hyvin). Vaikka ilmastonmuutos on nykytilanteessa suurin uhka, muut ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään. Tämä kirja oli hyvä muistutus siitä, että meidän pitää muistaa sen lisäksi myös muut ympäristöongelmat ja olla sahaamatta omaa oksaamme ja tuhoamatta omaa ja muiden olentojen elämää ja elämän edellytyksiä - kaikkea sitä, minkä kehittyminen on vaatinut vuosimiljardeja. Niin kauan kuin vielä on aikaa, ja maailmahan köyhtyy koko ajan, koska koko ajan kuolee yhä lisää lajeja sukupuuttoon.

Suomentaja Antti Immonen on mielestäni tehnyt hyvää ja tarkkaa työtä (mutta Kirjankuluttaja-blogin kirjoittaja on eri mieltä). Olisin kaivannut kirjaan lisäksi hakemistoa.

Muita kirjoituksia: Kirjankuluttaja (kirjoituksessa hyvä kooste merten surkeasta nykytilasta), Perussuomalainen ja Kattona taivas. Atlantin ja Itämeren turskasta tässä. Kalevan artikkelissa siitä, että britit ovat joutuneet vaihtamaan yhä useammat perinteisesti syömänsä kalalajit toisiksi ylikalastuksen takia.

Kirjan luvut: Susan Schiefelbeinin johdanto; Tutkimisen tarve; Henkilökohtainen riski; Julkinen riski; Korvaamaton vesi, korvaamaton ilma; Pyhät kirjoitukset ja ympäristö; Riisto; Saalista, maksoi mitä maksoi; Tiede ja inhimilliset arvot; Kuuma rauha: ydinaseet ja ydinenergia; Elämän vuosimiljardit; Elämän ihme: Ihminen, orkidea ja mustekala; Jälkisanat: Tapahtumien kulku tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen.

Helmet-haaste 2020: 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja.

Edit 3.10.21.

Jacques Cousteau ja Susan Schiefelbein: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana, 2008 (The Human, the Orchid and the Octopus. Exploring and Conserving our Natural World, 2007). Green Spot, Helsinki. Suomentaja: Antti Immonen. Ulkoasu: Green Spot Media Farm. 307 sivua.