Marianne Thorby: Irma Brannertin arvoitus, 1963 (Irma Brannerts dilemma)

Lainasin tämän kirjan, koska halusin blogiini uuden Heikki Ahtialan kansikuvan. Muutenkin kirja tuntui kiinnostavalta, ja minulla on myös jatkuva pieni vanhempien naisdekkaristien lukuprojekti (en siis aio lukea kaikkia kirjoja, joissa on Ahtialan kansi).

Suomenruotsalainen Marianne Thorby aloittaa kirjansa vahvasti Irma Brannertin sanoilla: Tietysti minä tapoin mieheni. Irma on vangittuna, joten kirjan varsinaisena toimijana on hieman hulivilimäinen vastavalmistunut lakimies Peter Halse, joka ottaa Irman puolustuksen vastahakoisesti harteilleen, kun hänen setänsä, kunnioitettu varatuomari Ernst Halse kuolee tapaturmaisesti.

Ernst Halse on uskonut Irman syyttömyyteen, mutta Peter pitää tätä varmasti syyllisenä - vaikka minkäänlaista motiivia Irmalla ei näytä hurmaavan, kaikkien rakastaman miehensä tappamiseen olleenkaan - ja näkee puolustuksen mahdollisuudet vain lieventävien asianhaarojen etsimisenä. Peterin ja Irman välit eivät alun alkaenkaan ole kovin hyvät sen takia, että vaikka he ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan viettäneet paljon aikaa yhdessä, Irma on silloin ollut aina kolmantena pyöränä, koska Peter on pitänyt enemmän suloisesta vaaleakutrisesta Leenistä kuin dramaattisesta merimiehen tyttärestä Irmasta - kuten pitää edelleenkin.

Kirja on idylliseen pikkukaupunkiin miellyttävien ihmisten pariin sijoittuvaa sujuvaa luettavaa. Siinä vaihdellaan näkökulmia mielenkiintoisesti: Peterin toimintaa kolmannessa persoonassa kuvaavan tekstin katkaisevat aina välillä Irman minämuodossa kerrotut ajatukset, ja hyvin julkisesti tapahtunut murha kerrotaan useamman henkilön kuvaamana. Irmalla ei tunnu olevan kaikki purjeet ylhäällä, koska hän ei yritä puolustaa itseään mitenkään. Irman itsepäinen vaikeneminen on melko ärsyttävää eikä ehkä kovin realistista, mutta juonen kannalta perusteltua. Kirjassa seurataan myös Irman ja Peterin suhteen kehittymistä - harvemmin lakimies ja syytetty inhoavat toisiaan - ja sekä Peter että Irma muuttuvat kirjan aikana. Kirjaa voisi kuvata sanoilla leppoisa, ajateltu, hyvin kirjoitettu ihmissuhdedekkari.

Helmet-haaste 2020: Kirjassa on kirjeenvaihtoa. Ainakin kirjeet ovat kirjassa tärkeässä osassa, vaikkei niihin vastausta saadakaan.

Marianne Thorby: Irma Brannertin arvoitus, 1963. WSOY (lunastettu WSOY:n suuressa salapoliisiromaanikilpailussa). Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta "Irma Brannerts dilemma" kääntänyt Panu Pekkanen. Kansi: Heikki Ahtiala (ei mainittu). 200 sivua.