perjantai 28. lokakuuta 2022

Adam Rutherford: Vastaväitteitä rasisteille. Ihmisrotujen historia, tiede ja todellisuus (How to Argue With a Racist, 2020)

Rasismi on paitsi julmaa, myös tyhmää. Siksi onkin hyvä, että brittiläinen geenitutkija Adam Rutherford kertoo kirjassaan syistä, miksi rasismia ei voi perustella tieteellisesti. Rutherfordilla itsellään on (muun muassa) intialaisia sukujuuria, joten hänellä on myös henkilökohtaisia kokemuksia rasismista. Kirjallaan hän haluaa antaa ihmisille välineitä ja tieteellisiä argumentteja käytettäväksi rasisteja vastaan.

Eräs esimerkki rasististen käsitysten höpsöydestä on se, että jotkut yhdysvaltalaiset uusnatsit ovat ladanneet nettiin videoita itsestään juomassa lehmänmaitoa tarkoituksenaan osoittaa kuuluvansa tietynlaiseen kansanryhmään - oletettavasti muita parempaan, vaikken ymmärräkään millä tavalla maidon juominen olisi erityinen sankariteko. Geenimutaatio, joka mahdollistaa laktoosin hajottamisen ja näin maidon juomisen, on kuitenkin eurooppalaisten lisäksi yleinen myös kazakeilla, etiopialaisilla, tutseilla ja khoisaneilla - eli maitoa juodessaan uusnatsit osoittavat kuuluvansa samaan ryhmään näiden ryhmien kanssa - sekä yleensäkin monilla sellaisilla seuduilla, joilla karjanhoito oli kauan tärkeä elinkeino (33-34).

Rutherford kertoo pitkähkön johdantoluvun jälkeen rasististen ajatusten ja teorioiden historiasta länsimaissa sekä tieteen yhteydestä rotuun liittyviin käsityksiin. Kirjassa käsitellään esimerkiksi ihmisten ABO-verityyppijärjestelmää, jossa minusta oli sivuseikkana kiinnostavaa, että myös vanhan maailman apinoilla ja gibboneilla on sama ABO-järjestelmä kuin ihmisillä (62). Itselleni jo tuttu tieto oli se, että suurin osa (noin 85 prosenttia) geneettisestä vaihtelusta on perinteisten "rotujen" sisällä, ei niiden välillä - vain 6 prosenttia liittyy rotuun (63). Geneettinen monimuotoisuus on suurinta Afrikassa: kaksi eri heimoihin kuuluvaa Etelä-Afrikan san-kansan jäsentä poikkeavat geeneiltään enemmän kuin britit, srilankalaiset tai maorit toisistaan (71). Geenit eivät liity ihonväriinkään mitenkään suoraviivaisesti (76).

Toisessa luvussa Rutherford käsittelee sitä arkiajattelulle hyvin hämmentävää seikkaa, että kun mennään tarpeeksi kauas menneisyyteen - eikä tarvitse mennä edes kovin kauas - tällöin eläneet ihmiset ovat olleet kaikkien nykyisin elävien ihmisten esivanhempia. Eurooppalaisilla tämä identtisten esivanhempien piste (IAP) on 900-luvulla, ja maailmanlaajuinen identtisten esivanhempien piste sijoittuu vain 3400 vuoden taakse: Jokainen nykyisin elävä polveutuu koko maailman väestöstä 1300-luvulla eaa. (86, 87) Esimerkiksi egyptiläinen 1300-luvulla eaa. elänyt faarao Tutankhamon on näin minun, mutta samalla myös polynesialaisten, Australian aboriginaalien, perulaisten, kanadalaisten ja kaikkien muidenkin nykyään elävien ihmisten esi-isä (olettaen että hänen sukulinjansa on jatkunut tähän asti). Kummallista, mutta uskotaan. Me ihmiset olemme siis kaikki sukua keskenämme, asummepa missä päin maailmaa tahansa tai näytämmepä miltä tahansa.

"Puhdasrotuisia" ihmisiä ei ole olemassakaan, koska ihmisyhteisöt ovat aina sekoittuneet keskenään, mikä on hyvä asia, koska se vähentää sisäsiittoisuutta. Geenit myös "laimenevat" paljon ajan myötä: nykyihminen ei ehkä ole geneettisesti enää mitään sukua 1700-luvun puolivälissä eläneelle esivanhemmalleen, koska hänellä on jäljellä vain tuhannesosa tämän geeneistä (98).

Kirjan kolmannessa ja neljännessä luvussa käsitellään ajatusta siitä, että mustat olisivat parempia juoksijoita ja yleensä urheilijoita kuin valkoiset, ja että valkoiset tai "kaukaasialaiset" olisivat älykkäämpiä kuin mustat (ja tyhmempiä kuin juutalaiset) ja osoitetaan nämä monien esimerkkien ja perustelujen avulla harhakäsityksiksi. Geenit toki vaikuttavat jonkin verran ihmisen kykyihin, mutta kykyihin vaikuttavat geenit ovat jakautuneet tasaisesti eri "rotujen" edustajien keskuuteen. Kykyjen kehittymisessä geenejä paljon tärkeämpiä asioita ovat kulttuuri, lapsena saatu kannustus, koulutus ja muut opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet sekä myös hyvä ravinto ja terveydenhoito.

Oma esimerkki: jos tehdään älykkyystestit 15-vuotiaille, joista toiset ovat eläneet köyhyydessä virikkeettömässä ympäristössä, saaneet huonoa ravintoa pikkulapsesta saakka, sairastelleet huonon terveydenhoidon takia, eivät ole koskaan käyneet koulua eivätkä ole oppineet lukemaan tai ovat saaneet vain vähän ja heikkolaatuista opetusta, ja toisaalta sellaisille, jotka ovat kasvaneet hyvätuloisessa kodissa ja monenlaisia kulttuuripalveluita tarjoavassa yhteiskunnassa, saaneet paljon virikkeitä ja voineet harrastaa mieleisiään asioita, saaneet hyvää ruokaa ja terveydenhoitoa koko elämänsä ajan sekä saaneet laadukasta ja monipuolista opetusta tasa-arvoisissa kouluissa ja kannustusta opiskeluun vanhemmiltaan ja ympäristöltään, on ihan selvää kummat menestyvät ryhmänä älykkyystesteissä paremmin, täysin ihonväristä riippumatta. Ja joka tapauksessa kannattaa muistaa, että se, mistä älykkyystestin tulokset kertovat - en sano älykkyys, koska älykkyys on paljon tätä laajempi asia - on vain osa ihmisen persoonaa, ja se jättää ulkopuolelleen monta tärkeää luonteenpiirrettä ja kykyä.

Eli kirjan lopputulemana on se, että rotu on sosiaalinen luomus, sitä ei biologisesti ole olemassa. Jokaiseen ihmiseen pitää siis suhtautua yksilönä, ei jonkin epätieteellisen "rodun" edustajana. Kun tapaa erimaalaisia (ja eriuskontoisia) ihmisiä, huomaa, että nämä ovat keskenään monella tavalla erilaisia, kuten suomalaisetkin. Kirjan kieli on sujuvaa ja Veli-Pekka Ketolan käännös selkeä ja hyvin tehty. Vaikka kirjassa käsitellyt asiat ovat joskus hankalia, Rutherford on varmasti tehnyt paljon töitä saadakseen tekstistä ymmärrettävää ja on myös onnistunut siinä ihan hyvin. En ole millään tavalla aiheen asiantuntija (vaikka olinkin ainakin yhdessä kohdassa eri mieltä Rutherfordin kanssa, mutta melko sivuseikasta), mutta kirja tuntuu vakuuttavalta ja tieteelliseltä. Kirjaa voi siksi hyvin suositella niille, jotka ovat kiinnostuneita tieteen nykykäsityksestä "rotuun" liittyvästä genetiikasta.

Muita kirjoituksia on ainakin täällä: Kirjallisuutta ja tutkimusta, Kirjavinkit, KU.fi.

Edit 28.10.22, 29.10.22, 2.11.22.

Adam Rutherford: Vastaväitteitä rasisteille. Ihmisrotujen historia, tiede ja todellisuus, 2021 (How to Argue With a Racist, 2020). Bazar. Suomennos: Veli-Pekka Ketola. Kannen tekijää ei mainittu. 190 tekstisivua.

2 kommenttia:

  1. Tääki on mulla lukulistalla. Aihe on tosi kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kannattaa lukea! Ihmisten luokittelu ulkonäön mukaan on järjetöntä.

      Poista