Tämän kirjan nimi ja selostus siitä herättivät kiinnostukseni ensin vanhassa kirjaluettelossa, ja kun lisäksi luin sen kirjoittajan Olli A. Wuorisen mielenkiintoisen artikkelin vanhasta Maailma-lehdestä, tilasin kirjan luettavakseni.
Wuorinen on käyttänyt lähteinään saksalaisia biologian ja kemian kirjoja. Kirjasen nimestä huolimatta sen kokeet ovat useammin kemiallisia kuin biologisia, mutta tietysti kaikissa niissä tutkitaan biologisia prosesseja. Niiden avulla voi selvittää esimerkiksi kasvien tarvitsemia ravinteita, yhteyttämistä, kasvien sisältämiä ainesosia, haihtumista ja ravinteiden kulkeutumista sekä mitata kasvua ja tutkia kasvien aisteja (valoaistia ja suunta-aistia).
Kirjassa myös hiivasienet ja bakteerit(!) luetaan kasveiksi, mikä tuntuu nykyään hyvin hassulta, mutta muistaakseni vielä 1960-luvulla bakteerit luettiin kasvikuntaan kuuluviksi, vaikka niissä ei yleensä ole edes lehtivihreää (on tosin olemassa myös lehtivihreättömiä kasveja, ja sinilevissä eli syanobakteereissa on lehtivihreää, eli ero ei varsinkaan ennen elektronimikroskooppien aikaa ollut niin ilmiselvä kuin luulisi). Kirjassa ei itse asiassa puhuta 'bakteereista', vaan bakteereita sanottiin tuolloin suomeksi hauskasti ja biologisesti täysin virheellisesti 'jakosieniksi', logiikkana se että ne lisääntyvät jakautumalla. Kirjassa onkin kokonainen luku Kokeita jakosienillä. (Samanikäisessä kirjaluettelossa puhuttiin tosin modernisti 'bakteereista', joten ehkä tuo sana 'jakosieni' on esimerkki kunniakkaasta ja joskus yli-innokkaasta pyrkimyksestä olla käyttämättä lainasanoja ja kehittää jokaiselle sanalle suomenkielinen vastine. Toisaalta kirjassa käytettiin vierasperäistä sanaa 'assimilaatio' sanan 'yhteyttäminen' sijasta.)
Wuorinen sanoo esipuheessaan toivovansa kirjan päätyvän "varttuneen koulunuorison" käyttöön. Täytyy kyllä ihmetellä 1920-luvun varttuneen koulunuorison taitoja ja varsinkin varusteita, jos se pystyi tekemään näitä kokeita, koska niihin tarvitaan aika mittavaa kemiallista laitteistoa ja monenlaisia aineita, esimerkiksi kirjan alusta poimittuna tällaisia: suodatinlasi, koeputki, pitkäkaulainen keittopullo, puolen metrin korkuinen lasisylinteri tai lasiputki, ohuita taivutettuja lasiputkia, kaliumkarbonaattiliuosta, kalsiumnitraattia, kaliumfosfaattia, kaliumkloridia, magnesiumsulfaattia, rautasulfaattia, kuparisulfaattia, litiumkloridia, jodiliuosta, kaliumhydroksidia... Ehkä koululaisilla oli kemian kerhoja, joissa oli tarvittavat varusteet.
Kokeet on kuitenkin esitetty selkeästi sekä sanoin että kuvin - kirjassa on 75 havainnollista kuvaa - joten jos on kemiallisiin kokeisiin tarvittavat välineet ja aineet (ja myös keino päästä ympäristöystävällisesti eroon käytetyistä haitallisemmista aineista), tällaisten kokeiden tekeminen voisi olla mielenkiintoista ja niitä voitaisiin tehdä esimerkiksi koulussa kemian tai biologian tunneilla (ehkä tehdäänkin, en tiedä).
Kirja oli minusta myös pelkästään luettuna - tai itse asiassa silmäiltynä, niin että sain käsityksen kunkin kokeen ideasta - mielenkiintoinen ja opettavainen, ja se auttoi ymmärtämään kasveissa tapahtuvia prosesseja ja kasvien kasvuvaatimuksia paremmin kuin ennen. Oli myös hauska saada kirjasen kuvaamien prosessien osalta tietää, miten kasvitieteessä on päästy selville kasvien elintoiminnoista, eikä vain lukea kokeiden lopputuloksista - nykyään on itsestään selvää esimerkiksi se, että valossa kasvit
käyttävät hiilidioksidia yhteyttämiseen, tuottavat happea ja tarvitsevat mm. typpeä ravinnokseen, mutta 150-200 vuotta sitten tätä ei tiedetty vaan nämä asiat piti ottaa selville erilaisilla kokeilla. Tämän sata vuotta vanhan kirjan kokeet tuntuivat mielestäni edelleenkin päteviltä ja niiden päätelmät uskottavilta eli sellaisilta, jotka voi johtaa kokeiden kulusta ja joista olen lukenut myös muista yhteyksistä.
Edit 4.9.22, 6.9.22.
Olli A. Wuorinen: Kasvibiologisia kokeita, 1922. Otava. Kuvat: K. Järvinen. 120 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti