torstai 12. marraskuuta 2020

Contes de tous les pays, 1986 (Die schönsten Märchen für das ganze Jahr, 1985)

Löysin kirjaston poistomyynnistä tämän ranskankielisen satukokoelman. Pidän saduista ja ajattelin, että nämä tarinat olisivat hyvä keino kehittää heikohkoa ranskantaitoani: saduissa on toistoa ja jossain määrin ennakoitava sisältö, ja kirjan kuvitus helpottaa ymmärtämistä ja vähentää tekstin määrää, mikä helpottaa vieraskielisen tekstin lähestymistä.

Tämä olikin hieno kirja, suureksi osaksi venäläisen Nikolai Ustinovin upean kuvituksen takia. Kuvia on joka aukeamalla ja monet niistä ovat kuin yksityiskohtaisia, kauniita maisematauluja. Kuvien tekemisessä on nähty paljon vaivaa, Ustinov on ottanut selvää eri maiden pukeutumistyyleistä ja rakennustyyleistä menneisyydessä ja maalannut kuvat niiden mukaan.

Kirjan nimi on alkukielellä saksaksi "Kauneimmat sadut koko vuodeksi", mutta ranskaksi totuudenmukaisuudeltaan kummallisen sadunomaisesti "Kaikkien maiden tarinoita" (pohdin, olenko ymmärtänyt nimen väärin, mutten usko). Paljastus: tässä ei ole satuja kaikista maista, vaan 12 satua kahdeksasta eurooppalaisesta maasta - Ranskasta, Saksasta, Englannista, Italiasta, Espanjasta, Venäjältä, Ruotsista ja ilahduttavasti myös Suomesta. Kaikki sadut olivat minulle ennestään tuntemattomia, myös tuo suomalainen satu Jeannot Brindille (~Janne Oksa?). Niissä oli seikkailua - useimpien juoneen liittyi matka hyvin kauas - ja taikaa, kuten saduissa kuuluu ollakin, ja tietysti prinssejä ja prinsessoja.

Nykyään monissa lapsillekin suunnatuissa fantasiakirjoissa on paljon taisteluja, mutta näissä saduissa ongelmat selvitettiin melkein aina puhumalla. Ystävällisyydellä, kohteliaisuudella ja auttavaisuudella pääsi paljon pidemmälle kuin tylyydellä, ja tietenkin sankarittaren tai sankarin neuvokkuudella ja rohkeudella - monissa näissä saduissa tytöt tai naiset eivät vain odottaneet suudelmaa, vaan olivat aktiivisia, vaaroja uhmaavia ja kekseliäitä vaeltajia, jotka pelastivat miehiä pulasta tai etsivät rakastettuaan, ja vanhat naiset olivat viisaita ja voimakkaita noitia.

Englantilaisessa sadussa La Princesse Coiffe-de-Jonc (Prinsessa Kaislahilkka) yhdistyivät mielenkiintoisesti Tuhkimo-satu ja Kuningas Learin tarina (jälkimmäisestä väkivallaton versio, toisin kuin Shakespearella - ilmeisesti myös Romeo ja Julia perustuu aikaisempaan tarinaan). Yksi satu (Le fil magique, Taikalanka) sai jo filosofisten kysymysten äärelle: olisimmeko onnellisempia, jos voisimme nopeuttaa elämäämme niin, että voisimme aina hypätä tylsien tai epämiellyttävien ajanjaksojen yli elämässämme (peruuttaa ei voi)? Vai onko parempi käydä läpi kaikki elämän tapahtumat? Sadussa päädyttiin ennakoitavasti siihen, että elämä on parempi elää omassa tahdissaan, mutta enpä tiedä - luulen, että olisin hyvin voinut hypätä joidenkin elämäni tapahtumien yli. Kuten saduilla yleensä, näilläkään saduilla ei yleensä ollut nimeltä mainittua tekijää, mutta kirja tutustutti minut myös Madame d'Aulnoyhin, ranskalaiseen 1600-luvun kirjailijaan, joka kirjoitti Hans Christian Andersenin tapaan itse satuja ja jolta on peräisin nimitys conte de fées eli fairytale.

Kyllä tämä kannatti lukea, ihanien kuvienkin takia.


Contes de tous les pays, illustrés par Nikolai Ustinov, 1986 (Die schönsten Märchen für das ganze Jahr, 1985). Albin Michel Jeunesse. Kääntäjät: Elisabeth Filatoff ja François Ponthier. Kuvitus: Nikolai Ustinov. 200 sivua (?, ei sivunumeroita).

2 kommenttia:

  1. Lasten kuvakirjat yms ovat tosiaan mainio tapa harjoitella vieraalla kielellä lukemista...ja toisaalta niistä saa myös kulttuurisia ikkunoita joita ei ehkä muuten tulisi katsoneeksi :)
    Ja kuvitus tässä näyttää kyllä hyvältä.

    Mahtaako tuo Jeannot Brindille olla Antti Puuhaara? Ei nyt tunnetuimpia suomalaisia satuja mutta kuitenkin.

    Shakespearen näytelmistä ilmeisesti monikin perustuu johonkin jo olemassaolevaan tarinaan, ihan Hamletia myöten. Kuningas Learista olen jopa lukenut, löytyy ainakin Geoffrey of Monmouthin Britannian kuninkaiden historiasta 1100-luvulta.

    Madame d'Aulnoyn nimen olen joskus kuullut, juurikin "taidesadun" uranuurtajana mutta en ole varmaan lukenut mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Luin Antti Puuhaaran (minulle epämääräisesti tuttu nimi, mutta aiemmin tuntematon tarina) juonen Wikipediasta ja sehän se oli. Näin sitä saa kulttuurisia ikkunoita omaankin kulttuuriinsa :-).

      Shakespeare on tehnyt vanhoista tarinoista niin omiaan, ettei niitä osaa ajatella muuten kuin hänen kertomuksinaan. Tämän kirjan sadussa Learin tarinaan oli tosiaan yhdistetty Tuhkimon idea siitä, että salaperäinen kaunotar katoaa juhlista (tässä jopa kolme kertaa) tanssittuaan prinssin kanssa.

      Madame d'Aulnoyn satu oli ihan jännittävä, juoneltaan hieman outo seikkailu. Pidin siitä kuten kirjan muistakin tarinoista, vaikkei se tuntunutkaan yhtä syvälliseltä kuin monet Andersenin sadut.

      Poista