Useimmat kirjan lukujen otsikoista ovatkin kysymysmuodossa: Kummalla kyljellä kampela makaa? Mikä lintujen rasvassa on erikoista? Miksi eläimet nielevät kiviä? Häiritseekö kaula kirahvia? Starikovitsh ei kuitenkaan vastaa vain otsikossa esitettyyn kysymykseen, vaan luvut ovat noin 3-10 sivun pituisia esseitä ja kirjoittaja käsittelee niissä monipuolisesti ja syvälle menevästi luvun otsikkoon liittyviä kysymyksiä ja eri eläimiä. Yksittäisten eläinlajien lisäksi omat lukunsa saavat mm. eläinten uni, suunnistustaidot, parantavat vaistot, eläinten kyky ennustaa erilaisia tapahtumia ja lauman vaikutukset eläinten fysiologiaan ja käytökseen. Kirjan eläimet ovat suomalaiselle mukavan tuttuja - karhuja, kettuja, jäniksiä, hyttysiä, kampeloita, pääskysiä, varpusia... Vaikka kirjassa on eksoottisempiakin eläimiä, esimerkiksi norsuista puhutaan usein, suurin osa kirjan eläimistä kuuluu pohjolan eläimistöön. Mukana on bakteereja, hyönteisiä, matelijoita, sammakkoeläimiä, kaloja, lintuja ja nisäkkäitä, ja kasveistakin puhutaan jonkin verran.
Kirjassa on valtavasti tietoa - monilla sivuilla siteerattiin paria kolmea tutkimusta - ja suuri osa tiedoista tuntui minulle uudelta, vaikka harrastankin eläinkirjoja (no jaa, en kyllä varmasti muista kaikkea mitä olen aiemmin lukenut, mutta silti). Muutaman kerran mietin, pitääkö annettu tieto paikkansa (Starikovitsh esimerkiksi pitää nisäkkäiden suolistossa eläviä bakteereja haitallisina, vaikka nykyään tiedetään, että ne ovat pääasiassa hyödyllisiä ja tärkeitä terveydelle), mutta yleensä ottaen kirjan tiedot tuntuivat uskottavilta.
Kirjan alussa on hämmästyttävä pikkutieto: Aristoteles väitti kärpäsellä olevan kahdeksan jalkaa, ja tämä virheellinen tieto säilyi Starikovitshin mukaan 1700-luvulle asti. Jos tämä pitää paikkansa (mikä kyllä epäilyttää, koska se tuntuu niin uskomattomalta), se on hyvin kuvaava esimerkki aiempien vuosisatojen dogmaattisuudesta ja auktoriteettien kyseenalaistamattomuudesta, koska kyse on asiasta, jonka jokainen pystyi pienellä vaivannäöllä halutessaan tarkistamaan omilla silmillään.
Outo puute tällaiselle faktakirjalle on se, että kirjassa ei ole lähdeluetteloa, vaikka Starikovitsh mainitseekin aina välillä siteeraamiensa tutkijoiden, lähinnä venäläisten, mutta myös länsimaalaisten, nimiä (mukana on hauskasti myös tervapääskyjä tutkineita suomalaisia ornitologeja, joiden nimiä ei kyllä kerrota). Ehkä lähdeluettelon puute liittyy siihen, että kirjan kustantaja on "Lastenkirjallisuus". Kirjan sisältö ei kyllä ole mitenkään erityisen lastenkirjamainen, ellei sellaisena pidä Olga Kelejnikovan eloisia ja tarkkoja piirroksia (piirrokset kevensivät kivasti myös vieraskielisen lukijan lukuprosessia).
Suurimmaksi osaksi kirjassa annetaan faktatietoa eläimistä, niiden elintavoista ja fysiologiasta, mutta siinä on ilahduttavasti myös luonnonsuojelullinen näkökulma: Starikovitsh puhuu aina välillä ympäristönsuojelusta ja muistuttaa, että ihmiset ovat osa luontoa ja että meidän tulee kohdella eläimiä ja luontoa hyvin, itsemmekin takia. Esimerkiksi näin (tämä kannattaisi muistaa myös EU:n kemikaalilainsäädännössä):
Rauhoittavat sopimukset PDK:n suurimmista sallituista pitoisuuksista ovat petosta. On mahdollista selvittää vaaraton määrä yhdelle aineelle. Mutta entä tuhannelle, sitä paitsi toisiinsa sekoittuneelle aineelle? Entä miljoonalle? Luonto on jättimäinen kemiallinen reaktori, jota kukaan ei ole tutkinut ja jossa aineet reagoivat yhdistelminä, joita ei ole huomioitu. Myrkyllisestä saattaa tulla vaaraton, vaarattomasta myrkyllinen. (203)
Yleensä kirjan tyyli on kuitenkin kuin asiantuntevan biologin leppoisaa tarinointia tiedonhaluiselle ja fiksulle (nuorelle) ihmiselle, ei varoittelua.
Vaikka tämä kirja on jo melko vanha, mielestäni suomalaisten kustantajien kannattaisi katsoa joskus myös itänaapurin suuntaan miettiessään eläinkirjojen julkaisemista. Ainakin minä vakuutuin tämän kirjan tietorikkaudesta, sujuvasta tyylistä ja mielenkiintoisista tiedonjyväsistä, joten myös uudemmat venäläiset eläinkirjat saattaisivat olla hyviä. Starikovitsh siteeraa kirjassa monia venäläisten tutkijoiden tutkimuksia, jotka eivät nykyäänkään ehkä kovin helposti pääse lännessä julkisuuteen, mutta jotka vaikuttavat asiallisesti tehdyiltä, antaisivat uuden näkökulman angloamerikkalaispainotteiseen tiedeuutisointiin ja kertoisivat ehkä lännessä aivan uusia tietoja eläimistä.
Ajattelin kirjoittaa bloggaukseeni myös vastaukset kirjan nimen kysymyksiin, mutta se olisi vienyt liikaa tilaa, koska vastaukset ovat aika monimutkaiset ja yksityiskohtaiset. Argaalilampaan pässin jättimäiset sarvet saattavat kuitenkin olla 30 kilon painoiset ja yli 1,5 metrin levyiset, joten ei ole itsestään selvää, että sarvista on sille enemmän hyötyä kuin haittaa, varsinkin kun laji elää vuorilla ja eläinten pitää tasapainoilla jyrkillä rinteillä.
Askarrellessani Google-kääntäjällä kirjan nimeä kyrillisillä kirjaimilla sain nimelle ensin (korjattuani muutaman kirjaimen käännöskin meni oikein) tällaisen suloisen, 1960-luvun folklaulun mieleen tuovan käännöksen: Onko oinaan sarvet kadonneet, ja vaaleanpunaiset varpuset?
Станислав Старикович: Зачем барану рога, а воробью розовые очки? Рассказы, 1991. ("Stanislav Starikovitsh: Miksi pässillä on sarvet ja varpusella ruusunpunaiset silmälasit? Kertomuksia".) Детская литература. Kuvitus: Olga Kelejnikova. 224 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti