Jaime Peralta & Ulla Peterson (toim.): Diez cuentos de Hispanoamérica, 1966 (Kymmenen tarinaa espanjankielisestä Amerikasta)

Löysin antikvariaatista kymmenen eteläamerikkalaisen novellin kokoelman ja kiinnostuin siitä, koska vaikka tiedän eteläamerikkalaisista kirjailijoista esimerkiksi argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin ja kolumbialaisen Gabriel García Márquezin ja olen jopa lukenut chileläisen Isabel Allenden ja meksikolaisen Sabina Bermanin kirjoja, se on minulle kirjallisuuden kannalta (ja aika paljon muutenkin) tuntematon maanosa. Kaikki kirjan novellit ovat eri kirjailijoiden kirjoittamia ja eri espanjaa puhuvista maista, joten se antoi laajan kuvan alueesta - lukuun ottamatta tietysti sitä että kaikki kirjoittajat ovat miehiä ja näkökulma melkein kaikissa oli miehen.

Kirja on Ruotsissa julkaistu opiskeluteksti, ja siinä on paljon sanojen ja käsitteiden selityksiä. Novelleja ei ole lyhennetty eikä muutettu, eikä niitä ole siinä järjestetty kronologisesti, aakkosjärjestykseen eikä edes maantieteellisesti, vaan tekstien vaikeustason mukaan. Viimeisessä tekstissä (ja joissakin muissakin) olikin jo aika paljon vieraita sanoja, mutta kun hallitsee perussanaston, kaikkia sanoja ei tarvitse lukiessa välttämättä ymmärtää, eikä kieli estänyt missään kirjan novelleista tarinaa tempaamasta minua mukaansa - monet näistä olivat kiinnostavampia kuin odotin. Latinalaisen Amerikan maiden levoton historia näkyy usean tarinan taustalla, varsinkin koska kirja on julkaistu 1960-luvulla.

* Hernando Téllez: Espuma y nada más (Vaahtoa eikä mitään muuta). Hyvin tehokas ja intensiivinen novelli siitä, kun kapinallisten puolella olevan parturin luokse tulee partaansa ajattamaan sotilaskomentaja, joka on julmasti tappanut hänen tovereitaan. Ammatistaan ja taidoistaan ylpeä parturi leikkaa tappavan terävällä veitsellä miehen partaa tämän nuokkuessa rauhassa tuolissaan, ja miettii kuinka toimia jännitteen kasvaessa koko ajan. (Kolumbia, 1908-1966, 7 s.)

* Lisandro Otero: El bastón (Keppi). Epävarma teinipoika hankkii tyylikkään kuolleen isoisänsä valokuvan innoittamana itselleenkin kävelykepin, joka tuo hänelle ensin itsevarmuutta, mutta ympäristön paheksuvat reaktiot kasvavat absurdeihin mittoihin. Hidas ja hajanainen alku, mutta loppu oli hyvä. Kylässämme on tiettyjä asioita, joita ei sallita, ja rutiinista poikkeaminen on yksi niistä. (16) (Kuuba, 1932-2008, 11 s.)

* Manuel Rojas: El vaso de leche (Lasi maitoa). Nuori meripoika, joka ei ole syönyt moneen päivään, kulkee satamassa ja etsii työtä ja keinoa ansaita rahaa. Lopulta perusluonteeltaan hyvin rehellinen poika päättää mennä kahvilaan ja syödä ilman rahaa, mutta ystävällinen kahvilan emäntä tarjoaa hänelle lasin maitoa ja keksejä. (Chile, 1896-1973, 11 s.)

Ventura Garcia Calderón: Historias de caníbales (Tarinoita kannibaaleista). Aika sekava tarina ranskalaisesta seikkailijasta Victor Landasta, joka ryöstää Perun viidakoista itselleen vaimon kannibaalien heimosta. Näille kannibaaleille kuolleen ihmisen tiettyjen osien syöminen oli eräänlainen kunnianosoitus ja keino saada hänen taitonsa. Tarinan sankari Landa on suhteessaan intiaaneihin epämiellyttävä ja moraaliton, ja koko tarina on kerrottu ärsyttävän kevyesti. (Peru, 1886-1959, 9 s.)

Jorge Luis Borges: El Sur (Etelä). Juan Dahlmann päättää kuolemanvaarallisen taudin jälkeen muuttaa perintötilalleen Etelä-Argentiinaan. Ennen kuin hän pääsee perille, alkoholi ja kohtalokkaat kunniakäsitykset keskeyttävät hänen matkansa. (Argentiina, 1899-1986, 11 s.)

* Horacio Quiroga: El Hijo (Poika). 13-vuotias poika lähtee metsästämään lintuja kiväärin kanssa. Isä, joka on opettanut häntä pienestä pitäen käsittelemään aseita ja selviämään luonnossa, jää kotiin. Poika ei kuitenkaan tule silloin kun on luvannut, ja huolesta sekaisin oleva isä lähtee etsimään häntä. Surullinen, intensiivinen ja tunnelmallinen novelli, jossa isän ja pojan välinen rakkaus esitetään kauniisti. Quirogaa verrataan kirjailijaesittelyssä Edgar Allan Poehen. (Uruguay, 1878-1937, 7 s.)

* Jorge Ferretis: Un viejo de plata (Hopeavanhus). Vanha hopeaseppä don Flavio jatkaa rakastamaansa työtä myöhään iltaan saakka. Samaan aikaan hänen oppipoikansa menee tapaamaan rakastettuaan, Flavion tytärtä Graciaa, tämän kotiin, eivätkä nuoret pysty vastustamaan yötä ja suudelmia. Kun Flavio tulee kotiin, hän näkee mitä on tapahtunut, ja hänen mielessään kummittelevat kaikki klassisen espanjalaisen kirjallisuuden hahmot, joissa isä tappaa tyttärensä rakastajan ja ehkä tyttärensäkin. Isä kuitenkin kieltäytyy ryhtymästä kulttuuristen odotusten marionetiksi ja valitsee toisin. (Meksiko, 1902-1962, 14 s.)

* Augusto Roa Bastos: La excavación (Kaivaus). 72 vankileirillä olevaa vankia kaivaa sisällissodan jälkeen yksi toisensa jälkeen metrien pituista tunnelia 25 senttiä päivässä päästäkseen pakenemaan. Novellissa seurataan nuorta tunnelia kaivavaa miestä, joka jää sortuman alle, ja tämän ajatuksia ja muistoja. Armoton, rankka ja surullinen, mutta sellaisena myös pasifistinen novelli. (Paraguay, 1917-2005, 10 s.)

Arturo Uslar Pietri: La lluvia (Sade). Vanha pariskunta, Usebia ja Jesuso, odottaa sadetta kuivan maan ympäröimänä. Sitten heidän tilalleen tulee nuori salaperäinen poika, joka tuo heidän elämäänsä valoa, rakkautta ja iloa. Tätä novellia en ymmärtänyt. (Venezuela, 1906-2001, 20 s.)

* Miguel Ángel Asturias: El Bueyón (Härkä). La Caidunan ja el Bueyónin, toisiaan rakastavan pariskunnan, aikuiset pojat ovat lähteneet vuorille pakoon lähestyviä sotilaita. Bueyón eli Naiqué kuolee sotilaiden pommitettua myllyä. Caiduna kertoo vuosia myöhemmin lapsenlapsilleen siitä, kuinka heille ja muille köyhille ensin annettiin oikeus tilaan ja maahan sen sijaan että heidän olisi pitänyt jatkaa orjantyön tekemistä rikkaille, ja kuinka nämä sen jälkeen taas riistettiin heiltä. (Maiden takaisinoton alkuunpanija United Fruit Company ja USA:n antama tuki tälle esiintyvät myös eräässä tunnetussa Pablo Nerudan runossa.) (Guatemala, 1899-1974, 12 s.)

Kuubalaisessa novellissa vanhan valokuvan isoisällä kerrottiin olevan päällään dril cien -puku, ja selityksessä sen sanottiin olevan "erittäin vilpoisa ja kallis kangas, jota kuubalaiset merkkihenkilöt käyttivät vaatteissaan ennen vuotta 1959". Mietin, miten jonkin kankaan käytön voitiin sanoa loppuvan tiettyyn vuoteen, mutta se olikin kokonaisen elämäntavan ja yhteiskuntajärjestelmän symboli; vuonna 1959 oli Kuuban vallankumous.
    Dril cien -kangas on kudottu sillä tavalla, että se hengittää hyvin, muovautuu kantajansa mukaan ja on sekä pehmeää että vahvaa. Näin se sopii hyvin tropiikkiin. Kun tällaisia pukuja haluttiin tehdä uudestaan nykyaikana Yhdysvalloissa, ainoastaan Irlannista löytyi yksi valmistaja, joka osasi tehdä tällaista kangasta, sekä ainoastaan yksi seitsemänkymppinen kuubalainen räätäli, joka osasi valmistaa pukuja alkuperäisellä tavalla. Tällaisia pukuja ei kuitenkaan voitu kuivapestä, vaan ne voitiin puhdistaa vain käsin tietyllä menetelmällä, joka sekin oli jo lähes kokonaan kadonnut (tiedot täältä). Valmistustavan ja käytön mutkikkuus selittää sen, miksi tämä kangas ja tällaiset puvut katosivat Kuubasta rikkaiden mukana.

Jaime Peralta & Ulla Peterson (toim.): Diez cuentos de Hispanoamérica, 1966. Akademiförlaget-Gumperts. Kansi: Kjell Ivan Anderson. 115 sivua.