perjantai 10. kesäkuuta 2022

Eeva Tenhunen: Mustat kalat, 1964

Eeva Tenhunen on suomalainen dekkaristiklassikko, jonka kirjoja olen lukenut aiemmin jo kolme. Lukemilleni Tenhusen kirjoille on ollut yhteistä esimerkiksi se, että ne kuvaavat varsin realistisesti tavallisten suomalaisten ihmisten elämää (poliisit ja poliisin työ ovat niissä suhteellisen pienessä osassa), kertojana ja kokijana on nuori tai nuorehko nainen, ja ne sijoittuvat tavalla tai toisella suljettuun, pieneen yhteisöön, jonka jäsenet tuntevat toisensa ja jonka piirissä tapahtuu murha. Ja se, että ne sijoittuvat Itä-Suomeen.

Tämän kirjan yhteisö on sananmukaisesti suljettu ulkomaailmalta, koska kirjan tapahtumat sijoittuvat Olavinlinnaan, jonne pääsee vain veneellä. Siellä ovat kesätöissä historian tai suomen opiskelijat Liisa Rautasalo (minäkertoja), Inkeri, Jatta ja Elina sekä Kari, Kössi ja Kristian (nuoret naiset kansallispukuisina oppaina, miehet soutajina tai apuna kaivauksilla), jotka ovat kaikki jo aiemmin ystävystyneet opiskellessaan. Kaikille on tuttu myös Liisan ei niin salainen ihastus, lempeä ja miellyttävä tohtori Karsten, joka on tullut Olavinlinnaan tekemään arkeologisia kaivauksia. Ryhmän ulkopuolinen on kohtalokas, kaunis Kirsti, joka kokee kaikki nuoremmat miehet haasteina ja haluaa valloittaa heidät riippumatta siitä, ovatko he varattuja vai eivät, ja yleensä onnistuukin tässä. Näin on käynyt myös Karin kohdalla, jonka kanssa Inkeri oli kesän alkuun asti ollut käytännöllisesti katsoen kihloissa.

Liisa oli opiskelemaan tullessaan ollut ujo ja syrjäänvetäytyvä, mutta hän ystävystyi lapsellisen viatonta ulkonäköään tehokkaasti hyödyntävän Inkerin kanssa, joka toi hänen elämäänsä eloa, väriä, hauskuutta ja uusia ystäviä. Siksi hän olikin innoissaan saadessaan yllättäen paikan jalkansa murtaneen oppaan tuuraajana ja tietäessään pääsevänsä Inkerin kämppäkaveriksi tämän matkoilla olevan tädin asuntoon. Hänen saapuessaan Olavinlinnaan vanhat ystävät tuntuivat kuitenkin kireiltä ja ilmapiirissä oli jännitystä. Sitten tapahtui murha ja toinenkin, ja Liisa joutui huomaamaan, että kaikki ihmiset eivät olekaan sellaisia, millaisiksi hän oli heitä luullut.

Kirjassa viehätti nokkela sanailu, hauska, kepeä ja ironinen kerrontatapa, väkivallattomuus sekä ajankuva, ja kokonaisuutena kirja oli mukavaa luettavaa. Teoksessa oli myös kirjallinen ulottuvuus: oppaat lukivat tauoilla salapoliisiromaaneja, ja Liisa tunsi hyvin dekkareita ja kommentoi Olavinlinnan tapahtumia joskus vertaamalla niitä dekkareiden juonenkäänteisiin. Kirja herätti halun tutustua Olavinlinnaan, jossa en ole koskaan käynyt. Kirjan nimi tulee Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiasta (1555), jossa mainitaan Olavinlinna ja kerrotaan sitä ympäröivässä joessa elävistä kaloista, jotka ovat lajista riippumatta mustia.

Tämä dekkari on jo klassikko. Siitä on otettu monta uusintapainosta, viimeisin vuodelta 2013, ja se on käännetty viroksi, tsekiksi, saksaksi ja slovakiaksi. Kirjoituksia siitä on blogeissa Luetut, lukemattomat, Hurja hassu lukija, Oksan hyllyltä, Ja kaikkea muuta ja Kujerruksia. Goodreadsin kommenteissa on monia positiivisia arvioita, joissa kirjan sanotaan esimerkiksi sopivan mainiosti kesädekkariksi ja verrataan sitä Christien dekkareihin, eikä syyttä. Kirjasta on tehty myös näytelmä. Lisätietoa Eeva Tenhusesta on Dekkariseuran artikkelissa. Hieno kansikuva on Urpo Huhtasen käsialaa.


Eeva Tenhunen: Mustat kalat. Salapoliisiromaani, 1964. WSOY. Kansi: Urpo Huhtanen. 242 sivua.

8 kommenttia:

  1. Eeva Tenhusen nimi tuntuu jotenkin etäisesti tutulta. Olen ehkä lukenut häneltä jotain joskus todella kauan sitten. Tämä tarina kuulostaa kiinnostavalta, kun kertoo kaiken lisäksi Olavinlinnasta. Itse olen sielläkin joskus käynyt. Kun siskoni opiskeli nuorena Savonlinnan taidelukiossa, tuli kyläiltyä siellä sillloin tällöin. Nyt en harmi kyllä ole käynyt Savonlinnassa päinkään enää aikoihin. Olisi ihanaa käydä siellä joskus, se on kaunis kesäkaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tenhunen on julkaissut kahdeksan dekkaria vuosina 1964-1987 (kun nyt Wikipediasta tarkistin), joten jos luit hänen kirjansa tuoreeltaan, siitä on tosiaan jo kauan. Hän oli itsekin ollut opiskelijana oppaana Olavinlinnassa, joten hän tunsi kirjan miljöön hyvin. Kiva kun Savonlinna on sinulle tuttu paikka, minunkin pitäisi joskus käydä siellä.

      Poista
  2. Mustat kalat on minusta hyvässä mielessä vanhanaikainen dekkari, josta tulee Christie mieleen. Kävin muutama viikko sitten Olavinlinnassa. Olisinpa huomannut lukea Mustat kalat uudelleen ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopisi todella hyvin Olavinlinnassa käynnin yhteyteen, joko ennen tai jälkeen. Kirjan tapahtumat tuntuvat varmasti erityisen eläviltä, jos on itse käynyt tapahtumapaikalla, Olavinlinna on siinä niin suuressa roolissa.

      Poista
  3. Mietin juuri, mikä olisi sopivan kevyt kesädekkari jäljellä oleville lomapäiville, kun törmäsin juttuusi. Olen lukenut Tenhusen Mustat kalat ja muistaakseni jonkin muunkin hänen romaaninsa kauan sitten ja pidin niistä todella paljon. Parhaiten mieleeni on jäänyt (paikoin ironinen) huumori. Taidanpa käydä heti tekemässä varauksen kirjaan :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että juttuni muistutti mieleesi tämän kirjan! Tämä on kyllä kevyttä ja mukavaa lukemista lomapäiviksi.

      Poista
  4. Pitipä varata tää ihan mielenkiinnosta! Ja sopii hyvin kirjaston dekkarihaasteen klassikkokohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan omiaan siihen ja leppoisaa luettavaa, kiva kun kiinnostuit!

      Poista