Arto Kurtto: Suomen luonnonkasvit, 1995

Satuin kesällä tarttumaan kasvioppaaseen, jota ajattelin vain selailla katsoakseni, mitä kasveja tunnistan ja mitä en, mutta kun aloin lukea sen tekstejä, se osoittautui myös lukukokemuksena kiinnostavaksi. Kirjan kirjoittaja Arto Kurtto mainitaan oudosti vain julkaisutietosivulla ja Saatteeksi-sivun kirjoittajana, ei kirjan kannessa eikä nimiösivulla, mutta kirjan kasvikuvaukset eivät ole anonyymiä ja väritöntä tekstiä, vaan selvästi asiastaan innostuneen ja paljon tietävän kasviharrastajan kirjoittamia, joka on rämpinyt metsissä ja soilla tutustumassa kasveihin. En voi sanoa, että tämä on paras koskaan lukemani kasvio, koska en ole ennen lukenut yhtään kasviota, mutta tämä on oikein hyvä ja kiinnostavasti kirjoitettu kasviopas.

Kasvikuvauksissa ei anneta vain tunnistamisohjeita, vaan niissä kerrotaan kasvista riippuen esimerkiksi sen kansanomaisista nimistä, tieteellisen nimen merkityksestä, kasviin liittyvistä tarinoista ja uskomuksista, kasvin rohdos- ja muusta käytöstä sekä biologisista sopeutumista. Ajattelin nuorena, että suomalaiset kasvit ovat tylsiä ja vaatimattomia verrattuna eksoottisiin trooppisiin kasveihin, mutta tästä kirjasta huomasi, että suomalaisillakin kasveilla on paljon kiehtovia sopeutumia ympäristöönsä ja kiinnostavia selviytymistapoja vaikeilla elinpaikoilla - kuten Arto Kurtto sanoo saatesanoissaan, suomalaisissakin kasveissa riittää tutustuttavaa ja tutkittavaa koko eliniäksi. Kurtto ymmärtää kirjassa "luonnonkasvit" laajasti kaikiksi sellaisiksi kasveiksi, jotka kasvavat kasvupaikallaan ihmisen istuttamatta tai kylvämättä, eli kirjassa on mukana myös esimerkiksi lupiini ja kurttulehtiruusu sekä paljon näitä aiemmin Suomeen saapuneita kasveja. Hän toki myös varoittaa ongelmallisesti leviävistä kasveista.

Koska kirjassa kerrottiin mm. kiehtovista merenrantakasveista, sitä lukiessa ymmärsi hyvin, miksi kurttu(lehti)ruusu pitää kauneudestaan ja suloisesta tuoksustaan huolimatta saada poistetuksi Suomesta - kasvi ei olisi ongelma, jos se tyytyisi niihin paikkoihin, joihin se on alun perin istutettu, mutta se leviää hallitsematta myös merenrannoille, joissa se tukahduttaa ihastuttavat ja usein pienikokoiset merenrantakasvit, jotka ovat tuhansien vuosien aikana kehittäneet sopeutumiskeinoja suolaveden läheisyydessä elämiseen. Olen itsekin nähnyt erään merensaaren hiekkarannalla ehkä parinkymmenen metrin pituisen kurttulehtiruusutiheikön, jota ei aikaisemmin ollut siellä. Kymmenen vuoden tai mahdollisesti paljon lyhyemmänkin ajan päästä se on saattanut valloittaa tämän kauniin saaren kaikki rannat, jos sille ei tehdä mitään, mikä tarkoittaa myös saaren rantojen ravinnepitoisuuden muutosta sekä mahdollisesti hiekkarantojen muuttumista multaisiksi lehtikarikkeen takia. Tämä taas tuhoaa alkuperäiset kasvit ja niistä riippuvaiset hyönteiset. Vieraslajit.fi-sivustolla kerrotaan asiasta näin: Hiekkarannalle asetuttuaan kurtturuusu pystyy vaakajuurakkonsa avulla levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi ja syrjäyttämään täysin alkuperäisen merenrantalajiston. Tällöin se on merkittävä haitta myös rantojen virkistyskäytölle. Pahimmillaan kasvustot ovat jopa hehtaarien laajuisia.

Monien keto- ja niittykasvien kohdalla tuli vastaan se niin tuttu tarina siitä, että ne olivat jo tuolloin, lähes 30 vuotta sitten, harvinaistuneet tai harvinaistumassa maankäytön muutosten takia. Ihmetyttää, miksei valtion maille perusteta ketoja ja niittyjä ja hoideta niitä valtion varoilla, koska tästä ongelmasta saa lukea yhä uudelleen, ja koska kasvien kadotessa katoavat myös niistä riippuvaiset perhoset ja muut hyönteiset - Suomi on kuitenkin sitoutunut monimuotoisuuden säilyttämiseen. Ja kukkivat kedot ja niityt ovat varmasti myös yksinkertaisesti kauniita ja jos ihmiset näkisivät niitä ympäristössään, he haluaisivat niitä lisää. Ja jos kukkivia ketoja ja niittyjä olisi suhteellisen paljon, harvinaistuneet kasvit voisivat niistä levitä ympäristöön - vaikka niille olisi nyt sopivia kasvupaikkojakin (esimerkiksi tienvierustojahan niitetään usein, eli ne saattaisivat sopia näille kasveille), kasveilla ei ehkä ole pitkän etäisyyden takia mahdollisuutta levitä niille.

Kirja toimii hyvin myös tunnistamisoppaana (tosin ei ehkä mukana kannettavana, koska se on iso ja painava). Siinä kerrotaan kasvin kasvupaikoista ja runsaudesta Suomessa, ja siinä on ratkaistu kasvioille tyypillinen hankala ongelma piirros- ja valokuvien välillä sillä tavalla, että kirjassa on jokaisen kasvin kohdalla molemmat: pieni valokuva sekä isokokoinen piirroskuva ja lisäksi pikkukuvia kasvin yksityiskohdista selityksineen. Kirja perustuu Valittujen Palojen kasvikirjan norjalaisiin ja brittiläisiin painoksiin, mutta suomalaista painosta varten kaikki sen tekstit on kirjoitettu uudelleen (minkä kyllä huomaa heti) ja lisäksi on uusittu joitakin kirjan kuvia ja lisätty siihen joitakin kasvilajeja.

Kirja herätti halun mennä ulos tutkimaan varsinkin rantojen ja soiden kasveja ja tutustumaan sellaisiin kasveihin, joita en tunne. Sen käyttökelpoisuutta lisäävät lopun monipuoliset listat. Eri käyttötarkoituksiin soveltuvia kasveja listataan sivuilla 422-432 (ravintokasvit, maustekasvit, lääkekasvit, yrttikylpyihin, kauneudenhoitoon ja hygieniaan, teekasveja, muiden yrttijuomien valmistamiseen, värikasveja, nahkojen parkitsemiseen, kuitukasveja, matoiksi ja punontaan, luudiksi, tyynyjen ja patjojen täytteeksi, kuivakukiksi, tauluihin, koristeisiin, tuoksuja, mehiläiskasveja, erilaista koti- ja muuta käyttöä, suomenkielistä kirjallisuutta kasvien käytöstä). Kirjassa on myös listat rauhoitetuista ja uhanalaisista kasveista ja eri uhanalaisuusluokkiin sijoittuvista kasveista (jotka ovat tietysti nykyään osaksi muuttuneet) sekä Suomen kansallis- ja maakuntakasveista. Siinä on lisäksi erinomainen lista tieteellisten lajinimien merkityksistä suomeksi, kuuden sivun pituinen sanasto kasvitieteellisistä termeistä sekä kolme kasvihakemistoa (tieteelliset nimet, ruotsinkieliset nimet ja suomenkieliset nimet).

Edit 15.9.22, 6.10.22.

Arto Kurtto: Suomen luonnonkasvit, 1995. Valitut Palat. Paljon eri kuvittajia ja valokuvaajia, kuvat suureksi osaksi samoja kuin norjan- ja englanninkielisissä sisarteoksissa. 421 kasvikuvaussivua ja 45 sivua luetteloita ja hakemistoja.