Charlotte Armstrong: Pisara myrkkyä (A Dram of Poison, 1956)

Tämä vanha dekkari oli hyvin nautinnollista luettavaa, koska se oli juoneltaan niin odottamaton. Kirjan alussa ystävällinen sielu, yliopiston runouden opettaja Kenneth Gibson, menee naimisiin köyhän ja sairaalloisen, 23 vuotta häntä nuoremman Rosemaryn kanssa, jonka tyrannimainen isä on juuri kuollut. He muuttavat maalle pieneen taloon herra Gibsonin ystävän, komean ja viehättävän leskimiehen Paul Townsendin naapuriksi. Kun herra Gibson joutuu Rosemaryn kanssa ravintolassa viettämänsä iloisen illan jälkeen kolariin Rosemaryn ajaessa autoa, hän loukkaantuu melko vakavasti ja joutuu sairaalassa ollessaan pyytämään tarmokkaan ja aikaansaavan siskonsa Ethelin muuttamaan taloonsa pitämään huolta Rosemarysta. Ethelillä on kuitenkin vankat mielipiteet ja tapa vakuuttaa muutkin. Epäilys alkaa kalvaa talon asukkaita, ja juoneen liittyy myös 333-niminen hajuton, mauton, väritön ja kipuja aiheuttamaton mutta tappava myrkky.

Tottuneena dekkarinlukijana aloin tietysti miettiä heti alusta lähtien, miten jo kirjan toisella sivulla esiteltyä myrkkyä käytetään ja kuka tappaa kenetkin ja mistä syystä, mutta tämä dekkari lähtikin noin puolestavälistä lähtien täysin sivuraiteille ja muuttui melkein hilpeän farssimaiseksi tarinaksi. Se on myös ainoa lukemani dekkari (ja ehkä yleensä aikuisten kirja), jossa samantyyppinen juonielementti toistuu monta kertaa. Kirjan loppuosassa kirjailija esittelee joukon hauskoja, virkistävän erilaisia ja persoonallisia tyyppejä. Dekkariksi tämä on ihmiskäsitykseltään hyvin positiivinen kirja ja sen epämiellyttävinkin henkilö saa lopussa ymmärtämystä.

Kirja saa myös huomaamaan, millä tavalla vakuuttava ja itseensä uskova henkilö saa asiat kyökkipsykologialla - kirjassa puhutaan paljon alitajunnasta ja tiedostamattomista motiiveista ja teoista - näyttämään aivan erilaisilta kuin ennen, ja asetetaan tällaisen vastapainoksi terve järki. Tällaisena kirja oli varmaan kommentti aikanaan suosittuihin teorioihin, joista joskus näkee jälkiä myös nykyajattelussa.

Luin tämän Charlotte Armstrongin kirjan taas Heikki Ahtialan kannen takia; kirjastosta lainaamani kappaleen kaunis kansi on kuitenkin harmillisen kulunut joten se ei pääse kuvassa kunnolla oikeuksiinsa.

Myös Juhani K. piti tästä kirjasta. Hurjan hassun lukijan blogissa on hyvä kirjoitus kirjasta ja Goodreadsin sivuilta löytyy lyhyt arvio - kaikki eivät selvästikään ole pitäneet tästä kirjasta yhtä paljon kuin minä.

Edit 16.9.22 (korjaus ja pieni muutos).

Charlotte Armstrong: Pisara myrkkyä, 1959 (A Dram of Poison, 1956). WSOY. Sapo-sarja 43. Suomentaja: Pauli A. Kopperi. Kansi: Heikki Ahtiala. 224 sivua.