Tilasin kaukolainana nimen perusteella vuoden 1945 rauhannobelistin, yhdysvaltalaisen lakimiehen, poliitikon ja pitkäaikaisen ulkoministerin, demokraatti Cordell Hullin (1871-1955), muistelmat. Sain yhden kirjan sijaan kaksi tiiliskiveä. Kirjoissa on yhteensä 1742 sivua, joista noin 1600 sivua käsittelee Hullin kahdentoista vuoden pituista ulkoministerikautta sekä näihin sisältyen noin 1100 sivua toisen maailmansodan aikaisia vuosia (1939-1945), Yhdysvaltain roolia maailmanpolitiikassa ja Cordell Hullin toimintaa näinä vuosina. En lukenut kirjoja. En edes Yhdistyneiden Kansakuntien perustamiseen liittyvää jaksoa kirjan lopussa, vaikka se liittyykin läheisesti rauhanasiaan - kaikki kunnia rauhannobelistille, mutta en vain jaksanut lukea kirjan yksityiskohtaista, toimintapainotteista, kuivakkaa, faktapitoista kuvausta poliittisista tapahtumista, keskusteluista ja päätöksistä.
Tutustuin kirjoihin kuitenkin jonkin verran: luin niistä ensimmäiset noin 60 sivua eli siihen asti, kun Hull oli lähes nelikymppinen kongressin jäsen, sekä kirjan viimeisen luvun What of the Future?. Hull eli lapsuutensa ja nuoruutensa Tennesseen takamailla viisilapsisessa aluksi varsin köyhässä perheessä, jonka elanto tuli maanviljelyksestä ja tukkien rahtauksesta ja myynnistä. Koti sijaitsi etelä- ja pohjoisvaltioiden rajalla, ja Yhdysvaltain raa'an sisällissodan (1861-1865) jäljet näkyivät ja muistot elivät edelleen alueella.
Siinä vaiheessa kun perheen pojat tarvitsivat paikkakunnan koulua pidemmälle menevää koulutusta, isällä oli enemmän rahaa ja hän myös piti poikiensa koulutusta tärkeänä (tyttäriä perheessä ei ollut). Hull lähti kotoa jo teini-ikäisenä koko ajan isommille paikkakunnille opiskelemaan, aluksi kahden vanhemman veljensä kanssa. Hänen koulunsa ja opettajansa vaikuttavat olleen yllättävän hyviä, ja hänestä tulikin lakimies jo 19-vuotiaana, alle vuoden opiskelun jälkeen, Tennesseen Cumberland Law Schoolista, joka oli monien aikaisempien ja myöhempien kongressin jäsenten ja senaattorien arvostettu opinahjo (s. 26-27). Hän meni jo alle 21-vuotiaana mukaan politiikkaan (tuohon aikaan täysi-ikäisyyden raja oli 21 vuotta) ja hänet valittiin osavaltion lakia säätävään elimeen (State Legislature, s. 27).
Kun Espanjan-Yhdysvaltain sota alkoi vuonna 1898, hän kokosi tennesseeläisistä vapaaehtoisista joukkueen ja matkusti sen kapteenina (captain) Kuubaan, muttei osallistunut taisteluihin vaan järjesti alueella hallinnollisia asioita.
31-vuotiaana Hullista tuli töistään luopuvan tuomarin pyynnöstä Tennesseen osavaltiossa laajalla alueella kiertävä tuomari, jonka vastuulla oli kaikki avioliitoista, avioeroista ja siviilitapauksista työtapaturmakorvauksiin ja ilmeisesti myös rikosoikeuteen. Hän teki hartiavoimin töitä purkaakseen rästissä olevat tapaukset ja perehtyäkseen hänelle uusiin lainkohtiin ja omista sanoistaan päätellen oli ankara mutta reilu tuomari (s. 38-41). Kuvaus erään avioerotapauksen ratkaisusta kuulosti varsinkin ajankohdan (1902?) huomioon ottaen oikeudenmukaiselta ja järkevältä, ja oli myös kiinnostavaa, ettei Hull tuominnut avioeron osapuolia vaan ymmärsi eron syyt:
An important divorce case came up for trial when I first went on the bench. The couple, who had five children, were excellent people but incompatible. I learned later that both husband and wife were very much afraid to have me try the suit. They said: "He's a bachelor and a comparatively young man, and is liable to do just anything in disposing of our children." When I came to decide the case, I directed that the children who had reached the age of some degree of discretion should be permitted to choose between going with their father or their mother, while those of tender age should be placed in charge of the mother. Both sides were entirely pleased. (41)
Vuonna 1906 Hull päätti ystäviensä pyynnöstä pyrkiä kongressiin ja tuli valituksi 35-vuotiaana (s. 42-44). Tästä alkoi hänen poliittinen uransa koko maan tasolla, joka jatkui lähes keskeytyksettä vuoteen 1944 asti kongressinjäsenenä, senaattorina ja lopulta ulkoministerinä. Ulkoministerinä hän toimi 12 vuotta, kauemmin kuin kukaan muu amerikkalainen, ja nykykirjoittaja Joseph Scott sanoo, että hänestä olisi saattanut tulla myös presidentti, jollei Franklin D. Roosevelt olisi päättänyt jatkaa presidenttinä.
Hull oli ilmeisesti hyvin tärkeä Yhdistyneiden Kansakuntien perustamisessa. Franklin D. Roosevelt sanoi häntä "Yhdistyneiden kansakuntien isäksi" (Scott), ja tästä toiminnasta hänelle myönnettiin myös Nobelin rauhanpalkinto. Hän itse pitää YK:n luomista yhteistyönä: The United Nations came into being after elaborate, painstaking study over a period of years by experts of many countries. ... Let us not, however, expect the United Nations to perform a miracle. Its Charter is a human instrument, not a perfect one. The organization requires time, patience, and a spirit of cooperation among nations if it is to function effectively. (1736) Hän ilmeisesti kannatti sekä rauhanturvajoukkojen perustamista että tietyssä määrin myös aseistariisuntaa (Scott, 1737).
Lukemieni osuuksien perusteella Hull oli rauhallinen, harkitsevainen, tunnollinen ja työteliäs ihminen, joka pyrki toimimaan näkemyksensä mukaan oikein, vaikka asia olisi ollut epäsuosittukin, kuten tuloveron ajaminen hänen kongressissa olonsa alkuaikoina (tätä pidettiin silloin poliittisena itsemurhana, s. 48). Hän ei kongressissa halunnut ajatella vain oman osavaltionsa etua, vaan myös sitä, että laeista olisi etua koko maalle (s. 46). Hän vaikutti ihmiseltä, joka ajatteli itsenäisesti ja piti päänsä vastustuksesta huolimatta, mutta suhtautui silti sovinnollisesti muihin ihmisiin ja maihin ja pyrki etsimään yhteisymmärrystä.
Englanninkielisestä Wikipediasta paljastui kuitenkin hyvin ikävä seikka: sen mukaan vuosina 1939-1940 Hull esti juutalaispakolaisia kuljettavan laivan pääsyn USA:han ja pakotti sen palaamaan Eurooppaan, kieltäytyi muutenkin auttamasta juutalaisia ja kielsi USA:n ulkomaiden lähetystöjä myöntämästä juutalaisille viisumeita. Tämä on käsittämätöntä, varsinkin kun ottaa huomioon, että hänen vaimonsa Frances, jolle kirja on omistettu, oli juutalainen. Hän ei myöskään hyväksynyt kirjan kirjoitusaikana vähemmistöjen usein "vasemmistolaisten tai taantumuksellisten ääriainesten" yllyttämää "propagandaa", koska piti sitä haitallisena (s. 1738). Tästä asiasta Hull puhuu vain yhdessä kappaleessa kirjan lopussa eikä anna siitä yksityiskohtaisempia tietoja; ei kuulosta kuitenkaan vähemmistöjen kannalta kovin ymmärtäväiseltä. Hullista jäi minulle siis loppujen lopuksi jonkin verran ristiriitainen kuva. Pitää vain hyväksyä se, että vaikka jotkut ihmiset ovat voineet saada aikaan oikein hyviä asioita, he ovat silti saattaneet olla täysin väärässä joissakin asioissa.
Kirjassa puhutaan myös Suomesta, hakemiston mukaan aika monessakin kohdassa. Tässä vuoden 1939 tapahtumista, jolloin Neuvostoliitto pyrki laajentamaan aluettaan:
The same pressures [as in Baltic states], however, did not work in the case of Finland. That doughty little nation gave every evidence of fighting rather than yielding. She accepted the same type of invitation that had been extended to the other Baltic states, to send her Foreign Minister to Moscow for discussions; but her acquiescence ended there. The proverbial sympathies of Americans for the "underdog" were with little Finland, and they appreciated Finland's unique determination to pay her debts to this country; but we hesitated to inject the United States into the dispute. I felt that in doing so we might very well aggravate rather than resolve it. And I did not wish to alienate Russia, feeling that at some future time she might veer away from her apparently close relationship to Germany.When Finnish Minister Hjalmar Procopé sought a promise from me on October 5 that we would say something to the Soviet Government in the event Russia made demands on Finland, I said to him that this would not be within the function of our Government, although we were always interested in the well-being of the people of Finland. (702)
Kirjan pienellä painettu hakemisto on 62 sivun pituinen; myös tästä huomaa, että kirjassa on paljon asiaa. Yhdysvaltain politiikasta, sotahistoriasta ja toisesta maailmansodasta kiinnostuneille tämä kirja saattaisi olla mielenkiintoista luettavaa. Minulle siis ei, vaikka loppuluvussa olikin monia hyviä ajatuksia. Tässä joitakin:
Major wars are generally followed by a widespread feeling of uneasiness, impatience, unrest, and suspicion. Our people and leaders and the peoples and leaders of other nations must be willing to overcome this feeling. They must examine with sympathy and patience the views of others. They must try to ascertain the true facts in any situation. They must avoid assuming adamant positions. They must refrain from exaggerating and overemphasizing their own claims and from appealing to prejudice. (1736)
Democracy is not a static structure, like a cathedral or a skyscraper. Once erected, it cannot be expected to stand by itself from generation to generation. It is a living organism, and therefore must be cared for, guarded, nurtured, and guided. (1730)
Kirjan kannessa mainittu Cordell Hull Foundation for International Education näköjään sponsoroi ulkomaisia vieraiden kielten ja muidenkin aineiden opettajia, jotka haluavat työskennellä jonkin aikaa Yhdysvalloissa. Se toimii nykyäänkin.
 |
| Kirjan omistuskirjoitus: To Ambassador Seppala - May 1960 bring us a greater understanding of the ideals of Cordell Hull. Mario Bernandez(?) |
Seuraavat nobelistit ovatkin jo muita kuin poliitikkoja, onneksi.
Cordell Hull: The Memoirs of Cordell Hull, in two volumes, 1948. The Macmillan Company, New York. Volume I: 916 sivua, Volume II: 826 tekstisivua (s. 917-1742) ja hakemisto (62 sivua).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti