Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin tänä vuonna japanilaiselle Nihon Hidankyō -järjestölle eli Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista selviytyneiden järjestölle. Järjestö tekee tärkeää työtä ydinaseettoman maailman puolesta, niin ettei kenenkään enää koskaan tarvitsisi kärsiä ydinaseiden takia tai edes pelätä niitä. Onnea voittajalle!
Hän kirjoitti aiheesta myös kirjan Geoffrey Butlerin kanssa (A Handbook to the League of Nations, 1919) sekä julkaisi muitakin kirjoja. Halusin kuitenkin päästä asiasta vähällä (miespoliitikot ovat mielestäni vähiten kiinnostavia rauhannobelisteja), joten luin häneltä vain alle 30-sivuisen pamfletin, joka on julkaistu paljon rauhanpalkinnon saamista myöhemmin, vuonna 1948. Kirjan kanteen (jäänyt harmillisesti kirjastotarran alle) on painettu teksti An urgent proposal to United Nations, kiireellinen ehdotus Yhdistyneille Kansakunnille.
Cecil kirjoittaa kirjasessaan, ettei hän usko minkään kansan tai hallituksen enää kahden hirvittävän tuhoisan, julman ja verisen, Euroopan raunioittaneen maailmansodan jälkeen haluavan sotaa. Hän pitää kuitenkin kommunismia, sen uskonnon (ja hänen mukaansa samalla myös sivilisaation perustan) vastaisuutta ja sitä, että kommunistit puhuvat avoimesti vallankumouksesta tavoitteidensa saavuttamiseksi, vaarallisena asiana. Hän ei tahdo väkivalloin pakottaa venäläisiä tai muitakaan kansoja omaksumaan omia näkemyksiään, vaan pitää rauhan säilymistä maailmassa erittäin tärkeänä. Hän vilauttaa kirjassa (s. 11) ehdotusta maailmanhallituksesta (World Government) ja sitä melkoisesti todennäköisempää Euroopan liittoa (European Federation), muttei pidä kumpaakaan vielä tarpeeksi ajankohtaisena. Pysyvän rauhan saavuttamiseksi hän siksi ehdottaa Yhdistyneille Kansakunnille uutta kansainvälistä sopimusta, joka toimisi ehkäisevänä tekijänä mahdollista väkivaltaisuuksien aloittamista vastaan, koska vihamielisyyksien aloittaja tietäisi saavansa vastaansa voimakkaan ja varsin yksimielisen kansainvälisen vastarinnan.
Uutta sopimusta tarvitaan Cecilin mielestä siksi, että YK:n peruskirjassa on eräs suuri ongelma. YK:n tärkeään rauhan ja turvallisuuden kysymyksiä käsittelevään turvallisuusneuvostoon (Security Council) kuuluu viisi vakituista jäsentä - Kiina, Ranska, Venäjä eli silloinen Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Yhdysvallat - sekä pamfletin kirjoitusaikaan kuusi (nykyään kymmenen) vaihtuvaa jäsenmaata. Merkittävän päätöksen tekemistä varten jokaisen turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan täytyy olla samaa mieltä ja jokaisella näistä viidestä on siis veto-oikeus päätöksiin. Cecilin mielestä on kuitenkin todennäköistä, että jokin näistä viidestä maasta olisi mukana mahdollisissa tulevissa sodissa tai väkivaltaisuuksissa. Yksimielisyys näiden välillä on siis liikaa vaadittu ja heikentää turvallisuusneuvoston toimintamahdollisuuksia. Veto-oikeutta pitäisi siis muuttaa, mutta tähän tarvittaisiin taas näiden viiden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan yksimielinen päätös (s. 14). Näin jälkikäteen ajateltuna on omituista, että noiden viiden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan asema lujitettiin YK:n säännöissä noin vahvaksi.
Puhuessaan turvallisuusneuvoston ongelmista Cecil oli täysin oikeassa. Toiseen maahan hyökännyt ja siellä lähes kolme vuotta sotaa käynyt Putinin Venäjä on edelleen YK:n turvallisuusneuvoston jäsen, mikä on järjetöntä. Luulisi että asian voisi muuttaa jotenkin, vaikka lisäämällä säännön, jonka mukaan valtio menettää paikkansa turvallisuusneuvostossa, jos kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut sen johtajasta (tai muusta tärkeästä poliitikosta) pidätysmääräyksen sotarikosten takia. Tällaiseen lisäykseen riittäisi ehkä YK:n yleiskokouksen enemmistöpäätös eikä siihen tarvittaisi turvallisuusneuvoston hyväksyntää.
Cecil ehdottaa edellä olevista syistä YK:lle mainittua lisäsopimusta, joka määrittelisi aggression kansainväliseksi rikokseksi. Jos jokin maa hyökkäisi toiseen maahan, tämä toinen maa voisi pyytää apua sopimuksen muilta jäsenmailta sekä asettaa kiistakysymyksen YK:n ratkaistavaksi, jos hyökkääjämaa tekee samoin (s. 16-17).
I do not say that this or any other document can make aggression impossible. If a powerful State is determined on war, nothing can prevent it doing fearful injuries to its own citizens and those of other countries. The only complete remedy is for men to agree to banish the idea of war from international relations, for it is on ideas that action depends. (17)
Tämän pamfletin perusteella Cecil piti rauhaa tärkeänä asiana, joten ainakin siltä kannalta hän vaikuttaa hyvältä rauhanpalkinnon saajalta - muusta hänen toiminnastaan en tiedä kuitenkaan mitään. Kun tämä kirjanen julkaistiin, Cecil oli jo 84-vuotias, eli hän oli aktiivinen vielä hyvin iäkkäänä. Kirjasen teksti on kirjoitettu ymmärrettävästi ja helposti lähestyttävästi; tällainen kirjoitustyyli varmasti auttoi häntä hänen toiminnassaan.
Cecilillä näyttää olleen kuitenkin ainakin yksi sokea piste, kuten lähes kaikilla muillakin tähänastisilla rauhannobelisteilla. Kirjasen alussa Cecil puhuu siitä, että väkivaltaisuudet ovat Intiassa ja eräissä muissa maissa mahdollisia. Myöhemmin, enemmän Eurooppaan liittyen, hän sanoo: By all means let us consider impartially any demand that is made upon us. If it is a just demand we should meet it. Not because that is the way to buy peace but because it is a just demand. (9) Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän ei sisällyttänyt Intian jo vuosikymmeniä jatkuneita itsenäistymispyrkimyksiä Iso-Britanniasta noihin oikeutettuihin vaatimuksiin. Tämä on tosin vain tekstistä saamani vaikutelma, sitä ei voi tämän kirjasen perusteella varmasti sanoa.
 |
Robert Cecil (Edgar Algernon Robert Gascoyne Cecil): An Emergency Policy. An urgent proposal for the United Nations, 1948 [vuosilukua ei ole julkaisutiedoissa, vaan vain Cecilin kirjoituksen lopussa olevassa päiväyksessä]. Hutchinson & Co. 18 tekstisivua sekä liitteet: luonnos YK:n lisäsopimukseksi (4 sivua) sekä aiheen kannalta tärkeitä YK:n peruskirjan artikloita (7 sivua).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti