Kirja alkaa hätkähdyttävästi: työmatkalta yöllä kotiin tullut, yönsä sohvalla viettänyt avovaimo Laura Talvisilta tarjoaa aamupalaa taas yhdelle miehensä Karin yhden yön heiloista, vaivautuneelle parikymppiselle. Jos mies haluaa naida tyttöjään omassa makuuhuoneessaan, hänen pitäisi ainakin hankkia sellainen sohva jossa vaimon olisi helppo nukkua. Myös Kari ilmestyy aamiaiselle eikä ole tilanteesta moksiskaan, haluaa Lauran vain lähettävän tehtävänsä täyttäneen tytön nopeasti pois. Kari Pirkkoinsuo on suuri, tunnustettu ja kaikkien tuntema taiteilija, häntä monta vuotta nuorempi Laura vaatimaton ja maanläheinen Leo-setänsä taidegallerian avustaja.
Kun Kari on kuusi vuotta aiemmin suvainnut kiinnittää huomionsa Laura-hissukkaan - joka sentään on yhden Suomen kuuluisimman taiteilijan, jo kuolleen Axel Strömbergin tyttärentytär - tämä on ollut heti täysin myyty ja muuttanut pian miehen luokse. Myös Lauran menestynyt, loistelias ja huikaisevan kaunis liikenaissisar Tuire (kirjan toinen keskeinen henkilö) on omalla tavallaan hyväksynyt heidän suhteensa ja ottanut tehtäväkseen muovata Laurasta edustavan taiteilijan vaimon, vaatettaa hänet oman yrityksensä Ruskatuotteen vaatteisiin ja koristaa hänet firman meikeillä.
Kirjassa puhutaan yhtenään naimisesta ja seksistä - ja nimenomaan naimisesta, ei rakastelusta. Kirjaan on ahdettu niin paljon erilaisia seksin muotoja - pettämistä, mekaanisia yhden yön juttuja, sadomasokismia, insestisiä haluja, raiskausyritys, pakkoseksiä uralla etenemisen vaatimuksena, lesboutta, välineellistä seksiä - että tämä alkoi tuntua jo itsetarkoitukselliselta ja sen takia vähän huvittavalta. Kirja alkoi nimensäkin takia vaikuttaa suomalaiselta versiolta niistä 1970- ja 1980-luvun amerikkalaisista bestsellereistä, jotka kertovat vaatimattomista oloista lähtöisin olevista rikkaista ja kauniista, mutta kuitenkin usein onnettomista naisista (Jacqueline Briskinin kirjoja lukeneet tietävät mistä puhun; monet hänen kirjansa kirjoitettiin kuitenkin tämän kirjan jälkeen). Sen henkilöiden elämissä on ongelmia vaikka kuinka: huonoja perhesuhteita, tyhjyyden tunnetta, tunnekylmyyttä, henkistä alistamista, kaksinaismoralismia, perheväkivaltaa (kirjassa on kaunistelematta kuvattu raju kohtaus, jossa uhri on vähällä kuolla), alkoholismia...
Kirjassa on monia kiinnostavasti hahmoteltuja sivuhenkilöitä, esimerkiksi itsestään taideteoksen tehnyt, elämänsä ohjat omiin käsiinsä ottanut kunnianhimoinen Ulrika Pietari. Yksi kirjan henkilöistä on komeetan lailla puoluehierarkiassa noussut ja suuria tulevaisuuden toiveita elättelevä, itserakas poliitikko Raimo. Utrio antaa kirjassa myös politiikasta hyvin raadollisen kuvan selkäänpuukottajien ja omaa etuaan etsivien opportunistien pelinä.
Kirja oli näin hyvä vastalääke sitä ajatusta vastaan, että ennen asiat olivat paremmin - tässä kirjassa todella monet asiat ovat huonosti henkilöiden luonteen tai käyttäytymisen takia ja siksi, että silloinen yhteiskunta ja ajatustavat mahdollistivat sen. (Kirja ei tosin mielestäni ole erityisen realistinen kuvaus suomalaiselämästä 40 vuotta sitten.) Kirjasta oli vaikea löytää sympaattisia henkilöhahmoja: kirjassa oli vain noin kaksi ja puoli tai kolme mukavaa henkilöä, jotka olivat miellyttäviä siksi, että he välittivät muistakin kuin itsestään ja yrittivät nähdä asiat myös muiden näkökulmasta ja auttaa muita. Muut kirjan henkilöt olivat lähes totaalisen itsekeskeisiä ja katsoivat asioita vain omalta kannaltaan. Minun oli myös vaikea ymmärtää Tuiren ongelmien alkusyitä ja hänen persoonaansa. Kirjan lopussa teokseen tulee kuitenkin enemmän inhimillisyyttä.
En pitänyt kirjan maailmasta enkä useinkaan henkilöistä, mutta henkilöt oli kuvattu elävästi ja mieleenjäävästi, teksti kulki hyvin eteenpäin ja kirjassa oli myös arkirealistisuuden ja todellisuuden tuntua. Utrio on taitava kirjailija. Kirjan kielessä ihmetytti kuitenkin se, että suomalainen kirjailija käyttää äidin veljestä koko kirjan ajan nimitystä 'setä', ei 'eno'. Miksi ihmeessä? On myös harmi, että kauniin kannen tekijän nimeä ei ole kerrottu - on ollut erikoinen, mutta toimiva ratkaisu jättää sisarusten kuva noin pieneksi.
Edit 13.12.24, 14.12.24.
Kaari Utrio: Ruusulaakso, 1982. Suuri Suomalainen Kirjakerho. Kannen tekijän nimeä ei kerrottu. 338 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti