1930-luvun rauhannobelisteista lukeminen on ollut minulle todella hankalaa ja heidän kirjojensa läpikäymiseen on mennytkin yli kaksi vuotta. Vuosikymmenen lopussa alkanut toinen maailmansota oli sellainen inhimillisyyden ja terveen järven musta aukko, että se ja 1930-luvun väkivaltaiset tapahtumat löivät leimansa lukemiseeni ja tekivät siitä yhtä rauhannobelistia lukuun ottamatta synkän tuntuista ja vaikeaa, varsinkaan kun minua ei kansainvälinen politiikka kuitenkaan kovin paljon kiinnosta.
Suuri osa 1930-luvun palkituista työskenteli kansainvälisen yhteisymmärryksen hyväksi joko pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa, kuten lähes kaikki aiempienkin vuosikymmenien palkitut. Amerikkalainen Nicholas Murray Butler toimi Yhdysvalloissa aktiivisesti Kansainliiton ja kansainvälisten sopimusten hyväksi (vaikkei hänen maansa ollutkaan Kansainliiton jäsen) ja oli hyvin innostunut 1920-luvulla aikaansaadusta Nobelilla palkitusta Kellogg-Briand-sopimuksesta, joka kielsi sodankäynnin politiikan välineenä. Brittiläinen sosialisti Arthur Henderson sai palkinnon toiminnastaan Kansainliitossa, samoin toinen englantilainen Robert Cecil. Henderson palkittiin myös aseistariisunnan edistämisestä.
1930-luvulla rauhanpalkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa muualle kuin Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin eli argentiinalaiselle Carlos Saavedra Lamasille, joka toimi sovittelijana Bolivian ja Paraguayn välillä rauhan aikaansaamiseksi ja oli myös esimerkiksi työskennellyt kansallisen ja kansainvälisen työlainsäädännön parissa. Vuoden 1922 Nobel-palkinnon saajan, vuonna 1930 kuolleen norjalaisen Fridtjof Nansenin työ jatkui Nansenin kansainvälisessä pakolaistoimistossa, joka palkittiin järjestönä Nansen-passista vuonna 1939.
Palkituissa oli mukana myös henkilöitä, joiden toiminnan painopiste oli muualla kuin kansainvälisissä sopimuksissa, vaikka heidänkin näköalansa toki ulottuivat omaa maata laajemmallekin. Aikanaan hyvin tunnettu ruotsalainen arkkipiispa Nathan Söderblom työskenteli kristillisten kirkkojen ekumenian hyväksi ja pyrki saamaan etenkin protestanttiset kristilliset kirkot puolustamaan rauhaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Hän oli rauhannobelisteissa tietääkseni ensimmäinen kirkon edustaja. Vaikutusvaltainen saksalainen lehtimies Carl von Ossietzky toimi todella rohkeasti natseja vastaan Saksan sisällä ja vastusti ennen heitä myös muiden Saksan hallitusten epäoikeudenmukaisuuksia. Brittiläinen Norman Angell toimi vuosikymmeniä rauhan puolesta. Hän pyrki mielestäni kehittämään kansainvälisen yhteistyön teoriaa ja perustelemaan teoksessaan The Great Illusion (1909, uudistettu painos 1938) kansantajuisesti, miksi yhteistyö eri maiden välillä on taloudellisesti ja muiden järkisyiden takia nykymaailmassa aina parempi ratkaisu kuin sodat. Hänen lyhyttä kirjaansa pidetään nykyäänkin kansainvälisten suhteiden klassikkona.
Ainakin kaksi tämän vuosikymmenen rauhannobelistia alkoi puolustaa siirtomaiden oikeuksia ja vastustaa kolonialismia - Nicholas Murray Butler epäsuoremmin, Carl von Ossietzky hyvin suorapuheisesti.
Minulle läheisin ja kiinnostavin rauhannobelisti tällä vuosikymmenellä oli Jane Addams, järjestyksessä toinen rauhanpalkinnon saanut nainen ja oikeastaan ainoa, jonka kirjan lukemisesta nautin. Hänen palkintonsa myöntämisperusteeksi sanotaan se, että hän oli Naisten Kansainvälisen Rauhan ja Vapauden Liiton johtaja, mutta hänen toimintansa tästä puolesta en saanut tietoa. Addams oli kuitenkin perustanut Ellen Gates Starrin kanssa vuonna 1889 Chicagoon setlementtitalo Hull-Housen köyhään kaupunginosaan ja oli Hull-Housen hyvin monipuoliseksi ja laajaksi kehittyneen toiminnan kautta auttanut paljon alueen köyhiä maahanmuuttajia ja muita asukkaita ja näin edistänyt sosiaalista oikeudenmukaisuutta oman maansa sisällä.
Henkilöpalkittuja oli tällä vuosikymmenellä kahdeksan, joista yksi oli lähes 30 vuoden tauon jälkeen nainen. Joukossa oli yksi ruotsalainen, saksalainen ja ensimmäisenä eteläamerikkalaisena argentiinalainen, kaksi yhdysvaltalaista ja kolme brittiä. Yksi palkinto myönnettiin järjestölle, Nansenin kansainväliselle pakolaistoimistolle; kahtena vuonna palkintoa ei jaettu. Palkittujen keski-ikä palkinnonsaamisvuonna oli 64 vuotta. Palkittujen ammatteja olivat poliitikko (Angell, Henderson, Lamas ja Cecil), juristi (Lamas, Cecil), professori (Butler, Lamas), journalisti (Angell, von Ossietzky), diplomaatti (Butler, Cecil) sekä teologi ja arkkipiispa (Söderblom), filosofi (Butler), ammattiyhdistysaktivisti (Henderson) ja sosiaalipoliitikko (Addams).
Tässä lista 1930-luvun palkituista ja heidän palkintoperusteistaan (tähdellä merkityistä olen kirjoittanut itse).
* Nathan Söderblom, 1930, Ruotsi - Kirkon työstä maailmanrauhan eteen
* Jane Addams, 1931, Yhdysvallat - Naisten Kansainvälisen Rauhan ja Vapauden Liiton johtaja
* Nicholas Murray Butler, 1931, Yhdysvallat - Kellogg-Briand-sopimus
1932 - ei jaettu
* Norman Angell (Ralph Lane), 1933, Iso-Britannia - The Great Illusion
* Arthur Henderson, 1934, Iso-Britannia - Toiminnastaan Kansainliitossa ja Geneven aseistariisuntakonferenssissa
* Carl von Ossietzky, 1935, Saksa - Natsien vastustus
Carlos Saavedra Lamas, 1936, Argentiina - Toimi sovittelijana Bolivian ja Paraguayn välillä Chacon sodan päättämiseksi
* Robert Cecil, 1937, Iso-Britannia - Työstään Kansainliitossa
Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto, 1938, Kansainliitto - Nansen-passi
1939 - ei jaettu toisen maailmansodan takia
Nathan Söderblom |
Jane Addams |
Nicholas Murray Butler |
Norman Angell |
Arthur Henderson |
Carl von Ossietzky |
Carlos Saavedra Lamas |
Robert Cecil |
Edit 10.12.24 (korjaus).
Ytimekäs yhteenveto! Jane Addamsista olin kuullut, muista en niinkään. Nansen-passi oli tuttu.
VastaaPoistaMinulle kaikki nämä palkitut olivat ennestään tuntemattomia, Addamsistakaan en ollut muistaakseni kuullut aiemmin (mutta hän oli oikein hyvä tuttavuus!). Nansenin tietysti tunsin ennestään, mutten tiedä hänen aikaansaamastaan passista paljonkaan.
PoistaNyt tulee ehkä minulle kiinnostavampaa luettavaa :-), nainen ja biologi/lääkäri. Ensimmäisen 1940-luvun poliitikkonobelistin bloggauskin on jo melkein valmis.