Ville Hänninen: Kirjan kasvot. Sata vuotta suomalaisia kirjankansia, 2017

Mikäpä sopisi paremmin kirjankansia käsittelevän kirjan kanteen kuin ikoninen kuva Mika Waltarin Sinuhen kasvoista? Ensimmäisessä Sinuhessa (1945) kansi oli kuitenkin erilainen; tämä Björn Landströmin tekemä tuttu kuva on vasta vuoden 1974 painoksesta. Tämä ja moni muukin tieto selviää Ville Hännisen kirjasta Kirjan kasvot, joka keskittyy hyvin vähälle huomiolle jääneisiin kirjojen tekijöihin, kansitaiteilijoihin. He ovat kuitenkin tärkeä osa kirjakokemusta: kansi saattaa joko houkutella lukemaan kirjan tai pahimmassa tapauksessa estää kokonaan tarttumasta siihen, ja joskus kirjankansi on niin kaunis tai oivaltava, että pelkästä sen katselemisesta saa mielihyvää. Joihinkin kirjoihin tietty kansi liittyy aivan olennaisesti. Kansien tekijät ovat kirjansa ansainneet, varsinkin kun useimmista on saatavilla hyvin vähän tietoa. (Kustannustoimittajat, taittajat, oikolukijat, kielentarkistajat ja varsinkin kirjanpainajat, kirjansitojat yms. ovat tietysti vielä näkymättömämpiä kuin kansitaiteilijat, mutta hekin vaikuttavat kirjanautintoon - kiitokset kaikille kirjojen tekemiseen osallistuville!)

Tässä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna julkaistussa kirjassa on valittu jokaiselle itsenäisyyden vuodelle jollakin tavalla aikaansa ja sen kirjankansitaidetta hyvin edustava kirja. Mukana on niin romaaneja, runokirjoja, novellikokoelmia, lastenkirjoja, matkakertomuksia kuin tietokirjojakin, niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin kirjoja, ja myös kansikuvien tyylit vaihtelevat paljon. Jokaisesta kannesta on koko sivun kuva ja siihen liittyy parin sivun kirjoitus, jossa Ville Hänninen kertoo kannen tehneestä kuvittajasta ja itse kirjasta ja taustoittaa näiden suhdetta omaan aikaansa. Hänninen, joka on Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtaja, tuntee aiheensa selvästi hyvin ja hänellä on vahvat mielipiteet siitä, millainen on hyvä kansi. Vaikka hänen mieltymyksensä eivät aina osuneet yksiin omieni kanssa, kirjaa oli mukava lukea, ja kuten tällaista aihetta käsittelevältä kirjalta on lupa odottaa, se on esineenä oikein kaunis. Suurin osa kirjassa esitellyistä kansista on eri tekijöiden käsialaa - vain muutama taiteilija on saanut teokseen useamman kannen - mutta Hänninen kertoo myös kansien tekijöiden muista töistä.

Kirjasta selvisi joitakin yleisiä suuntauksia: valokuvakannet alkoivat yleistyä jo 1960-luvulla, ja 1980-1990-luvuilla piirroskansia alettiin pitää toivottoman vanhanaikaisina. Hänninen pitää monia valokuvakansia hengettöminä (kuten myös joitakin piirroskansiakin), mistä olen samaa mieltä - varsinkin kansainvälisten kuvatoimistojen kuvat, joita saatetaan käyttää aivan erityyppisten kirjojen kansissa, ovat mielestäni karmeita, ja vaikka yleensä pyrinkin löytämään myös kannen tekijän nimen kirjan tietoihin, valokuvakansien kanssa asialla ei mielestäni ole niin paljon väliä (mikä on toki väärin). On hauskaa, että ajatuksella tehdyt upeat piirroskannet ovat nykyään taas yleistyneet.

Kirjan mukaan vuosisadan alkupuolella myös aikuisille suunnatuissa kirjoissa saattoi olla kuvitusta, mutta muistaakseni 1940-luvulta lähtien kuvitusta alettiin pitää vain lastenkirjoihin kuuluvana asiana. Viimeinen kuvitettu aikuisten kirja, Arvi Järventauksen Tunturikertomuksia, julkaistiin vuonna 1990 (s. 238). Mielestäni kuvitus ei kuitenkaan haittaisi aikuistenkaan kirjoissa, ja ehkä tämäkin asia on hiljalleen muuttumassa - ainakin Bobin maailma -kirjassa oli mukana piirroskuvia. Ja kun asiaa ajattelee, aikuisille suunnatuissa aikakauslehdissähän on paljon kuvia, joten miksei myös kirjoissa?

Hänninen mainitsee myös tällaisen muutoksen: Viime vuosikymmenten suurin muutos kirjansuunnittelijoiden työnkuvissa liittyy mahdollisuuteen vaikuttaa kaikkeen alusta loppuun. Tietokone viimeistään vapautti sommittelua, kuvien käyttöä ja värien määritystä. (239)

Kansitaiteilijan ammatin tasa-arvoistuminen näkyy siinä, että kirjan lopussa naispuolisia kansien suunnittelijoita on paljon enemmän kuin kirjan alkupuolella (yhteensä naistaiteilijoita on kirjassa 18). Tässä kirjan alkupuolen naisnimiä (vuoteen 1979 asti): Venny Soldan-Brofeldt, Sylvi Kunnas, Signe Hammarsten-Jansson (Tove Janssonin äiti), Martta Wendelin, Helga Sjöstedt, Maarit Somersalo, Tove Jansson ja Maija Karma.

Kirja auttoi minua saamaan selville lukemieni vanhojen dekkareiden kansikuvien tekijän, salaperäisen "Ahtialan", jonka kansista olen pitänyt: kyseessä on Heikki Ahtiala (1913-1983). Jos siis tahtoo tietää enemmän jostakusta kannen tekijästä, kannattaa tarkastaa, löytyykö tämä kirjan hakemistosta. Muutenkin kirja on omanlaisensa kiintoisa sukellus kirjallisuuden historiaan sadan vuoden ajalta.

Kiiltomadossa on perusteellinen esittely kirjasta ja sen sisällöstä, ja kirja on luettu myös ainakin täällä: Kirjasta kirjaan, Kirjat kertovat sekä Kirjojen kuisketta -blogissa, jossa on muutama esimerkki kirjassa käsitellyistä kansista.

Vuosiluvun korjaus 6.12.2020, edit 6.1.2021.

Ville Hänninen: Kirjan kasvot. Sata vuotta suomalaisia kirjankansia, 2017. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kirjokansi 130. Kannen suunnittelu ja taitto: Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy. 320 tekstisivua.