Inkeri Kilpinen: Totisesti totisesti, 1982 (näytelmä)

Tämä näytelmä kertoo teokratiasta, jossa uskonnollinen johto valvoo kansalaisten siveellisyyttä ja lainkuuliaisuutta miekkojen ja väkivallan voimalla, ja jossa toista sukupuolta alistetaan ja sorretaan. Heiltä on tässä moniavioisessa yhteiskunnassa kielletty kaikki muu paitsi lastenhoito, kotityöt ja palvelijana olo, ja heidän pitää peittää kasvonsa hupulla ja vartalonsa kaavulla ulos lähtiessään. Toinen sukupuoli hoitaa kaiken julkisen toiminnan, kaupankäynnin ja neuvottelut, saa pukeutua vapaasti ja käydä ratsastamassa, käy eroottisissa huvitaloissa, pitää käsissään uskonnollista, poliittista ja taloudellista valtaa ja päättää perheessä asioista, myös heikomman sukupuolen avioliitosta - naitettavan mielipiteestä välittämättä.

Kannen hienon kuvan henkilöiden ilmeistä ja asennoista voi päätellä, mikä näytelmän idea on: näytelmän sankari, nuori Lubak näyttää siinä turhautuneelta ja vangitulta, ja vanha palvelija Paris rauhoittelee häntä myötätuntoisena ja surullisena ja neuvoo häntä sopeutumaan, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole - kapinoinnista rangaistaan kuolemalla. Tässä kirjassa miehet ovat siis yhteiskunnallisesti heikompi, alistettu sukupuoli, ja koko yhteiskunnallisten teorioiden ja tapojen valtava massa on heitä vastaan.

Minulla kesti jonkin aikaa päästä eroon assosiaatiosta Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjaan (tämä näytelmä ilmestyi ennen sitä), ja aluksi näytelmän asetelma tuntui liian helpolta ja mekaaniselta: käännetään vain kaikki päinvastaiseksi. Sitten tunnelma vei mukanaan, henkilöt alkoivat tuntua eläviltä ja aloin välittää heistä. Lubakin äiti tahtoo naittaa 17-vuotiaan Lubakin nuorimmaksi mieheksi rikkaalle 63-vuotiaalle Agfalle, jolla on jo ennestään kolme aviomiestä. Lubak ei tietenkään itse tahdo tätä, mutta ei voi asialle mitään. Avioliitto toteutuu, mutta siitä huolimatta hän rakastuu samanikäiseen Liliaan ja saa vastarakkautta, ja tragedian ainekset ovat valmiit.

Kilpinen on mielestäni taitava kirjoittaja. Näytelmän maailma tuntuu vakuuttavalta sisäisen johdonmukaisuutensa takia: kaikki miehiä alistavat käytännöt ja heidän luontainen sopivuutensa esimerkiksi lastenhoitoon ja sopimattomuutensa kaupankäyntiin on perusteltu järkevän tuntuisin argumentein, ja Lubak törmää joka paikassa selityksiin siitä, miksi on täysin oikein ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä, että hän ei saa tehdä mitä haluaa. Puritaksen papittarien johtamaan maahan tulee kuitenkin välillä tietoja Kaukomaista, joissa asiat ovat toisin, ja joissa miehet nauttivat hämmästyttävästä vapaudesta - Kaukomaiden kauppamatkustajatkin ovat miehiä. Ja kyllä, päälaelleen kääntäminen tehoaa ja saa kyseenalaistamaan yhteiskunnalliset käytännöt, jotka eivät ole normaaleja mutta joita on tottunut pitämään normaaleina vain siksi että on kuullut niistä niin usein, onneksi usein vain historiallisissa yhteyksissä ainakin länsimaista puhuttaessa. Kun näytelmässä kaikki pikkuasiatkin osoittavat samaan suuntaan, niiden yhteisvaikutus toimii. 

Näytelmästä tuli mieleeni kreikkalainen tragedia: siinä on samanlaista vääjäämättömyyden ja kohtalonomaisuuden tuntua, kreikkalaista kuoroa muistuttavia jaksoja, ja vuorosanoissa tietynlaista muodollisuutta, rituaalinomaisuutta tai runollisuutta. Suurin vastakkainasettelu näytelmässä ei ainakaan perheen sisällä ole naisten ja miesten välillä (esimerkiksi Lubakin sisko Hede auttaa häntä), vaikka naisilla on tietysti paljon paremmat oltavat, vaan molemmat ovat loppujen lopuksi alisteisia tylylle, ahdasmieliselle yhteiskuntajärjestelmälle. Näytelmässä on mielenkiintoisesti kaksi vaihtoehtoista loppua, toinen onneton ja toinen onnellinen.

HEDE. En tunne miehiä. Ei kukaan ole kurkkinut minua huppunsa alta. Millaista on rakkaus?
LUBAK. Se on lämmittävä loimu, se on joka hetkinen seurani, se on hiljaa sädehtivä ilo, joka nousee kanssani aamulla vuoteesta ja jonka kanssa illalla sykerryn lepäämään, se kuiskailee minulle salaisuuksiaan, se soutaa minun suonissani.
HEDE. Agfan vierelläkin.
LUBAK. Tehtävä, mikä on tehtävä, minun rakkauttani se ei haittaa. Minun iloni on kuin lapsi, se kasvaa rinnallani näkymättömänä mutta todellisena, se on suurin autuus. Mutta se vie myös syvimpään epätoivoon, kun en saa tavata häntä. Tahtoisin edes yhden kerran tavata, yhden kerran vain, yhden kerran koskettaa, yhden kerran vain.
HEDE. Se on hengenvaarallista.
LUBAK. Vie hänelle ainakin terveiseni, sano, että Lubakin sydän on hänen. (84)

Helsingin Sanomien mukaan tästä näytelmästä on esitetty aika jännittävän kuuloisesti Kiinassa vuonna 1992 oopperaversio, joka oli ilmeisesti myös suosittu. Artikkeli on maksumuurin takana, joten en saanut selville, miten tällainen suomalainen näytelmä on päätynyt kiinalaiseksi oopperaksi.

Ketjukolaaja on lukenut kolme muuta Inkeri Kilpisen näytelmää. Kirjan kannen kuvassa on Ilmo Ranne Lubakina ja Valle Yritys Parisina.

Helmet-haaste 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera.

Edit 27.2.21, 28.2.21, 4.3.21.

Inkeri Kilpinen: Totisesti totisesti, 1982. Kustantaja Kouvolan teatteri (näytelmä lunastettiin Kouvolan kaupungin kulttuurilautakunnan näytelmäkirjoituskilpailussa 1980). 123 sivua.