Jane Chetwynd: Cloud Farm, High on Banks Peninsula, 2004

Sain tämän kirjan erikoisella tavalla. Olin tilannut käytettyjä kirjoja ulkomailta, ja sen sijaan että olisin saanut tilaamani kirjat, minulle tuli tämä kirja, jota en ollut tilannut ja joka oli osoitettu ihan toiselle ihmiselle (sain myös oikeat kirjat tämän jälkeen). Ilmoitin asiasta myyjälle, joka sanoi, että voin pitää kirjan, jos haluan. Ajattelin, että voisin lukeakin tämän - kertomuksen kaupunkilaisnaisesta, joka ostaa ränsistyneen tilan vuorelta ja kunnostaa sen. Hauska yksityiskohta kirjassa on vielä se, että sen alkulehdellä on kirjailijan nimikirjoitus.

Oletin kirjan sijoittuvan jonnekin Yhdysvaltojen länsi- tai itärannikolle, mutta kun olin lukenut kirjaa parikymmentä sivua, jokin siinä tuntui olevan vinossa: en tunnistanut mitään paikannimiä, mikä ei sinänsä ole ihme (maantiede ei koskaan ole ollut vahva puoleni), mutta myös monet kirjoittajan mainitsemat puut ja kasvit tuntuivat oudoilta. Tarkistin siis kirjassa mainitut paikat, Banksin niemimaan ja Christchurchin kaupungin, jolloin huomasin kirjan sijoittuvan Uuden-Seelannin Eteläsaarelle, ja tämä toi kirjaan tietysti lisäkiinnostavuutta: en ole lukenut Uudesta-Seelannista muistaakseni muuta kuin Katharine Mansfieldin novellin.

Viittäkymmentä lähestyvä eronnut Jane Chetwynd työskenteli kansanterveyden professorina Christchurchin lääketieteellisessä tiedekunnassa, kun hän sattui vuonna 1994 osumaan kauan autiona olleelle myytävänä olevalle tilalle korkealla kukkulalla. Hän rakastui paikkaan, sen kauneuteen, rauhaan ja tunnelmaan ja osti sen siitä huolimatta, että satavuotias rakennus oli hyvin huonossa kunnossa. Kirja kertoo siitä, miten hän ystäviensä avulla kunnosti ehkä seitsemän vuoden kuluessa tilan rakennuksen ja alkoi ennallistaa paikan luontoa. Vaikka Chetwynd ensin suunnitteli tilaa itselleen vain viikonloppu- ja lomapaikaksi, hän alkoi kaivata sinne ajan myötä yhä enemmän, niin että hän lopulta irtisanoutui työstään ja muutti sinne pysyvästi hyvin käytännöllisen ja samalla taiteellisen naisopettajan kanssa.

Kirja oli minusta oikein kiva, vaikka siinä ei mitään dramaattista tapahtunutkaan. Tai ehkä juuri sen takia? Ehkä on hauska lukea joskus ihan tavallisista ihmisistä (jos tällaisia on olemassa), jotka tekevät melko normaaleja asioita? Chetwynd tuntuu sympaattiselta ihmiseltä ja hän kirjoittaa viihdyttävästi ja mielenkiintoisesti, ja koska olen itsekin tehnyt vähän remonttitöitä, minua kiinnosti talon kunnostustöiden eteneminen. Minua kiinnosti myös se, mitä Chetwynd kirjoitti paikan luonnosta (vaikka tämä ei kirjan pääasia ollutkaan, siitä puhuttiin aina välillä). Chetwynd kertoo esimerkiksi siitä, että jos lehmien tai lampaiden annettiin laiduntaa alueella, niiden laidunnus tuhosi tehokkaasti kaikki taimet laitumelta ja esti näin luonnonvaraisen kasvillisuuden uusiutumisen.

Hänellä oli alussa paljon ongelmia Euroopasta koristekasviksi tuodun piikkiherneen (gorse) kanssa, joka oli vallannut tilalla (kuten muuallakin Uudessa-Seelannissa) suuren maa-alan, ja josta hänen olisi haitallisena vieraskasvina pitänyt lain mukaan päästä eroon. Chetwyndin naapurina ollut luonnonsuojelija kertoi kuitenkin piikkiherneestä olevan yllättäen hyötyä alkuperäisille uusiseelantilaisille kasveille, koska nämä saivat rauhassa kasvaa pikkutaimina tämän suojissa piikkiherneen suojatessa näitä laiduntavalta karjalta. Taimien kasvaessa isommiksi ne taas tukahduttivat piikkiherneen varjostamalla sitä. Tämä ratkaisi Chetwyndin ongelman: hän teki osasta tilaansa luonnonsuojelualueen.

Chetwynd nimittää uusiseelantilaisia hauskasti joskus nimellä "Kiwi". Kirjan perusteella uusiseelantilaisetkin harrastavat talkoilua, mutta eri muodossa kuin suomalaiset: Chetwyndillä oli yleensä aina ystävä apuna talon kunnostustöissä, mutta aina vain yksi kerrallaan, ei isompana joukkona kuten Suomessa. Uusiseelantilaisista sai sellaisen kuvan, että he ovat käteviä, tarmokkaita ja tarttuvat ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kaikenlaisiin töihin - eräs Chetwyndin ystävistä esimerkiksi raaputti hänen kanssaan tuntikausia ullakon lattialta vuosikymmenien aikana kertyneitä kuivuneita rottien jätöksiä. Töissä mukana olleet Chetwyndin ystävät, joista jotkut tiesivät rakennustöistä paljon ja eräs esimerkiksi purki katolta talon vanhan savupiipun, olivat naisia, mikä oli minusta hauskaa - Suomessa tunnutaan tasa-arvosta huolimatta ajattelevan, että rakennustyöt ovat lähinnä miesten heiniä. Kirjassakin rakennustöitä ammatikseen tekevät olivat kuitenkin miehiä.

Chetwynd ei pystynyt tekemään töitä yhtä tehokkaasti kuin ystävänsä, koska hän oli lapsena sairastanut polion, minkä seurauksena hänen kätensä ja jalkansa olivat jonkin verran heikkoja. Tuntui kummalliselta lukea, että suhteellisen nuori ihminen oli lapsuudessaan sairastanut polion, mutta ilmeisesti 1940-luvun lopulla tai 1950-luvun alussa poliorokotukset eivät olleet vielä yleistyneet. (Tarkistus bloggauksen julkaisun jälkeen: Wikipedian mukaan poliorokote kehitettiin vasta vuonna 1955.)

Tämä oli mukavaa luettavaa, joten oli hauskaa että satuin saamaan tämän.

Edit 14.11.21.

Jane Chetwynd: Cloud Farm, High on Banks Peninsula, 2004. Longacre Press. 182 sivua.