Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinto annettiin kahdelle rohkealle toimittajalle, filippiiniläiselle Maria Ressalle sekä Novaja Gazetan toimittajalle, venäläiselle Dmitri Muratoville. Palkinto muistuttaa näin sananvapauden sekä totuudenmukaisen tiedonvälityksen merkityksestä. Onnea palkituille!
Tein taas koosteen yhden vuosikymmenen eli tällä kertaa 1910-luvun rauhannobelisteista (ensimmäisen vuosikymmenen yhteenveto on tässä). 1910-luvulla rauhanpalkinnon saajia oli paljon vähemmän kuin edellisellä vuosikymmenellä - vain viisi ihmistä ja kaksi järjestöä - koska vuosikymmen oli tietysti ihmisten lisäksi painajaismainen myös rauhanliikkeelle, eikä vuosina 1914-1916 ja 1918 jaettu palkintoa ollenkaan ensimmäisen maailmansodan takia. Vuonna 1917 palkinnon sai Kansainvälinen Punainen Risti, joka oli varmasti auttanut sotavankeja ja sodan uhreja paljon.
Tämän vuosikymmenen rauhanliike jäi mielessäni paljon hahmottomammaksi kuin edellisen vuosikymmenen. Kirjojakin löysin vain kolmelta palkitulta - Alfred H. Friediltä, Elihu Rootilta ja Woodrow Wilsonilta - ja nyt ne eivät tuntuneet niin mielenkiintoisilta kuin edellisen vuosikymmenen nobelistien kirjat, koska eurooppalaisessa kirjassa puhuttiin paljolti samoista asioista kuin aikaisemmissa rauhannobelistien tietokirjoissa, ja amerikkalaisten tekijöiden kirjojen sisältö liittyi paljon kansainväliseen lakiin tai Yhdysvaltain elämään. Lukemissani kirjoissa ei puhuttu ensimmäisestä maailmansodasta mitään, koska kaikkien tekstit oli julkaistu jo ennen sitä.
1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Nobel-palkinnoissa ilmennyt kansainvälisen yhteistyön ja järjestöjen painottaminen jatkui 1910-luvulla: Elihu Rootia lukuun ottamatta kaikki palkitut olivat järjestöissä tai organisaatioissa toimineita ihmisiä tai itse järjestöjä. Monet järjestöistä olivat tuttuja jo edellisen vuosikymmenen rauhanpalkinnoista. Ennen maailmansotaa palkittuja järjestöjä olivat Kansainvälinen rauhantoimisto, Pysyvä välitystuomioistuin, Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssi ja Saksan rauhanyhdistys (Deutsche Friedensgesellschaft), sodan aikana Punainen Risti, ja sodan jälkeen amerikkalainen Woodrow Wilson taas palkittiin Kansainliiton perustamisesta. Kansainliittoa lukuun ottamatta muut palkitut järjestöt toimivat edelleen.
Palkitut (sekä ihmiset että järjestöt) sijoittuivat Euroopassa hyvin pienelle alueelle: kaksi oli Sveitsistä, yksi Alankomaista, yksi Itävalta-Unkarista ja yksi Belgiasta; kaksi palkinnonsaajaa oli Yhdysvalloista. Kaikki henkilöpalkitut olivat miehiä, ja keskimääräinen palkinnonsaanti-ikä oli 62 vuotta. Ammateissa painottuivat juristit (Tobias Asser, Elihu Root, Henri La Fontaine ja Woodrow Wilson) sekä poliitikot (Root, La Fontaine ja Wilson); Alfred Fried oli kirjakauppias ja journalisti. Belgialaista Henri La Fontainea sanottiin sosialistiksi, ja hän tuntuu muutenkin olleen uudistusmielinen: "Hän puolusti tiukasti näkemyksiään kasvatuksesta, naisten oikeuksista ja
muista yhteiskunnallisesti keskeisistä ongelmista 1800-luvun lopulla" (Wikipedia).
Tässä lista toisen vuosikymmenen Nobelin rauhanpalkinnon saajista (tähdellä merkityistä olen kirjoittanut blogissa):
Kansainvälinen Rauhantoimisto, 1910, Sveitsi - eri rauhanjärjestöjen yhteistyöelin
Tobias Michael Carel Asser, 1911, Alankomaat - Pysyvän välitystuomioistuimen jäsen ja Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin alullepanija
* Alfred Hermann Fried, 1911, Itävalta-Unkari - Saksan rauhanyhdistyksen (Deutsche Friedensgesellschaftin) perustaja
* Elihu Root, 1912, Yhdysvallat - rauhantyöstä ja valtioiden välisen yhteistyön kehityksestä
Henri La Fontaine, 1913, Belgia - Kansainvälisen Rauhantoimiston puheenjohtaja
1914-1916 - ei jaettu
Kansainvälinen Punainen Risti, 1917, Sveitsi - objektiivisesta työstä sotavankien puolesta ensimmäisessä maailmansodassa
1918 - ei jaettu
* Woodrow Wilson, 1919, Yhdysvallat - Kansainliiton perustamisesta
 |
| Tobias Asser |
 |
| Alfred Hermann Fried |
 |
| Elihu Root |
 |
| Henri La Fontaine |
 |
| Woodrow Wilson |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti