Luin
Murhaavat naiset -kirjasta englantilaisen Ethel Lina Whiten sympaattisen dekkarinovellin, ja häntä
on myös verrattu yhteen dekkarisuosikkiini Celia Fremliniin, joten
odotin pitäväni tästä kirjasta, enkä pettynytkään. Fremliniin
verrattuna Whiten kirja on kuitenkin melkoisesti keveämpi ja
epärealistisempi. Alfred Hitchcockin elokuva Nainen katoaa (1938) perustuu Whiten teokseen The Wheel Spins.
Kirjan nimeksi sopisi paremminkin Miss
Loveapple's Luck, koska
juoni on eräänlaista kissa ja hiiri -leikkiä päähenkilön hyvän
onnen ja hänen uhkanaan olevien varkaiden ja murhaajan, jotka eivät
liity mitenkään toisiinsa, välillä. (Päähenkilö ei juuri
ole nukkuessaan vaarassa, vaikka kirjan
nimen lisäksi takakannessakin väitetään näin.) Neiti Loveapple itse ei koko kirjan aikana
onnensa takia edes huomaa olevansa hengenvaarassa, vaikka varkaat
aiheuttavatkin yhden varsin ikävän tilanteen, ja Sveitsiin
suuntautuneelta lomamatkalta palatessaan hän
ihmettelee harmistuneena, miten hänellä on poikkeuksellisesti koko ajan ollut
niin huono onni, vaikka lukija tietää, että näennäisen huono
tuuri on monesti pelastanut hänet. Kirjan kansikuva (jossa kuvan
nainen ilmeisesti kyynelehtii nenäliina kädessään) ei liity
juoneen: neiti Loveapple on harvinaisen tasapainoinen ja
hyväntuulinen ihminen, joka takaiskujenkin jälkeen alkaa nopeasti
taas nauttia elämästä. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1937 tai
1938 (kirjassa mainitaan ohimennen Disneyn Lumikki-elokuva
sekä Chamberlain ja kriisi), mutta lähestyvä sota ei näy missään,
ja matkustamisessa junalla Euroopassa ei ole mitään ongelmia.
Kirjan päähenkilöt ovat mukavalla tavalla outoja. 28-vuotias neiti
Loveapple ei ole vanhapiikuuteensa tyytyvä, vaan siitä nauttiva
nainen, joka on vakaasti päättänyt pysyä sinkkuna, koska hän ei
halua miestä sotkemaan hyvää elämäänsä. Hän pitää tiukasti
kiinni itsenäisyydestään. Hän kertoo etunimensä vain yhdelle
ihmiselle kirjassa, vaikka muutkin yrittävät saada sen selville,
eikä lukijakaan saa tietää sitä koko kirjan aikana. Vaikka hän
on ystävällinen ja avulias, hänellä ei ole mitään tarvetta
miellyttää ihmisiä, ja silloin kun ihmisillä ei hänen mielestään
ole oikeutta pyyntöihinsä, hän jättää ne yksinkertaisesti
huomiotta. Hän on tarkka rahojen käyttäjä, ja hän on
perinnöllään ja onnenpelistä saamallaan voitolla ostanut
itselleen kolme taloa – yhden pääasiallisen asuinpaikan maalta,
toisen Lontoosta ja kolmannen rannikolta – koska on aina unelmoinut
kolmesta talosta, vaikka talojen takia hänelle on jäänyt melko
vähän käyttörahaa. Hän käyttää lomalla shortseja, mutta pitää
naisten housujen käyttämistä moraalittomana.
His advice was unwelcome to Miss Loveapple, for two reasons. To
begin with, it was an oblique reflection on the judgment of an
unmarried woman and a statement of her need of masculine advice. It
also raised a point about which she and Elsie had heated discussions.
Her elevated chin hinted that he had taken a liberty.
'Thank you,' she said coolly, 'but I am capable of making my own
arrangements. ...'
Neiti
Loveapplella on kotiapulainen Elsie, ja molemmat ovat ehdottoman
lojaaleja toisilleen ja pitävät toisistaan kovasti, vaikka neiti Loveapple onkin se, joka on työnantajan roolissa ja joka päättää. Koska Elsie ei ole kovin vahva,
neiti Loveapple tekee mielihyvin kotonaan raskaammat työt, kuten
lattioiden pesun tai maan kääntämisen puutarhassa (”se pitää
minut kunnossa”). Elsie on tärkeä osa juonta, ja murhaajasta on
mahdollisesti vaaraa hänellekin. Neiti Loveapplella on myös kaksi
”karvavauvaa” (fur
babies), kissa ja koira.
Henkilökuvaus ei ollut mitenkään syvällistä, mutta pidin
henkilöistä silti.
Kirjan alkupuoli meni mukavasti henkilöihin tutustuessa, mutta
Sveitsin matkalla juoni kävi vähän turhan kiemuraiseksi ja tuntui jonkin verran polkevan paikallaan, joten
kirjan loppu ei täysin imaissut mukaansa. Kirjasta jäi silti mukava
jälkimaku. (Alkoi myös tehdä mieli matkustaa Sveitsiin, tarkistin
paikat lukiessa netistä ja maisemat olivat upeita!) Kirjassa oli
melkoisesti kulttuuriviitteitä ja minulle vieraita sanoja, mikä
hidasti lukemista jonkin verran (näitä ei olisi tarvinnut
tarkistaa, mutta kun kerran ryhdyin siihen, jatkoin sitä koko kirjan
ajan). Kirja olisi varmaan melko hankala käännettävä, tässä
pari esimerkkiä – tai itse asiassa näitä ei voi kääntää
ilman pitkiä selityksiä, ja alkukielelläkin luettuna nämä
olisivat menneet kokonaan ohi ellen olisi tarkistanut niitä.
[Elsie riehuu nurmikolla kissa Davidin ja koira Scottien kanssa ja
nousee ylös.]
'David's doing the Lambeth Walk,' she said primly.
'Oi,' responded Miss Loveapple mechanically. ...
Lambeth Walk oli tuohon aikaan (ja nykyäänkin vanhojentansseissa) suosittu
tanssi, jonka laulun sanoissa sanojen ”Lambeth Walk” jälkeen
tulee aina huudahdus ”Oi!”, joka englannin kielessä viittaa
työväenluokkaan ja toisin kuin suomessa, tarkoittaa huomion
herättämistä, yllättymistä tai paheksuntaa (Wikipedia).
[Neiti Loveapple antaa ehdoksi kylän myyjäisiin osallistumiselleen
sen, että Elsie saa toimia siellä arvostetussa roolissa myyjänä,
eikä vain tarjoilemassa teetä.]
'Won't she be more useful waiting at the teas?'
'Yes
– but that wouldn't be any change for her. Oh, I know you all think
she's lazy and too big for her boots, but she gives me something that
money can't buy. She's devoted to me. I know she would follow me ”to
the gallows'-foot – and after.”'
Miss Loveapple laughed to prove that she was not emotional, ...
Lainaus
on Rudyard Kiplingin runosta The
Thousandth Man
(sanat, analyysi),
joka juhlistaa miesten välistä lujaa ystävyyttä, nykytermein
kaiketi homososiaalisuutta. Viittaus kaiken voittavaan ystävyyteen muutetaan tässä
naisten väliseksi ystävyydeksi.
Ethel Lina White: While She Sleeps! (2001, alkuteos 1940). Dales Large Print Books. 301 sivua (isotekstinen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti