Ja tunturin takaa kuulet – Islannin sodanjälkeistä lyriikkaa (valikoinut ja suomentanut Maj-Lis Holmberg), 1977

Jatkoin oman hyllyn runokirjojen parissa tällä islantilaisen runouden antologialla. Maj-Lis Holmberg on tehnyt suuren työn: runojen valitsemisen ja islannista kääntämisen lisäksi hän on kirjoittanut kirjaan islantilaisen runouden historiaa ja nykypäivää käsittelevän 22-sivuisen esipuheen ja lyhyet esittelyt kaikista kirjoittajista, ja hänen asiantuntemuksensa tuntuu mittavalta. Kirja on jo melko vanha, mikä on ehkä syynä siihen, että 22 mukaan otetusta runoilijasta vain kolme on naisia. Holmberg ei ole ottanut teokseen mukaan tuolloin 1970-luvulla nuorimpia runoilijoita.

Holmberg on tehnyt runojen kääntämisessä tietoisen ratkaisun siitä, ettei hän edes pyri noudattamaan joitakin alkukielen piirteitä: Etenkin suomennettaessa häviävät niin kolmialkusointu kuin Islannissa vielä meidänkin päivinämme monesti käytetyt koko- ja puoliassonanssit. Vieras korva olisi toisaalta näiden tehokeinojen omalaatuiselle soinnille lähes umpikuuro, ja toisaalta niiden jatkuva huomioiminen pakottaisi kääntäjän tekemään runon sisällölle anteeksiantamatonta väkivaltaa. Jos sitten runon muotokaan niistä loppujen lopuksi hyötyisi – mitä en alkuunkaan usko. (9)

Keräsin tähän minulle uusia tietoja Islannin historiasta ja runoudesta (nykyhetki on näissä siis 1970-luvun loppu).

• Koska osa alkuperäisistä norjalaisista siirtolaisista tuli 800-luvulla Islantiin Brittein saarten kautta, Islantiin tuli sieltä mukaan myös kelttiläisperäistä väestöä.
• Islanti oli 1200-luvulta 1900-luvun alkupuolelle asti Norjan tai Tanskan hallinnassa. Maa julistautui itsenäiseksi 17.6.1944.
• Islantilaisia saagoja luettiin 1900-luvulle asti ääneen perhepiirissä melkein kaikissa Islannin talonpoikaiskodeissa jopa päivittäin.
• Erikoinen, monissa islantilaisissa nykyrunoissakin esiintyvä piirre on ikivanha kolmialkusointu (kussakin säeparissa on tietyissä kohdissa joko kolme samalla konsonantilla alkavaa, tai sitten kolme mielellään eri vokaalilla alkavaa sanaa).
• Kahdessa runossa mainittiin kalannahkakengät, joita Islannissa ennen käytettiin.
• Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat (valikoimana) ja Topeliuksen Välskärin kertomukset islanninnettiin 1900-luvun alussa, ja ne olivat siellä melko pitkän aikaa käännöskirjallisuuden suosikkeja. Myös muita suomalaisia eli lähinnä suomenruotsalaisia runoilijoita on käännetty islanniksi melko paljon.
• Toisen maailmansodan aikana Islannissa alkoi taloudellinen nousukausi, joka jatkui sodan jälkeen. Sodan aikana Islannissa oli englantilaisia ja amerikkalaisia miehitysjoukkoja.
• Useimmat Islannin uudemmista runoilijoista ovat vasemmistolaisia, ja he ovat olleet kiinnostuneita esim. kolmannen maailman ongelmista. Myös Islannin Nato-tukikohta ja Nato-jäsenyys ovat aiheuttaneet pettymystä ja herättäneet tunteita. Vasemmistolaisetkin runoilijat saattavat hyvin olla avoimesti uskovaisia.
• Islantilaiset runoilijat ovat saaneet vaikutteita ulkomailta, ja monet ovat myös opiskelleet esimerkiksi Norjassa, Ranskassa, Saksassa tai Yhdysvalloissa.

Pidin monista kirjan runoista, mutta mitään kovin järisyttäviä kokemuksia ei mukana ollut. Luontorunoutta oli mukana paljon, poliittista runoutta jonkin verran. Humoristisia tai ironisia runoja oli hyvin vähän, mutta kuitenkin joitakin. Tässä muutama esimerkki runoista. (Tekijänoikeuksista: Koska tämä on antologia, laitoin tähän useamman runon. Mielestäni runojen lainaaminen on tällaisessa vanhemmassa runokirjassa enemmänkin tuntemattomampien runoilijoiden esittelyä ja tavallaan mainosta kirjalle, mutta kommentoikaa, jos näin monien runojen lainaaminen, monet kokonaisuudessaan, tuntuu väärältä.)

Jóhannes úr Kötlum: Maallisuus

Sinusta olen minä tullut ihana maa:

kuin valo loistaa katseeni kukkiasi kohden

kuin lumi sulkevat käteni kivesi sisäänsä

kuin tuulenhenkäys hyväilee henkeni ruohoasi

kuin kala uin vedessäsi

kuin lintu laulan metsässäsi

kuin karitsa nukun nurmellasi

Sinuksi olen tuleva ihana maa:

tuulen pyörteenä pyörivä myrskyssäsi

pisarana putoileva sateessasi

tuohena leimahtava tulessasi

maaksi maatuva maassasi.

Ja jälleen nousemme ihana maa.

Jóhannes úr Kötlum: Viisi ylentävää ajatusta laaksostani (2) (ote)

– tänne he nyt ovat tulleet syyttääkseen meitä

tylyjä armottomia

ihmistä ja eläintä ja kukkaa kohtaan.

Ja he huutavat yhteen ääneen:

Joko te uskotte – vai?

Teidän on vastuu isienne ja lastenne pahoista teoista

tuhansissa polvissa.

Teidän on vastuu koko maailman murheista.

Te maailman pimeys.

Te maapallon myrkky.

Te muutitte ihanan planeettamme

palavaksi helvetiksi.

Ja nyt on tullut tilinteon päivä.

Missä siis puolustuksenne?

Vastatkaa vitkastelematta.

Ankara on laki.

Jón úr Vör: Isäni

Isäni on istunut viisikymmentä vuotta

suutarinpöytänsä ääressä

ja paikannut kylän kenkiä,

aina siitä asti, kun hänen lapsensa

ja muitten kulkivat kalannahkakengissä

jotka meren suola poltti puhki,

ja tähän päivään saakka.

Ja isäni kourat kävivät

niin mustiksi ja koviksi,

että ne oli pidettävä taskussa

kun hän meni kirkkoon

vaimoineen ja lapsilaumoineen.

Isäni tuntee kylän jokaisen kengän

ja tietää miten se astuu.

Snorri Hjartarson: Laulujen alkukoti (ote)

Täällä on joutsenten kotiseutu,

valkoisten laulujen alkukoti.

Pehmeästä ruohosta

tavoittelee tuulenhenkäys muistoja, hyväilee

lapsenposkeani: on kevät,

olen valvonut joen varrella

ja kuunnellut joutsenia, nyt

ne lähtevät lentoon

sydämeni halki, lentävät

mukanansa rauhani ja riemuni jonnekin

sinihämärän tuolle puolen, tänne

Tänne

numminiittyjen vetten luo

jäätikön juurelle.

Thorsteinn Valdimarsson: Kuvavisio Atomiaurinko (11)

Tulin kanavalle kun

muuan runoseppo

partaansa suki

ja valitusvirttään

voihkien luki. –

Ah, langan seitinhienoisen

varassa nerous inhimillinen

riippuukin – toisin sanoen

varassa kaksoispisteen vain

jolle tilaa päiväkaudet

tästä runostani hain.

Vaan haussa silmät verestävät sain,

mutta tilaa en kaksoispisteelle lain.

Hannes Pétursson: Paluu

Torvien törähtäessä

opin, on hän tuleva

– äkkiarvaamatta

aikanaan.

Raivaava tiensä

pilvien sinen halki

ja avaruuden aukosta

alas maahan ja mereen

iskevä katseensa

välkkyvänä salamana.

Tuleeko hän tuollaisena?

Vai tuleeko

tuon säteen lailla

joka juuri nyt

tunturin yllä halkoo

illan kullanpunaisen pilven –

aurinkoisena riukuna

ja lankee lempeästi

hiljaa päälle maan

eikä tuomiollaan satuta

eläviä enempää kuin

kuolleitakaan?

Jón Óskar: Pimeys Prahan yllä

He sanoivat tuovansa uuden päivän,

oli yö, vaan he toivatkin yön

panssareissaan, pimeimmän yön,

he tulivat yöllä Prahaa päin.

He toivat yön, pimeimmän yön.

Dubcek ei taipunut myöntämään yötä

päiväksi eikä päivää yöksi,

tiesi, ei ollut yksin yössä,

yönä kun panssarit tulivat päin Prahaa.

Tiesi myös kohtalonsa, ei taipunut,

vangittiin, vietiin jonnekin pois,

kun yö oli tullut ja tallattu maahan

raiskattu vapaus mustassa yössä.

Vaan hänen henkeänsä ei tallattu,

tuo joka kieltäytyy kutsumasta

päiväksi yötä valoa vailla.

He sanoivat tuovansa valon sen.

Vaan toivatkin pimeimmän pimeyden.

Vilborg Dagbjartsdóttir: Kynttelinpäivänä (V)

Anna Ahmatova

seisotko täällä yksiksesi

kuutamossa

ja itket?

Kynttiläsi on sammunut.

Sytytän sen, Anna rakas.

Laulakaamme sielumessu Leninille

Laulakaamme sielumessu Stalinille

Laulakaamme sielumessu

kaikille

jotka kaatuivat heidän nimeensä.

Rukoilkaamme niiden puolesta

jotka menehtyivät murheeseen.

Vilborg Dagbjartsdóttir: Ankeat ajat (tässä puhutaan varmaan Henrik Ibsenin Nukkekodin Noralle)

Nora pieni, mihin oikein

olet mahtanut päätyä?

Vaikka olisitkin sipsutellut

näiden vuosien yli

jotka erottavat meidät

et juuri makean leivän päiviä

minun talostani tapaisi.

Suoraan sanoen: etkä

senkään verran vieraista.

Kaikkialla on leipä kaventunut

ja pyhän perinteen nimessä

työttömyys käy iänikuisesti

ensi kädessä naisten kimppuun

mutta mikäli sinut oikein tunnen

osaisit kyllä pitää puoliasi

kunniallisin keinoin – Luoja paratkoon!

Sinun kasvatuksellasi ja vielä

noilla sinun mielipiteilläsi miehistä.

Pääsisit ehkä elämäkertasi kanssa

jonkun roskalehden palstoille

ja sitten, jos onni sinua suosisi

näyttelemään omaa itseäsi

johonkin laajakangaskuvaan.

Ei, kultaseni, palaa sinä pimeyteesi.

Vuono on peilityyni ja syvä.

Kohta kuu nousee

tunturin valkoisen reunan takaa

silloin näet eteesi.

Anna Karenina, ystävättäresi,

on sinua asemalla vastassa.

Levähtäkää hetki teekupposen ääressä.

Yhä ajat ovat ankeat.

Ólafur Jóhann Sigurdsson: Minne menee tämä tie? (ote)

Minne menee tämä tie

jonka koneille te teette

pitkin poikin tätä maata,

erämaita, asuinmaita sen?

Missä keijukaisten kirkko?

Missä kääpiöitten kivi?

Missä kotitalon puro?

Missä lähde hopeinen?

Minne menee tämä tie

jonka koneille te teette?

Missä kaisla, hajuheinä?

Missä linnun pesäpuu?

Minne lensi linnun laulu

taivaanvuohen, kuovin ääni?

Missä viklan kutsu kuuluu

punanokka purkautuu?

3.6.2020 lisätty Jón Óskarin runo, lisätty sana "osa" "alkuperäisiin norjalaisiin siirtolaisiin" ja tehty pari pientä muutosta.

Ja tunturin takaa kuulet - Islannin sodanjälkeistä lyriikkaa. Valikoinut ja suomentanut Maj-Lis Holmberg, 1977. Weilin+Göös. 166 sivua.