maanantai 21. joulukuuta 2020

Helmet-haasteen loppukiri

Viikko pari sitten tutkailin Helmet-haasteeni tilaa, ja huomasin, että minulta puuttuu siitä vielä viitisentoista kohtaa. Olen tähän asti vain ruksaillut haasteeseen sopivia kohtia muutenkin lukemistani kirjoista, ja ajattelin vielä kuun alussa, että tämä saa riittää, koska haasteen suorittamisen ei ole tarkoitus olla ahdistavaa ja aloitinkin sen vasta maalis-huhtikuussa. Mutta toisaalta, eräs Helmet-haasteen päämäärä on varmaan saada haasteen suorittaja tarttumaan itselleen jostain syystä hankaliin kirjoihin (joissain kohdissa itse kirja ei ole hankala, vaan esimerkiksi se, että sitä pitäisi lukea yhdessä jonkun kanssa) ja laajentamaan näin luku-universumiaan, joten päätin ainakin yrittää suorittaa loputkin haastekohdat eli ne, jotka eivät ole tulleet itsestään vastaan. Joidenkin kirjojen kohdalla tämä tuntui aika vaikealta, mutta nyt olen löytänyt loppuihinkin kohtiin kirjat, jotka tuntuvat kiinnostavilta tai jotka voin ainakin kuvitella lukevani (ja kirjan saa jättää keskenkin, jos en innostu siitä).

Vuotta ja siis varsinaista haasteaikaakin on vain kymmenen päivää jäljellä, mutta päätin antaa itselleni haasteen suorittamiseen lisäaikaa ihan niin paljon kuin tarvitsen. Lähiviikkoina aion kuitenkin keskittyä tämän haasteen kirjoihin (sekä yrittää saada myös Shakespearen sisarukset -näytelmähaasteen kauniisti pakettiin ja lukea klassikon tammikuun loppuun mennessä ja ehkä palata pitkästä aikaa myös rauhannobelisteihin).

7 kommenttia:

  1. Jooh, suuren osan tästä haasteesta olen tehnyt juurikin lukemalla mitä nyt luen ja raksimalla sopivia kohtia, mutta kyllä se joissain kohdissa vaatii jo valikoimista (ja vähintään priorisoimista tarjolla olevista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, osa haastekohdista on sellaisia, että niitä ei vain muuten tule luettua, kuten "vuonna 2020 julkaistu kirja" :-). Osa jäljelle jääneistä on sellaisia, että niitä pitäisi lukea ihan yleissivistyksen vuoksi ("saamelaisen kirjoittama kirja") tai muuten mielenkiintoisia, kuten "vaihtoehtohistoria", eli on ihan hyvä ainakin kokeilla niiden lukemista.

      Poista
    2. Mahdollisissa tulevissa Helmet-haasteissa kannattaisi varmaan ajoittaa vaikeat kohdat ennemmin alkuun kuin loppuun :-).

      Poista
  2. Teillä on lisähaastetta siitä, että on useampia haasteita mihin vastailla. Minä olen keskittynyt näytelmiin ja nyt keskityn yksinomaan niihin. Niin ja kuunnelmiin. Helmet-haasteeseen en ole edes tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut näytelmissä ja kuunnelmissa ihan tarpeeksi puuhaa, olet lukenut ja aiot lukea niitä niin paljon :-). Itsekin aioin tosiaan aluksi suosiolla jättää Helmet-haasteen kesken, mutta voihan sitä jatkaakin, kun haasteaikaa voi jatkaa niin pitkälle kuin itse haluaa.

      Poista
  3. Hyvässä vaiheessa olet Helmet-haasteen kanssa. Kiva kun annat itsellesi lisäaikaa. Minä en ole koskaan osallistunut Helmet-haasteeseen. Ihanaa joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmet-haaste on sillä tavalla helppo, että voi itse määritellä, millaiset kirjat sopivat haastekohtiin, ja voi tosiaan halutessaan jatkaa haasteaikaakin (jossain muussakin blogissa on luullakseni tehty niin).

      Kiitos, onnellista joulun aikaa myös sinulle!

      Poista